”Venäjää eivät piiritä vain Naton tukikohdat”
Suomessa ei ole viranomaisten mukaan toistaiseksi löydetty yhtäkään apinarokkotapausta.
VENÄJÄN mediassa on viime päivinä levinnyt väitteitä, joiden mukaan maailmalla huolta herättävä apinarokko olisi levinnyt myös Suomeen.
Suomessa apinarokkotartuntoja ei ole kuitenkaan toistaiseksi tavattu. THL on kertonut seuraavansa tilannetta ja pyytävänsä paikallisilta tartuntatautiviranomaisilta ilmoitusta mahdollisista varmistuneista tapauksista.
Muun muassa verkkolehti Fontanka kertoi perjantaina julkaistussa artikkelissaan, että Suomessa olisi aiemmin samalla viikolla löydetty ensimmäinen apinarokkotapaus.
Venäläiset kunnostautuu valehtelussa ja trollit yrittävät kapasiteettinsa mukaan auttaa...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.