Arto Lauri Show menossa suorana lähetyksenä
Anonyymi
882
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meidän perheessä katsotaan jokainen Arto Lauri Show. Se on hauskaa ajanvietettä.
Ei se ole showta, eikä hauskaa. Vielä hymynne hyyytyy, koska tulee tapahtumaan, kuten Arto kanavallaan on moneen kertaan todennut.
Venäjä valloittaa suomen, ruotsin, euroopan, alaskan ja usan.
Lopuksi venäjä hävitetään maailmasta Uralin taakse banaanivaltioksi.
Suomen alueellisten joukkojen taistelutaktiikka uusiksi:
Maavoimat uudistaa jalkaväen taistelutaktiikkaa ja organisaatiota. Aikaisemmin alueellisten joukkojen taistelu on perustunut pääsääntöisesti maaston/kohteen pitämiseen asemapuolustuksessa. Tulevaisuudessa siirrtytään liikkuvampaan taistelutapaan, jossa viholliselle pyritään tuottamaan triittävästi kasautuvia tappioita.
Suomen Sotilas -lehti 4/2011
oliko tuo peitetty uhkaus arto laurille maamme illuminaatti-johdolta
eikös luvattu tanssi-esityskin?
just toi ' amerikan artolauri' eli david icke menossa:
https://www.youtube.com/watch?v=op4BeO3-GFY
Arto Lauri tanssii shown alussa. Tanssin loppuosassa nähdään Harpomaiset käsi-moovit :)
Harpon käsi-moovit :) (moovi tarkoittaa liikettä)
https://www.youtube.com/watch?v=gg5DXF0oPaY
Jos tää on Laten oma niin Sanokaa sille että menee hoitoporukoihin …