Sairastuu vain 100% varmuudella.
Onko työstä lopulta mitään hyötyä?
Anonyymi
5393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Kansaterveyden totaalinen parannus.
Kaikkien on lopetettava työnteko!
Miksi ihmeessä ne yhden kilkuttelijan haukkumat kansanedustajat eivät ole keksineet tätä?
Joo! Asiaa. Heitetään tietsikat pois ja sähkönkulutus ja kulkuvälineet. Kansanterveys paranee silmissä. Syödään puunjuuria ja hiekkaa ja mutaa. Tässä on ideoiden mestariteos.
Miksi pitäisi heittää pois? Lopetetaan vain työnteko.
Hyvä elämän laatu verrattuna vaihtoehtoon. Jos et tiedä sitä, et tiedä työttömyyden kokonaisseurauksia.
Minä olen hyvä esimerkki esimerkiksi! Olen ollut suuremman osan elämästni työtön omasta tahdosta. Joskus tehnyt pieniä sijaisuuksia ja taas ollut kotona. Lapset hoidin kaikki kouluikään asti kotona, parasta aikaa oli meille.
Töissä olin sitten sen 6 kk jotta sain ansiosidonnaista . Hyvin elettiin, ja nyt korona aikana olin kaksi vuotta työtön. Jes.
Nyt olin 6 kk töissä ja taas olen ansiosidonnaisella. Maailma on näin parasta. Nyt aion olla eläke ikään asti työtön, sillä haluan olla terve eläkkeellä.
Joka kerta työssä ollessa olin sairalomilla useasti, niin nytkin, ja korona aikaan olin muutenkin kun oli mahdollista, kun ei tarvinnut lääkärintodistusta. Hih...
Kun oeln ollut työttömänä, en ole ollut sairaana kertaakaan.
Mitä siis opimme? Työssä olo todellakin sairastuttaa, ja eläkkeellä olen teve kun en enää tee töitä.
Hyvää+elämää+ansiosidonnaisella?+Onneksi+sinulla+on+alhainen+vaatimustaso!
Ansiosidonnaisen+20%:n+leikkuri+tulee+vastaan+niin+alhaalla,+ettei+sillä+kustanneta+"hyvää+elämää".
Sanoo+asian+kokenut.
No on se! Mun ansiosidonnaisesta jää käteen verojen jälkee 1700 e. Kyllä se minusta on paljon. Koska se riippuu palkastasi se korvaus summa. Nääs.
Todellakin, olen nuuka ja olen vähään tyytyväinen. Miksi pitäisi hamuta näyttäkseen muille että voi ostaa jotain ihan ostamisen vuoksi??? Ääliömäistä. Mulla on aina ollu rahaa, mutten ole edes ikinä ajatellutkaan sitä, että ostaisin näyttääkseen jollekin että voin ostaa mitä van!! Idioottimaista on!
Kyllä mulla on ollu aina hyvä elämä. Mun elämä ei keskity rahaan ja sen kehumiseen. Ei ole koskaan. Minulle tavara ei merkkaa niin paljon että ostaisn kehuakseni tarpeetonta.
Tottakai+se+riippuu+palkasta+se+korvaussumma!+Rajan+yli+menevältä+osalta+tulee+bruttona+vain+20%+ja+siitä+jää+käteen+noin+puolet.
Mulle+ei+ollut+tärkeintä+näyttää+mitään.+
Mulle+oli+tärkeintä+hoitaa+talouden+perusteet+siihen+malliin,+että+voin+tökätä+pensselit+santaan+haluamallani+hetkellä+ja+elellä+omillani+ilman+tukien+kerjäämistä.
Sitä+tuo+anssin+kertymäperuste+häiritsi+ja+ajoi+minut+halvempaan+ympäristöön+elelemään+hyvää+elämää+anssilla+3kk:n+jaksoja.
Meinaatko ettei 1700 e kk elä? Ei elä jos holtittomasti käyttää rahaa näyttääkseen että ostelet krääsää vaan ostamisen vuoksi.
Oli sun palkka vaikka 6 tonnia kk, saat sen menemään kun halu näyttää rahan tuhlausta on sulle tärkeää, Miksi? Mitä saat siitä?
No sinä kehut rahalla, olet senverran idiootti, ettet muuten saa ystäviä.
Hulluutta tuhlata ainutkertaista elämäänsä työnteolla.
Kaikille oikeus tuohon onnelaan. Kaikki elämään muiden työtä tekemättömien siivellä!
Heureka! Kalevalan Sampo on keksitty!
Mistä resurssit? Kyllä valtiolla on varaa. Varsinkin kun lopetetaan eduskunta ja sen seurauksena hallitus, niin säästö on valtava tai ainakin niin suuri, että se riittää koko kansan elättämiseen tyydyttävällä aineellisella tasolla.
Silloin KAIKKIEN energia riittää jalompiin, nyt työttömien viitoittamiin harrastuksiin.
Perustakaamme työttömien diktatuuri! Alaikäiset valmennetaan työttömyyteen henkisesti kuten neukkulassa pioneerit kommunismiin.
Kaikki muu poliittinen toiminta on kriminalisoitava.
Pelkän työ sanan mainitsija vietävä syytteeseen ja tuomittava TYÖleirille.
Ainoa sallittava työtä muistuttava toiminta liittyisi nautintoaineisiin.
Jos jostakin syystä työttömille jaettavaan oluen ja viinojen jakeluun tulisi häiriöitä niin pienimuotoinen, omaan käyttöön tapahtuva kiljun ja pontikan valmistus olisi sallittua mutta vain jakeluhäiriön ajan.
Tupakka ei saa loppua. Jos sellaista ilmenee niin vastuussa olevat henkilöt linnaan. Ongelma tietysti olisi miten organisoida vartiointi ettei se muistuttaisi työtä.
Kaikki nauttimaan työttömyydestä niin kansallamme on loistava tulevaisuus.
Iso mummu aikoinaan teki valtavasti töitä ja kuoli 1988 ni 100vuotiaana eikä hän elämänsä aikana sairastellut.
Miten niin sairastuu? En minä ainakaan ole sairastunut. Olen eläkkeelläkin töissä ja olen hyväkuntoinen ihan työnikin puolesta. Viimeksi olen ollut kunnon kuumeessa vuonna 1973. Työssä ollessa oli jaksoja, etten ollut saikulla, kuin n. 8 vuoden välein. Parit mahataudit sairastin.
Tietty kunnon lintsarit sairastavat ainakin kerran kuukaudessa milloin minkäkinlaisen taudin. Joskus aivastavat, niin suunnilleen ambulansilla pitäisi päästä hoitoon. Oon meinaan sellaisiakin työkavereita matkallani kohdannut. Tosin he eivät ole olleet jostakin kumman syystä kovin pitään työkavereitani.
Helppo diagnoosi. Työkaverisi sairastavat lorvikataria. Heille suositetaan urakkapalkkausta.
Valehtelet.+
Työ+sairastuttaa+aina+ja+100%+varmuudella.
On se kumma että aina toisten tekemisistä läydetään se vika, ei koskaan omista!!!!!!
Jos sinä et sarastu niin eikö se ole hyvä asia, miksi mollaat heitä jotka sairastuu??? Ei kaikki ole kuin sinä, missään muodossa!!!!
Miksi juot niin palon alkoholia, en minä ainakaan joisi enkä juokkaan. Ei ihme että mielesi on kiree kun krapulasi on jokapäiväistä. Ei meillä muilla, hyi inhoamme viinaa. Onnee sulle sen kanssa.
Voi ...V. onpa typerää juttua,ei edes naurata. ..hävetä saisi.
Ray liotta kuoli koska oli töis. Eli ei kestä kroppa työntekoa.
Totta. Sairastui koska teki työtä. Työ vie ennenaikaiseen hautaan aina!
Voi voi kyllä se nopeemmin hautaan vie jos työt loppuu,alkoholi alkaa maistuun sitten avioerot jne. Ei ihmisen ole mitenkään hyvä olla jouten hitto on teillä harrastus odotella jotain kelasossurahaa.
Miksi luulet että työttömäksijääneet tai itse halunneet, alkavat käyttää alkoholia? Eivät he ole samanlaisia kuin sinä työllinen, ne jos ketkä ovat alkoholisoituneita eniten.
Työttömänä on kotona niin paljon tekemistä ja uusia asioita elämässä, että kukaan meistä ei käytä viinaa, juo sinä vaan ne meidänkin puolesta.
Tuo viina kortti on oiva nappula käyttää kun ei ole mitään muuta sanottavaa. katkeruus, masennus, ja syrjäytyneisyys muista ihmisitä työssä ollessa vie kaiken, joten olet turvautunut itse viinan kiroukseen. Surullista.
Katkreana ei sun kannata sysätä sitä muille, jos itse olet suurkuluttaja.
Katson dokumentteja köyhyydestä kun tulee niin järjestään jokaisessa on kaljat kuvioissa ja tupakki käryää. Mistä tuo asenne en minä vaan. Suurin osa alkoholisteista toki käy töissä. Niin ristiin joillakin menee ajatukset että mitä oikeen hakee. Ei työttömänä vaan olla kun täytyy hakea töitä. Sitten kitisää ettei rahaa. Ansiosidonnaisella voi olla kuka vaan kun mistä tietää keneltä työt loppuu.
Niihin etsitään juuri ne tyypit jotka kännää ja tupruttelee solkenaan, se on provointia ja annetaan ymmärtää että kaikki olisi sellasia.
Voisimme kaikki sanoa että sairaeläkeläiset kaikki näyttelee olevansa sairaita.
Voisimme sanoa että liikuntkyvyttömät kaikki ovat siivottomia,
Mutta ei kukaan piittaa, sillä työttömistä annetaan tahallaan sellainen kuva että että he kaikki ovat kännikaloja. Miksi?
Minä teidän monia normaaleita ja tervejärkisiä työttömiä, joihin itsekkin kuulun.
Telkkari tekee juuri tuollasta tositeeveetä, kärjistää asioita ja etsii aina ne kaikista pahemmat asiat, jotta sa sellasen kuvan että kaikki on samanlaisia.
Tilastollinen poikkeama?
40-luvun alkupuolella köyhään työläisperheeseen syntyneenä jouduin kykyjeni mukaan osallistumaan haja-asutusalueen torpan töihin jo kansakoulun ekaluokan ikäisenä. Puukuuri, lumityöt pienellä lapiolla, veden kantaminen, sienestys, marjastus, käpyjen ja oksien keräily yms.
12 vuotisena pöllien kuorintaa saaressa asuen viikot havumajassa.
14v ikäisenä 3kk:n kesäloma EG:n tehtaan edustalla täyden työajan järvitöissä.
Siitä yksi viikko hinaajalla yövuorossa. Klo 17 - klo 7.
Kaikki kesälomat alusta loppuun täyttä työaikaa.
Työtä, työtä, työtä!
Ensimmäinen kesäloma, 2 viikkoa 27 vuotisena.
Ja sitä rataa.
Nyt lähestyn 8-kymppiä. Haurastun vauhdilla. Käyn puntti- / kuntosalilla 6krt/vko.
Voimat hupenevat. 74v ikäisenä vedin maasta 200kg. Enää vain 160kg. Jos et saa tuntumaa em. kiloihin niin mene kokeilemaan!
Vetelen leukoja kulmariipunnassa riippuen 10:n sarjoja. Miksi kulmariipunnassa?
Vatsan on oltava kunnossa ja asento estää vähäisenkin sätkimisen.
Kimmoisuudella en pääse kehumaan. Se on kadonnut. En enää kinkkaa, en hypi aitojen yli tasatassua enkä muutakaan vastaavaa.
6-kymppisenä hyppäsin tasajalkaa kerrostalon rappuja 5-askelmaa ylöspäin. Enää en uskalla yrittää kolmeakaan.
Oman elämäni kokemukset ovat pahassa risturiidassa väittämäsi kanssa.
Lisäksi eräs yksityiskohta. Sairastin viimeisen influenssani 1987 tai 1988. En muista kumpana vuotena.
Tuon jälkeen muutama harva nuhani eivät ole nostaneet kuumetta eivätkä aiheuttaneet poissaoloa töistä.
Koipeni murtuma aiheutti 70-luvulla 2kk:n pakettivaiheen mutta työni oli silloin sen laatuista ja sellaisessa vaiheessa, etten pitänyt saikkua.
Tänään on viikon ainoa huilipäivä salilta.
Huomenna teen mavea kapean pyramidin maksimiin. On se vaan lapsena alkanut pitkä työura pilannut ihmisen terveyden!
Ja mitä hyötyä? Hautaan päätyy vaikka tekisi kuinka töitä. Nuoruuttaan tai lapsuuttaan ei takaisin saa.
Mitäkö hyötyä? Lapsuudessa oppi työn merkityksen ja siinä ohessa rakentui liikkuvuuden ja aerobisen kunnon perusteet.
Muuta hyötyä?
Oli valmiuksia ja ennakkoluulottomuutta ryhtyä mihin tahansa puutteen torjuntaan jota joku uskalsi antaa tehtäväksi.
Muuta hyötyä?
Oppi nauttimaan uusista asioista ja onnistumisista.
Muuta hyötyä?
Pystyi luomaan taloudelliset perustat omavalintaiselle vetäytymiselle työelämästä.
Muuta hyötyä?
Nyt 78v ikäisenä hyväkuntoisena ukkona odottelen treenien ohessa sitä haudan kutsua.
Tuota odotellessa olemme vaimoni kanssa pystyneet toteuttamaan kohtuullisia mielitekojamme.
Tuossa nyt hieman alkua.
On todellakin hyötyä, kun saa tehdä itselleen mieleistä työtä. Päivään tulee oma rytmi, pelkkä oleilu tylsistyttää ja masentaa. Elämä ei tunnu elämisen arvoiselta.
TAAS NÄITÄ, MINÄMINÄMINÄ JUTTUJA. Meitä on muitakin kuin sinä, meitä on monta. Älä vertaa omaa tilannetta meihin muihin.
Monen työttömän päivä on paljon tekemistä ja menemistä omaan tahtiin ja mielenkiinnon mukaan. Ei se työ ole ainoa joka tekee rytmin päivään. NIIN MUUTAKUIN SINULLE.
Meinaatko että meistä moni vaan istuu kotona ja tysistyy???? heheee.... katkerana olet ja pahasti.
Elmä ilman työtä ja sitä raastavaa tilaa, on elämisen avoista ja ihanaa, ja tuntuu ihanalta jaksaa vaikka mitä.
TÖIHIN EN VAIHTAISI ENÄÄ IKINÄ. RAKASTAN OLLA VAAN JA TEHÄ MITÄ HALUAN. Ja pysyä terveenä. Töistä sairastuu lähes joka viikko.
jos kaikki ajattelis noin, kuiin aloittaja, niin kysyn vaan:
mistä ostaisit, leipäs tai edes viljaa (jauhoja), JOS ei TYÖTÄ tule tehdä !!!
Nykypalkoilla et ostele ruokaa ja maksele laskuja, ellet saa kelasta apuja. Kelasta ei pitäisi saada mitään jos palkat on riittävät, palkka tulee olla niin suuri ettei kelaa tarvi. Työn tarkitus on tulla toimeen. Nyt ei kukaan tule ilman kelaa.
Mulla ei onneksi ole työtä, mutta ruokaa saan ja laskuni hoidettua, kelasta tulee sopivasti rahaa. Ja kun en ole tuhlari, niin kyllä minä elän. me leämme hyvää elämää ilman orjatöitä.
Ole jo hiljaa, jokainen tietää että verorahoja tarvitaan,ne tulee työn tekemisestä. Sosturva romahtaa vielä,siinä olet sitten......
"Nykypalkoilla et ostele ruokaa ja maksele laskuja, ellet saa kelasta apuja. Kelasta ei pitäisi saada mitään jos palkat on riittävät, palkka tulee olla niin suuri ettei kelaa tarvi. Työn tarkitus on tulla toimeen. Nyt ei kukaan tule ilman kelaa."
Minä ainakin tulen hyvin toimeen ilman Kelan tukia ja sama koskee koko ystäväpiiriäni. Kaikki tämä, vaikka elätämme maksamillamme veroilla ison joukon ihmisä, joiden kuuluisi kuolla pois.
Tukiloinen, tee oikeudenmukainen ja yhteiskuntavastuullinen teko, hirtä itsesi jo tänään!!
Juuu on!
Aurinkokin kutoo alkuaineita yhteen...
Tähtitieteiljöiden tuoreiden havaintojen perusteella Auringossa on tiedettyä enemmän metallia, uutisoi Newsweek.
Saksan Göttingenin yliopiston alaisen Astro- ja Geofysiikan instituutin korkealaatuisimmat spektritiedot osoittavat Auringon sisältävän 26 prosenttia aiemmin raportoitua enemmän metallisia alkuaineita.
Kun raskaampia alkuaineita alkaa olla kylliksi, ja ne löytävät toisensa, ne humahtavat yhteen ja kevyemmät alkuaineet sinkoutuvat humahduksessa avaruuteen kuin vesi kattilasta kun heität sinne ison kollikissan. ))
Niin, että saadaksemme ns. punaisen jättiläisen. aikaan auringostamme, joka polttaa meidät, Tarvitsee fuusihirviö tehdä tarpeeksi työtä.
Eikö!
"Sairastuu+vain+100%+varmuudella."
Mihin+sairastuu+ja+miksi?
Ja+jos+työnteko+lopetetaan+kokonaan,+niin+ei+ole:
-+Ruokaa
-+Sähköä
-+Lämpöä
-+Terveydenhuoltoa
-+Polttoainetta
-+Kiinteistönhuoltoa
-+Vettä
-+Kouluja+ja+päiväkoteja
Ei+siis+ole+yhtään+mitään.+Yhteiskunta+pyörii+työtä+tekevien+varassa,+ilman+heitä+ei+ole+mitään+muuta+kuin+nälkäkuolema+kylmässä+ja+pimeässä!!
Tiedät kyllä, sinäkin luet lehitä.
Masennusta, liikuntaelinsairauksia, sydänsairuksia, mielenterveysongelmia, selkäsairautta, voi että niitä on paljon kun työ sairastuttaa. ....
No yhteiskunnalla on miljardeja jemmassa, niitä ei vaan anneta kansalaisille, vaan poliitikot ityse käyttää ne, antaa ulkomaille, ostelee sotakoineita muille maille, auttaa muidenmaihden köyhiä, piilottelee ulkomaille omille tileille.... nostelee mielinmäärin.... heille kaikille riittää, muttei omalle kansalle.
Työn suurin hyöty, ilo ja kunnia on saada elättää työkykyisiä loisia.
On siitä muutakin hyötyä. Kuten työeläke, mitä tulee sen verran, että kaikkea ei tarvi edes tuhlata vaan osan voi hyvinkin jättää jo säästöön. Kohtuu summa mahdollistaa sen , että voi elellä mukavasti omassa asunnossa ja matkustella kun huvittaa. Eikä kyse ole mistään ökyrahoista vaan ihan tavallisen rivikansalaisen ansioista ja eläkkeestä.
Totta, eduskunta niitä pullollan! Se onkin yksi syy, miksi en mene töihin vaan elän kuin he. Jokaisella on siihen oikeus, tasaverataisia olemme. Miksi elättääheitä kun he voisivt elättää itsensä???
On hienoa olla vaan kotona, ja toimia kuin eduskunta.
Miksi elättää heitä kun he voisivat elättää itsensä!?!?
Etkö koskaan ajattele tuota omalle kohdallesi.
Mikä velvollisuus muilla on elättää sinua? Älä nyt vaan pakene eduskunnan taakse!
Työvuosien aikana kertyi eri muotoista pääomaa. Ei tarvinnut säästää vaan rahaa jäi kuluttamatta kun elimme todellisten tarpeidemme mukaan.
Vajaista kertymävuosista huolimatta eläke on kohtuullinen.
Työvuosien aikainen kuluttamatta jäänyt, eri muotoinen kapitaali oli sitä luokkaa, että 60v vaiheessa olisi saanut eläkkeemme loppua täysin ilman, että se olisi pakottanut meitä oleelliseen elämäntavan muutokseen. Tuotot olisivat kattaneet pääosan tarpeestamme mutta olisi täytynyt ryhtyä kaluamaan myös pääomaa.
On se vaan mukavaa kun on aikanaan tehnyt töitä ja saanut palkkaakin.
Miksi sinä et mottaa eduskunnan työllisiä vaan meitä taviskansaa? Mikä ero on olla työtön kansansaedustaja ja ministeri kuin olla tavis kansalainen? Joenkin outoa että heille suodaan mitä vaan mutta jos kansa tekee samaa, se ON KAUHEAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA...
Mikä velvollisuus meillä on elättää eduskuntaa? HÄH????
Joo kannattaa painaa niska limassa hommia ja sitten kiitoksena n 50senä potkitaan purkamaan eläkepommia. Lopulta saat sitten huonompaa eläkettä kuin päivääkään työtätekemättömät..
Painoin niskalimassa mielenkiintoisia ja haasteellisia hommia.
52v ikäisenä syntyi jo pitempään haistamani hässäkkä jonka jälkimainingeissa sain 3,5kk 6kk palkan ilman työvelvollisuutta.
Maltoin olla työttömänä vajaa 2 viikkoa mutta en sitoutunut epämääräiseen tulevaisuuteen vaan tein määräaikaisia komennuspuuhia.
Ilman taloudellisia paineita oli helppo päättää itse milloin kytkeä kokoaikaiselle vapaalle.
Ensin anssit täyteen ja sitten elämään omillaan ilman mitään tt apuja tai muutakaan vastaavaa.
Luin ketjun kommentit läpi. Jos köyhyys-palstan anti edustaa kaikkia köyhiä, voinkin tästä lähtien siirtyä Kokoomuksen äänestäjäksi. Tällaiselle roskaväelle haluan suoda mahdollisimman vähän yhteiskunnan yhteisestä kassasta.
HEHEEEE... KATKERA KOMMENTTI.
KUULE, EI YHDEN IDIOOTIN ÄÄNI MITÄÄN KONKREETTISTA SAA AIKAAN, VAIKKA KUIN UHOAT!!! Pikemminkin naurattaa.... Sinä voit äänestää ihan ketä ahluat, se ei tee mitään vaikutusta. Kyllä siinä pitää olla tuhansia miltei kymmeniä tuhansia ääniä ja mielipiteitä kun jotain saa aikaan, jos sittenkään.
Tiesitkö, että politiikka on vaan puheita ja puheiden ja asioiden pyörittämistä, ei mitään tekoja, joilla olisi kansalle jotain hyötyä.
Politiikka on politiikkojen oman rahan keräämistä gturhilla kokouksilla, matkoilla, ja ilmaiseduilla, he ovat siellä rahojen vuoksi, ei minkään tekemisen vuoksi. Asioita pyrotitellään vaan jotta ihmiset näkee että jotain tehdään, vaikkei mitään tehdä.
30 vuotta on yritetty saada työttömyyttää ja vanhusten asioita parempaan suuntaa, ja yritetään yhä..... 30 votta reilu. Lama ajasta -90 luvusta lähtien, eikä mitään ole saatu aikaan, huononpaan suuntaa menossa aina vaan...
Jotta vaihda sinä vaan mihin ikinä haluat puolueeseen, ei sun kannanottosi mitään merkkaa.
Työttömät tuelvat aina saamaan etuutensa ja korvauksensa. Hähäääää...
Koittaisit nyt hillitä itseäsi,niin ehkä kirjoituskin sujuisi silloin paremmin.
Luuletko oikeesti, että vaan yksi, kaksi, kolme, 10 tuhatta tai 100 tuhatta ihmistä on vaan sitä mieltä, että sos.turvaa käytetään väärin? Kyllä meitä on paljon ja siten meillä on myös varaa vaikuttaa, että tulevaisuudessa sos. turvasta tulevat nauttimaan vaan ne, ketkä sitä ihan oikeesti tarvitsevat. Ei duunarit katso hyvällä koskaan lusmureita, jotka makoilevat ja kuppaavat meidän maksamia veroja ja vieläpä kehtaavat kehua, jotta kuinka hyvin laiskuudella elää.
Mulla käsitys tuollaisista, kuin sinä olet, on sellainen epäsiististi pukeutunut harvahampainen hieltä dunkkaava liimaletti, kellä sätkä käryää suupielissä ja kaljat kolisee kaupan muovikassissa. Hyi olkoon!
Ensinnäkin edukuntalossa on satoja ihmisiä, jotka kähyttää yhteiskunnan varoja väärin! MEN SINNE ENSIN HUUTMAAN JA VAATIMIMAAN HEILLE ITSELLEEN MUUTOSTA!!
Siellä ne hurjimmat hyväksikäyttäjät ja huijarit ovat. Todellankaan duunarit ja työtömät eivät katso hyvällä eduksunnan työllisten toimia. Mene mene sinne huutamaan ensin.
Pientä se on mitä täällä kansa saa ja jos saa ne maksetaan takasin korkojen kera. MUTTA EI EDUSKUNNASSA, siellä sanotaan vaan olen paoillani ja otan opikseni!
Sinä voit ajatella meistä muista ihan mitä sinä haluat, se on sun mielenhäiriösi. Kun osaat kuvailla tuollasta ihmistä, niin taiat olla ihan itse se mallikappale. Hih... hyi kauhee, olet luontaantyötävä epeli, joka peovoaa huonosta elämästään.
Porvarille on hyötyä duunarin rehkimisestä. Porvari käyttää duunaria kuin sotavankia muinoin.
Ei ainakaan palkkatyöstä. JOS KAIKKI TEKISIVÄT ILMASITA TYÖTÄ, niinkuin yritysket toivovat se kannattaisi, kun ei ole kuluja. Mutta kuka siitä hyötyy, VAIN SE YRITYS. Ja siihenhän ne pyrkivätkin, palkattomaan työhön.
Kukaan ei ajattele muita kun yritykjsiä, työntekijä ei ole meitään pelkkä orja. Jos tyäntekijää kunnioitettaisiin, hänelle maksettaisiin tekemisestä korvaus jolla tulee toimeen.
Eityö näillä ehdoilla kannata.
Ennen oli kaikki paremmin. Työnteko kannatti ihan hyvin sen 40 vuotta, minkä ehdin siellä olla ja sen jälkeen on nautittu työstä ansaittua eläkettä jo yli 10 vuotta.
Sen voin vakuuttaa että ihan hyvin niilläkin ansioilla pärjää vaikka 90-luvun laman aikaan oli ehkä pari vuotta tiukempaa. Rahaongelmia tulee niille, jotka hölmöilevät asiansa.
Tätä samaa mieltä olen minäkin. Yksinkertaisesti sanottu ja ymmärrettävästi.
Kun olet 40 samassa duunissa, mitä saat eläkettä ehkä 900 e jos sitäkään.
Kun olet 40 v työtön, saat kansaneläkkeen, takuueläkkeen, ne on yhteensä yli 800 e, siihen päälle asumistuki ja tt tuki, mahdollinen lesken eläke.... Niin mitä saat alle 2 000 e .
Takuueläke nousi 5o e, työeläke 5 e!!! hei haloo.... jos joku sanoo vielä että työ kannattaa... niin pissikööt housuunsa.
Vaihtelevissa+töissä+noin+40+vuotta+josta+ajasta+eläkettä+kertyi+27:n+vuoden+ajalta.
Haalariduuneja+ainakin+parikymmentä+työsuhdetta+joista+osa+muualla+eikä+kartuttanut+eläkettä+jonka+laskenta+alkoi+ikäluokallani+vasta+23+vuotisena.
Useita+sekalaisia+askareita+kuten+hotelliravintolan+ja+tanssiravintolan+portsarina.+Ensin+mainitusta+tuli+naulakkorahojen+lisäksi+huone%+mutta+tanssipaikasta+vain+naulakkorahat.
Naulakkotuloista+en+tietenkään+maksanut+veroa.
Siistimmissä+hommissa+7+työsuhdetta+joiden+jälkeen+10+eri+mittaista+konsultti+pätkää.
Alkuvuosien+todella+köyhät+ja+nälkiintyneet+jaksot+opettivat+katsomaan+eteen+päin+ja+suunnittelemaan+elämää.
Sveduissa+ollessani+tein+ajoittain+kahta+työtä+samaan+aikaa+ja+yhdessä+kyseisessä+hommassa+nostin+palkan+kahden+työpaikan+päällekkäisistä+tunneista.+Tosin+se+loppui+parin+viikon+jälkeen.
Etuaikaisesta+vetäytymisestä+ja+vajaasta+kertymästä+huolimatta+tililleni+kilahtaa+eläkettä+kuukausittain+3165,46€.+Joten+kannatti+tehdä+töitä+ja+välillä+kouluttautuakin.
Olen+nyt+78v+ikäinen+ja+ollut+"eläkkeellä"++ja+eläkkeellä+laskentatavasta+riippune++22+-+26+vuotta.
Kaiken+lisäksi+suurin+osa+töistäni+oli+mielenkiintoisia,+kehittäviä+ja+haasteellisia.
Runsaat+vaihtoni+johtuivat+siitä,+että+muutamassa+vuodessa+alkoi+jalkapohjiani+syyhyttää+ja+usein+jotain+parempaa+oli+näköpiirissä.
Perusasenne+elämään+ja+omaan+selviytymiseen+ja+vastuuseen+lienevät+olleet+taustalla.
Sen+vuoksi+en+tunne+empatiaa+näitä+uikuttavia+loisia+kohtaan!