Suomi nurin muutamassa kuukaudessa?

Eipä tule Suomen lyhyestä reilun 100v historiasta mieleen yhtäkään hallitusta tai presidenttiä, joka olisi näin nopeasti pistänyt kaiken vuosikymmenien mittaan hankitun ja rakennetun paskaksi. Hyvät kauppa- ja poliittiset suhteet Venäjään, ja kansainvälisesti tunnustetun puolueettomuutemme. Rahat jaettu ulkomaan hallituksille ja pankeille, jotka ovat käsi ojossa nyhtämässä tyhmiltä rahat, ja lainaamassa meille lisää jaettavaa rahaa.

Presidentti ja ministerit valtakunnanoikeuteen. Suomi nousuun, vaikka vaikeata tulee olemaan. Venäläisillä on pitkä muisti, ja nyt olemme kusseet totaalisesti heidän päällensä. Emmekä pääse edes NATOon, vaikka ei sekään meitä enää pelastaisi.

Muutan etelän aurinkoon.

Huh huh
754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tervemenoa - hanki melanooma.

Äänestä
  • Parempi melanooma kuin alaraajojen paleltumat ja lompakon laihuus jäätävässä tuulessa ja lumikinoksessa. Ja kaikki muukin paska mitä Suomessa on nyt tarjolla meille isänmaallisille henkilöille.
    Afrikan kädelliset juhlivat Suomessa, mutta suomilaiset ei niinkään.
    Jossain kohdassa on luovuttava isänmaastansa, ja se kohta on nyt.
    Tämän teki minulle vain isänmaani Suomi, jota olen hengelläni luvannut puolustaa ulkovaltoja vastaan. Kuitenkin isänmaani omat päättäjät ovat kutsuneet ulkovallat ( ns. pakolaiset) tänne tuhoamaan maatani, Nyt on katkaistu hyvät suhteet naapurin supervaltaan jonkun höpön kummityttönsä pinpan perässä kuolaavan ja pissistyttöjen NATOkiimassa.

    Edes Kummeli, niin hyvä kuin onkin, ei pystyisitähän.

    Huh huh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parempi melanooma kuin alaraajojen paleltumat ja lompakon laihuus jäätävässä tuulessa ja lumikinoksessa. Ja kaikki muukin paska mitä Suomessa on nyt tarjolla meille isänmaallisille henkilöille.
    Afrikan kädelliset juhlivat Suomessa, mutta suomilaiset ei niinkään.
    Jossain kohdassa on luovuttava isänmaastansa, ja se kohta on nyt.
    Tämän teki minulle vain isänmaani Suomi, jota olen hengelläni luvannut puolustaa ulkovaltoja vastaan. Kuitenkin isänmaani omat päättäjät ovat kutsuneet ulkovallat ( ns. pakolaiset) tänne tuhoamaan maatani, Nyt on katkaistu hyvät suhteet naapurin supervaltaan jonkun höpön kummityttönsä pinpan perässä kuolaavan ja pissistyttöjen NATOkiimassa.

    Edes Kummeli, niin hyvä kuin onkin, ei pystyisitähän.

    Huh huh

    No jokos olet pakkaamassa? Suomessa ei sinunlaisia pelkureita kaivata. ;)

    Äänestä

Karsinaan vie lammaslaumaa, poliitikko, ja sanoo "hyvä sauma"...

Juice tiesi asian jo kauan sitten.

Äänestä

Tuota noin, eiköhän kyseinen kaiken paskaksi pistänyt presidentti asu naapurimaan Kremlissä?

Äänestä
  • Ei asu, se asuu jossain salaisessa bunkkerissa piilossa syvällä maan alla kaukana kremlistä.

    Äänestä

Olisi voitu säästyä monelta pahalta, jos oltaisiin oltu täysin itsenäisiä, vaikka sitten pienemmällä kaupankäynnillä ulkomaille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eipä tule Suomen lyhyestä reilun 100v historiasta mieleen yhtäkään hallitusta tai presidenttiä, joka olisi näin nopeasti pistänyt kaiken vuosikymmenien mittaan hankitun ja rakennetun paskaksi. Hyvät kauppa- ja poliittiset suhteet Venäjään, ja kansainvälisesti tunnustetun puolueettomuutemme. Rahat jaettu ulkomaan hallituksille ja pankeille, jotka ovat käsi ojossa nyhtämässä tyhmiltä rahat, ja lainaamassa meille lisää jaettavaa rahaa.

Presidentti ja ministerit valtakunnanoikeuteen. Suomi nousuun, vaikka vaikeata tulee olemaan. Venäläisillä on pitkä muisti, ja nyt olemme kusseet totaalisesti heidän päällensä. Emmekä pääse edes NATOon, vaikka ei sekään meitä enää pelastaisi.

Muutan etelän aurinkoon.

Huh huh

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu