Itse en koskaan ole harrastanut tanssia, mutta olen katsellut useat kerrat teeveestä. Kun papinvirassa saarnasin kirkossa ja saarnastuolista katselin kirkkokansaa, vaikutelma oli merkillisen sama: ihmiset olivat selvästi tulleet viihtymään.
Vielä nuoruudessani yritettiin kirkonkin taholta antaa kuvaa, että kirkon tilaisuudet olivat korkeampaa tasoa, tie autuuteen. Ajat ovat muuttuneet. Jopa herätyskristillisenä profiloituvan telkkarikanavan ohjelmissa on kosolti tanssia. Vielä nuoruudessani tanssille annettiin synkkä syntinen väri.
Nykyisin on saatavilla viihdettä, jota lapsuudessani ei ollut, on telkkarit ja musiikit, on tilaisuuksia jumalanpalveluksista performansseihin ja festareihin. Kaikille on kaikkea. Ennen tulivat kaikki vaikka herätyskoukseen, jos joku oli antanut sen tuvassaan pitää. Nyt on varaa valitakin, ja kaikkeen ei kerkiä.
Kirkko ei enää opeta, että joku viihteenmuoto on parempi kuin toinen, ja papitkin entistä enemmän ymmärtävät, että me olemme viihdemestareita, myös perhejuhlien, ristiäisten, häiden, konfirmaatioiden, synttäreiden ja hautajaisten juhlistajia.
Tuotamme viihdettä siinä kuin muutkin viihteentuottajat, emmekä suinkaan korkeampitasoista, sillä Kristukselle kelpaavat kaikki, aivan kaikki.
P.S. Kirkko katsoo nykyisin iloiten myös seurustelua, ennen kyräillen ja syntiseksi haukkuen. 🌹👀
Viihteen halu on ihmisellä pohjaton.
21
109
Vastaukset
"Kirkko katsoo nykyisin iloiten myös seurustelua, "
Kirkon vapaamielisyys ilahduttaa, mutta toisaalta se taas tekee kirkon (ja nyt puhumme suomalaisesta evakelisluterilaisesta kirkosta) viestin epäuskottavammaksi.
Uskontohan perustuu raamattuun, joka on Jumalan sanaa. En voi siis oikei ymmärtää, miten sitä Jumalan sanaa voidaan muokata sen mukaan, miten yhteiskunta kehittyy.
Yhtenä aikana jokin asia on syntiä ja toisena ei.Jos kirkko pitäytyisi muinaisten paimentolaisten käsityksiin 'lisääntyvän valon' sijasta, veikkaan, että uskottavuus ei olisi edes nykyisellä tasolla. 🌹👀
- Anonyymi
Yhden viihde on toisen kärsimys ja päinvastoin.
- Anonyymi
Kun lähtee yökerhoon tanssimaan niin siellä tutustuu naisiin ja silloin löytää kumppanin.
T viinamiesOlen kyllä kuivilla oleva alkoholisti, mutta suloisen vaimoni löysin seurakunnan opintopiiristä. 🌹👀
- Anonyymi
Pastori suoraan alakerrasta
- Anonyymi
Minulle tanssi (yksilötanssi) on myös henkinen tapahtuma. Pääsääntöisesti koen olemassaoloni enemmän ajatusmaailmani kuin fyysisen kehoni kautta. Tanssin (kuten myös seksin) kautta saan paremman yhteyden kehooni ja pystyn tuntemaan kiitollisuutta ja iloa fyysisestä olomuodostani. 💃
Tanssin (ja seksin) avulla muistaa paremmin, ettei olemassaolo ole vain ajatuksia, vaan myös lämmin keho, joka muodostuu samoista ainesosista kuin koko planeetta.
🦄Teekkarien vappulehdestä takavuosina. Tanssi: turhaa pyörimistä varsinaisen asian ympärillä. 🌹👀
- Anonyymi
kynä.mi kirjoitti:
Teekkarien vappulehdestä takavuosina. Tanssi: turhaa pyörimistä varsinaisen asian ympärillä. 🌹👀
Koska kommentoit aikaisempaan tekstiini, oletan varsinaisen asian olevan maapallo.
🦄 Anonyymi kirjoitti:
Koska kommentoit aikaisempaan tekstiini, oletan varsinaisen asian olevan maapallo.
🦄Anteeksi sulimmasti, nöyrimmästi ja matelevasti. En vain osannut yrityksestäni huolimatta olla empaattisempi, kun en kerta kaikkiaan ole koskaan tuntenut halua tanssiin.
Pari kertaa olen naisten vaatimuksesta yrittänyt, mutta lopettanut siihen heti, kun siskot ovat kertoneet minun olevan pökkelö. 🌹👀- Anonyymi
kynä.mi kirjoitti:
Anteeksi sulimmasti, nöyrimmästi ja matelevasti. En vain osannut yrityksestäni huolimatta olla empaattisempi, kun en kerta kaikkiaan ole koskaan tuntenut halua tanssiin.
Pari kertaa olen naisten vaatimuksesta yrittänyt, mutta lopettanut siihen heti, kun siskot ovat kertoneet minun olevan pökkelö. 🌹👀Olen harrastanut ohjattua yksilötanssia. Tanssi, kuten muutkin kehon liikuttamisen systemaattiset tavat, vaatii harjoittelua. Harjoitteluun kuuluu se, että opetellaan supistamaan tiettyjä lihaksia tietyllä voimakkuudella tietyissä kohdin musiikkia. Asian voi oppia hyvin vasta, kun liike on ensin pilkottu osasiin ja osaset harjoiteltu virheettömiksi. Sen jälkeen liikkeet yhdistetään ja lopputulos näyttää siltä, ettei erillisten liikkeiden rajoja enää voi havaita.
Pökkelöksi nimittäminen tarkoittaa vain sitä, ettet ole käyttänyt niitä lihaksia, joita sinua arvostellut henkilö on olettanut sinun käyttävän mutta joiden käyttämistä kukaan ei ole sinulle opettanut. Uskallan lyödä vetoa, ettei sinua pökkelöksi nimitellyt henkilö osaisi opastaa sinua asiassa, sillä hänkään ei näytä ymmärtäneen pökkelöyden syvintä olemusta.
🦄 Anonyymi kirjoitti:
Olen harrastanut ohjattua yksilötanssia. Tanssi, kuten muutkin kehon liikuttamisen systemaattiset tavat, vaatii harjoittelua. Harjoitteluun kuuluu se, että opetellaan supistamaan tiettyjä lihaksia tietyllä voimakkuudella tietyissä kohdin musiikkia. Asian voi oppia hyvin vasta, kun liike on ensin pilkottu osasiin ja osaset harjoiteltu virheettömiksi. Sen jälkeen liikkeet yhdistetään ja lopputulos näyttää siltä, ettei erillisten liikkeiden rajoja enää voi havaita.
Pökkelöksi nimittäminen tarkoittaa vain sitä, ettet ole käyttänyt niitä lihaksia, joita sinua arvostellut henkilö on olettanut sinun käyttävän mutta joiden käyttämistä kukaan ei ole sinulle opettanut. Uskallan lyödä vetoa, ettei sinua pökkelöksi nimitellyt henkilö osaisi opastaa sinua asiassa, sillä hänkään ei näytä ymmärtäneen pökkelöyden syvintä olemusta.
🦄Tulos on kuitenkin ollut hyvä. Minun ei siten ole ollut ulkoistakaan pakkoa harrastaa mitään liikunnallisuutta, johon en todellakaan tunne mitään sisäistä hakua. Myöskään suloinen vaimonikaan ei ole harrastanut tanssia, vaikka hänen seitsemän siskoaan ja kaksi veljeään ovat.
Hyvää muuten kesää sinulle ja miehellesi. 🌹👀- Anonyymi
kynä.mi kirjoitti:
Tulos on kuitenkin ollut hyvä. Minun ei siten ole ollut ulkoistakaan pakkoa harrastaa mitään liikunnallisuutta, johon en todellakaan tunne mitään sisäistä hakua. Myöskään suloinen vaimonikaan ei ole harrastanut tanssia, vaikka hänen seitsemän siskoaan ja kaksi veljeään ovat.
Hyvää muuten kesää sinulle ja miehellesi. 🌹👀Elämässä kannattaa pyrkiä tekemään asioita, joihin tuntee sisäistä vetoa. Pelkkien ulkoisten pakkojen vuoksi tehtävien asioiden määrä kannattaa pyrkiä minimoimaan.
Kiitos, hyvää kesää myös sinulle ja suloiselle vaimollesi.
🦄 Anonyymi kirjoitti:
Elämässä kannattaa pyrkiä tekemään asioita, joihin tuntee sisäistä vetoa. Pelkkien ulkoisten pakkojen vuoksi tehtävien asioiden määrä kannattaa pyrkiä minimoimaan.
Kiitos, hyvää kesää myös sinulle ja suloiselle vaimollesi.
🦄Lienee syytä mainita, että olen sinun kommenteissasi ollut havaitsevinani herkkyyden ja rakkauden merkityksen seksissä. Näin pitkälle eivät muut ole päässeet. Ovat vain kuvanneet vaatimuksiaan, mutta herttailu tuntuu olevan näillä palstoin tuntematonta. 🌹👀
- Anonyymi
kynä.mi kirjoitti:
Lienee syytä mainita, että olen sinun kommenteissasi ollut havaitsevinani herkkyyden ja rakkauden merkityksen seksissä. Näin pitkälle eivät muut ole päässeet. Ovat vain kuvanneet vaatimuksiaan, mutta herttailu tuntuu olevan näillä palstoin tuntematonta. 🌹👀
Rakkaani kanssa kokemani seksin aikana ja jälkeen tunnen olevani lähellä jotain selittämätöntä: ikuista, ääretöntä ja itseäni suurempaa. 💫 Muistelen sitä vielä kuolinvuoteellani sitten joskus.
🦄 Anonyymi kirjoitti:
Rakkaani kanssa kokemani seksin aikana ja jälkeen tunnen olevani lähellä jotain selittämätöntä: ikuista, ääretöntä ja itseäni suurempaa. 💫 Muistelen sitä vielä kuolinvuoteellani sitten joskus.
🦄Mikään ei ole niin täydellistä kuin seksi, johon yhdistyy syvä rakkaus ja tunto, että on sulautunut toiseen niin täydellisesti, ettei ole enää erillisiä persoonia. 🌹👀
- Anonyymi
En osa tanssia. Mutta eiks se mee niin että, nurkkaan ja keskelle, nurkkaan ja keskelle...
- Anonyymi
Paviaanit ei saarnaa omissa tuoleissa.
- Anonyymi
Kynä eli näppäin kirjoittaa. Ajatus laulaa. Ja mielikuitus lentää.
JA suu ahmii. - Anonyymi
hmph tuli mieleen kun taisxin eilen nautiskella oopperalaulua, Pavarotti ja tenorit, Pavarotin suu ainakin ahmii paljon , suuri on suu ja maha, mutta aika hyvä
https://www.youtube.com/watch?v=Aj-sXm-vhMQ
Kännikkä-kännykkä-Donna, de movile :D:DD: - Anonyymi
Naaiset haluaa tutustua miehiin joten ne lähtevät baareihin ja yökerhoihin juomaan viinaa. Kumppanin löytää parhaiten kun ollaan viihteellä jossain baarissa tai yökerhossa.
t viinamies
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11870Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83633Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501