Miksi moni mies ei puhu vaan olettaa asioita?
Puhumalla asiat yleensä selviävät.
Puhumalla asiat yleensä selviävät.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Jaa, moni puhuu vaikka ei ole mitään sanottavaa. Ymmärtäisivät olla hiljaa, huoh!
Sellaisiakin ihmisiä ja myös miehiä on jotka ovat aivan koko ajan äänessä. Rasittavaa seuraa sellainen pidemmän päälle.
Nyt onkin keskustelun avaus miehistä, jotka eivät puhu silloin kun olisi aihetta puhua ja voisi kertoa mitä ajattelee ja haluaa.
Oletukset monesti johtavat väärinkäsityksiin, kun toisella ei ole aavistustakaan mitä toinen ajattelee.
Jaa, samaa mieltä!
Minä myös. Mutta molemmat ääripäät ovat kyllä rasittavia. Siellä toisessa sellainen, jolla menee aina joku kymmenen vuotta saada edes joku "taktinen totuus" ulos itsestään. Ei ihan jaksaisi montaa ihmisikää odottaa joidenkin suusta sellaisia asioita, jotka voisi yhtä hyvin käsitellä vaikkapa heti tänään. Mutta kieltämättä en jaksa pidemmän päälle äärimmäisen ekstroverttiäkään tapausta, kokeiltu on, vieläkin pyörryttää 😮💨
Ihan varmasti puhun jos jokin askarruttaa ja minulta saa myös kysyä mitä mielessä kulkevi...en siitä loukkaannu. Mitä tulee tuohon "olettamiseen" ylipäänsä niin väittäisin kyllä että olettamuksia harrastetaan varsin runsaasti myös vastakkaisen sukupuolen parissa erityisesti silloin kun yleistetään asioita, kuten mahdollisesti juuri nyt... 😁
Hienoa, että kaltaisiasi löytyy, tottakai. Vähän yleistin, kun laitoin moni mies, myönnetään.Tottakai sitä tekee naisetkin, mutta o l e t i n, että miehen logiikka-osastolla tämä olisi luonteva kysymys.
Elämä on lyhyt ja itse myös yritän tarvittaessa aloittaa keskustelun ja minulta myös saa kysyä mitä vaan. Osaan jopa kuunnella omasta mielestäni.
On vaan hankalaa jos toinen vetäytyy eikä halua puhua.
Eipä siinä voi alkaa painostamaankaan.
Se on vapaaehtoista.
Asiassahan ei ole juurikaan perää vaan lokerointia, kaapistoja ja hyllyjä.
Jos naiselle puhuu niin se kääntää päässään sanoman päinvastaiseksi, joten parempi olla hiljaa.
Noin sanoo mies, joka ei halua/osaa puhua eikä halua edes opetella.
Pyri juottamaan mies humalaan, niin sen jälkeen tuo joko puhuu taukoamatta ilman pisteitä tai sitten istuu tuppisuuna. - cu-*olutta*
Koitin joskus tuotakin, kun sanotaan, että juopunut puhuu totta mitä oikeasti ajattelee, mutta onko se niin?
Mihin kärrään sitten sen kännisen miehen, kun kyllästyn sen jorinoihin.
Kai on parasta vaan unohtaa miehet.
Eihän se kaikkien kohdalla toimi mutta vaikea sitä on etukäteen tietääkään. Tuo poiskärrääminen, joko uhraat siihen aikaasi ja bensaasi tai sitten annat kuorsata sohvalla kaikessa rauhassa ja turha käydä välillä tökkäämässä kylkeen, hornaaminen jatkuu uudelleen. - cu-*olutta*
Taidan jättää väliin ja ehkä tapaan joskus puhuvan mielenkiintoisen miehen.
Puhuminen on raskasta, melkein yhtä raskasta kuin kuuntelu.
Ota eläin.
Mieheni lienee poikkeus. Puhuu etukäteen, kun kyse on yhteisistä asioista ja pussaa.
Joskus myös ns. ei tarpeettomistakin asioista, kuten autonsa vaihto, työkalun osto -> ellei vaikuta talousbudjettiin. jne.
Hienoa, olen iloinen puolestasi ja osaat varmasti arvostaa häntä.
Suuresti arvostan. Aina lupauksensa on pitänyt. Kuten myös minä.
Minä olen samoilla linjoilla kyllä ja jos mitenkään tuntuu, että tällainen suoraan keskusteleminen johtaa jonkinnäköiseen katastrofiin, niin ilman muuta kannattaa jättää väliin mikäli luottamus ja ihmiskäsitys on tuolla tasolla
Pettymykset latistaa ja samalla hiljentää monia miehistä. Naiset on taitavia hiljentämään miehiä. Varmaan ajattelevat, et jollen minä saa häntä niin toivottavasti ei kelpaa muillekaan? Henkinen roustaaminen on taito laji. Katkeroitunut nainen sen hallitsee.
En ole katkeroitunut nainen vaan rohkaisen rehelliseen keskusteluun ilman huutoa ja riitaa.
Niinhän molemmat voivat kertoa mitä ajattelee ja haluaa.
Tätä kutsutaan keskusteluksi.
Ja huutamalla. Huuteleminen on siinä mielessä veri.
Eri. Kuin eri keeper
https://youtu.be/EgSZi0jkalM
Mitkä asiat? Kahvin osto kaupasta vai sielun syvimmät tuntemukset? Jos sinulle on jokin epäselvää, niin etkö voi kysyä mieheltä?
Puhumattomuus koskee molempia sukupuoli, kuten ylempänä todettiin. On todellakin erilaisia ihmisiä. Jotkut eivät osaa niin ilmaista itseään tai sitten eivät välitä puhumisesta yleensä. Suomalaiset ovat tunnetusti hiljaisia verrattuna latinomaihin tai jenkkeihin. Jos toista ihmistä ei arvosta, voi puheen määrä jäädä vähäiseksi. Puhumisen määrä on paljon kiinni toisesta henkilöstä. Joillekin on helppo puhua, toisille ei. Joku kuuntelee, joku ei. Aiemmin joku mainitsi, että toinen kääntää asioita. Niin todellakin on, se ei ole aina omasta ilmaisutaidosta kiinni, kuten sitä hieman tylysti kommentoitiin. Puhuminen voi johtaa aloittajan syyttelyyn. Eli jos mies ei puhu, voi aloittaa miettimisen, onko vika itsessä vai miehessä. Voi vaikka katsoa, miten vilkkaasti mies puhuu muiden kanssa. Puhuminen on tärkeää parisuhteessa.
Joskus on vaikea puhua, jopa naisenkin. Joskus on asioita, joita ei jaeta. Kirjoitin pieneen vihkoon ja heitin takkatuleen. Katselin miten paperi käpristyi, henkui sinisen valon imussa kärvistyen näkymättömiin. Siksi menneisyys et pysty enää minuun. Ei pysty kukaan.
Eipä tästä paljon viisastunut, mutta kiitos kommenteista.
Aloittaja
Ehkä ovat naisen koulimia miehiä. Oppineet ymmärtämään, milloin on parempi pitää turpa kiinni. Ennakointia ja halua välttää kiusallisia tilanteita.
Siivouksesta en viitsi puhua, koska keskusteluun siitä, miten siivoamisesta puhutaan oikein, menee enemmän aikaa kuin itse työhön. Niinpä siivoan itse silloin kun vaimon silmä välttää.
Millaista on "rehellinen keskustelu" aloittajan mielestä?
Itse olen kokenut vahvasti sen ettei puhuminen mitään auta.
Kaikki naiset joiden kanssa olen seurustellut eivät keskustelleet, he syyllistivät, arvostelivat ja esittivät omat mielipiteensä ainoana oikeana totuutena.
Otan tähän pari esimerkkiä.
Kesäloma ja koska se pidetään. Se pidetään tasan tarkkaan silloin kun naisella on lomaa työpaikalta. Minulla on kiertävät lomat, en pysty itse niistä yhtään määräämään. Tästä asiasta olen käynyt keskusteluja, ei kun isoja riitoja, kolmen eri kumppanin kanssa. Ja vielä ex-vaimon kanssa neljäntenä.
Jos en ole mitenkään saanut sovitettua lomia työpaikallani samaan aikaan naisystävän kanssa, vika on ollut minun ja pelkästään minun. Joka ikinen kerta. Eikä ole puheen vähyydestä ollut kiinni. Exälle jopa sanoin, että soita mun pomolle jos et minua usko että en saa joka vuosi pitää lomaa heinäkuussa. Ei soittanut.
Minulla on lapsia, naisillani, lasteni äitiä lukuunottamatta, ei ole ollut.
Jostain syystä lapseni ja heidän läsnäolonsa luonani esim. juhlapyhinä ja lomilla ovat olleet naisystäville pitkässä juoksussa ongelma.
Lapsieni olemassa olon ja sen miten tiiviisti olemme yhdessä, olen ilmoittanut jokaikiselle naiselle heti seurustelun alkuvaiheessa lähes ensimmäisenä päivänä. Siinä vaiheessa se oli kaikilla; ihanaa kun lapsilla on isä joka huolehtii.
Puolen vuoden päästä on alkanut ehdottelu, mitä jos lähdetään yhdessä vain kahdestaan tänä viikonloppuna sinne tai tänne. Kun vastaan ei käy minulla on lapset ja pojalla on futistreenit jonne hän tarvitsee kuskia tms. alkaa kauhea valitus naisen puolelta ettei me tehdä kahdestaan koskaan mitään.
Vaikka sanon että vastahan me viime viikonloppuna oltiin kaksisteen leffassa ja syömässä, ja kuukausi sitten kylpylässä, niin ne ei ole mitään.
Rakastan lapsiani, rakastin naisiakin, mutta fakta kuitenkin on se, että lapsistani en luovu. Jos heidän läsnäolonsa joka toinen viikonloppu ja lomilla on paha asia, niin joku muu kuin lapseni lähtevät.
Samat keskustelut on käyty iäkkäiden isovanhempieni suhteen. Käyn kerran viikossa heidän luona (92 ja 89 vuotiaat), teen määrätyt hommat, siellä menee 3h.
Mielestäni aikuinen nainen keksii itselleen puuhaa siksi aikaa ilman minuakin. Silti tästä olen saanut kuulla kymmenet kerrat. Miksi ja miksi, ei riitä vastaukseksi se että he ovat isovanhempiani. Pitivät minusta huolta kun olin lapsi, nyt on minun vuoroni pitää huolta heistä.
Yllä oleva tekstini on mielestäni puhumista, keskustelua, asiasisältö on selkeä ja ymmärrettävä. Jostain syystä exän jälkeen tulleiden naisten mielestä yllämainitut asiat on hoidettu aivan väärin. Minun olisi pitänyt jatkossa tehdä niin kuin he haluavat. Mieluummin olen ilman naista kuin ilman lapsiani, isovanhempiani ja työttömänä.
Hei,
Olen pahoillani puolestasi ja täysin samaa mieltä kanssasi.
Tottakai oma lapsi, vanhemmat ja isovanhemmat ovat tärkeitä.
Aikuisen ihmisen pitäisi tämä ymmärtää ja vielä kun olet rehellisesti kertonut tilanteen.
Tiedät selvästikin minkälaista keskustelua tarkoitin eli vaikkakin raa`an rehellistä, suoraa, faktoja, mielipiteitä, niin kuitenkin turvallista keskustelua olman syyttelyä ja huutoa.
Olisinpa tavannut kaltaisesi.
Aloittaja
Loistava kirjoitus, kiitos paljon! Toivon että löydät kypsän naisen, jolla on hyvä sydän.
Sinähän teet kaiken oikein, eivätkä lapset ole koko elämää lapsia. Tarvitset naisen, joka on aktiivinen omankin elämänsä kanssa. Ja arvostaa niitä hetkiä, jotka ovat teidän kahden.
Heitä on harvassa (hyvä sydän). Tämä sivusta vain todettua. Kokemusta on. Itsestä tullut puhumaton tuntemattomille kohtaamisille, en ole aloitteen tekijä enää. Tiedän sen, että toisilla naisilla on niitä huonoja päiviä enemmän kuin toisilla. Silti tuntuu, että niitä on liikaa lähes kaikilla, siksi minusta tullut puhumaton mies.