Järjestö myy periaatteensa torihintaan, osa 2

Kun Jehovan todistajilla oli lain suoma erivapaus vapautukseen sekä armeijasta että siviilipalveluksesta, ja heiltä kysyttiin, mitä todistajat tekisivät jos erivapaus kumottaisiin, vastaus oli aina yhtä jyrkkä: he menisivät vankilaan.

Ruotuväki-lehti 23.8.2007: Menisin vankilaan, jos poikkeuslakimme kumottaisiin. Isäni suoritti velvollisuutensa vankilassa, koska poikkeuslaki ei ollut voimassa, 22-vuotias Jehovan todistaja Sauli Kivinen selvittää.

MTV 2.11.2011: Ei näytä olevan vaihtoehtoa siinä mielessä, että Suomessa oleva siviilipalveluslaki perustuu maanpuolustusvelvollisuuteen ja sen täyttämiseen. Jehovan todistajat oman tunnon vuoksi kieltäytyvät siitä. - Veikko Leinonen

Aamulehti 12.9.2012: Jehovan todistajat ovat valmiita menemään vankilaan, jos he eivät tulevaisuudessa enää saa vapautusta armeijasta.
– Vankilatuomiot tulisivat tilalle, sanoo Jehovan todistajien viestintäjohtaja Veikko Leinonen.

Yle 4.5.2017: Mutta mitä tapahtuisi nyt, jos lakia muutettaisiin niin, että Jehovat eivät olisi enää vapautettuja asepalveluksesta?
– Se tarkoittaisi sitä, että palattaisiin siihen asetelmaan mikä oli ennen kuin tämä laki tuli. Silloinhan Jehovan todistajat olivat vankiloissa, kiteyttää tiedottaja Veikko Leinonen.
_______________________________

Kun erivapaus sitten kumottiin, Jehovan todistajat valitsivat kiltisti siviilipalveluksen.

Kysymys kuuluu: myivätkö todistajat periaatteensa vai valehtelivatko he asiasta kysyttäessä?

Vastaus: sekä että.

Tätä on järjestön ja todistajien periaatteet.
11189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Silloin näytti edullisemmalta sanoa että lähtisi vankilaan, sinnehän ei olisi sittenkään pakko mennä ja näin sanominen olisi lahkolle edes jonkinlainen keino, ruinata sääliä ja edullista kohtelua.

Kun nyt on laki tehnyt muutoksen, on lahkon naisjuristi Valkila sanonut että lakia ei muuteta mielenosoituksella, vaan lahko saisi siitä kielteistä julkisuutta. Siten nyt on taloudellisin vaihtoehto siviilipalvelus.

Vartiotornihan julkaisi jo 1990 -luvulla Kreikasta tulleen kiitoskirjeen siitä että siviilipalvelus oli hyväksytty. Suomessa lahko pelasi sillä, ettei tuotakaan asiaa juurikaan julkisuuteen nostettaisi.

Mutta onhan lahkolla Raamatustakin käytössä väärennös

Ja jos joku kirjastossa katsoo Turusen kirjaa, on siellä vartiotornisitaattien joukossa lahkolaiselle ohje olla ajattelematta. Niin, karta itsenäistä ajattelua, tarkemmin sanottuna

Äänestä
  • Leinonen elvisteli omantunnonsyillä.
    Mikä oikeus kenelläkään on määritellä toisten omaatuntoa?
    Kirjoitelkoon vaan omasta "venyvästä" omastatunnostaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Leinonen elvisteli omantunnonsyillä.
    Mikä oikeus kenelläkään on määritellä toisten omaatuntoa?
    Kirjoitelkoon vaan omasta "venyvästä" omastatunnostaan.

    Niin.
    Lahkojohtohan määrää lahkolaisen omatunnon.

    vartiotorniteologiaan on otettu veren ainesosaset, jonkin verran eriteltyinä, ja kirjoitetaan niiden käyttämisestä verensiirrossa. Ja tämä teologian opinkappale päätyy joltakin osin vastuun lykkäämiseen todistajalle: Omantunnon asia hyväksyykö veren ainesosan siirron ...

    Siihen kiinnitetään yllättävän vähän huomiota, kuinka lahko kuitenkin lykkää vastuun värvätyilleen.
    1975 oli lopun vuosi, Herätkää n:o 23 v. 1968 esitteli, kuten se sanoi, ylitsepursuavat todisteet tuosta maailmanlopusta.
    Lahko julkaisi kirjan Kansat tulevat tietämään että minä olen jehova. Kirjassa jehovantodistajat selitettiin profeetaksi - julistamaan tuota maailmanloppua vuosimalli 1975.

    Jälkeenpäin vartiotorni kirjoittaa asiasta:
    - kun jehovantodistajat julistivat loppua 1975...
    - jotkut jehovantodistajat innostuivat tuosta vuodesta 1975...

    Ja sitten taas kun kääntää sivua, hallintoelin selittää itsensä jehovakanavaksi !

    Äänestä

Perushommia järjestössä. Chilessähän saleilla nostetetaan maan lippukin salkoon tiettynä päivänä vuodesta, kun liputtamatta jättämisestä seuraisi sakkoja.

Eli jos periaatteet maksavat, järjestö luopuu niistä hyvin helposti.

Äänestä
  • Mitä väliä silläkin Jumalalle on vaikka se lippu olisi salossa vuoden ympäri.

    Äänestä

Ennenkaikkea valehtelivat jotta saavutettu etu pysyisi heillä, olihan siviilipalvelus ollut sallittua jo vuodesta 96.

Äänestä

Sehän oli alunperinkin ihan räikeä vääryys että joku voi saada vapautuksen jonkun tietyn uskon perusteella kun muut saavat suorittaa reilu vuodenkin velvollisuutta. Ei olisi ikinä pitänyt hyväksyä.

Äänestä

Jehovakanavahan sepittää juttujansa, kuten rististä mm. sen, että sitä, ristiä, palvottaisiin. Kun risti on kristitylle merkki muistuttamassa ja osoittamassa hänelle ja muille Jeesuksesta, Jeesuksen ristinkuoleman merkityksestä. Kun risti on elotonta materiaalia, jolla ei jehovakanavakaan puhu olevan yliluonnollisia ominaisuuksia. Ristejä tehdäänkin uusia lukemattomasti ympäri maailman.

Lipulle on vartiotorniseuran jehovakanava sepittänyt palvontamerkityksen.

Toinen vaihtoehto on, että käsitykset ovat tosiaan jehoovalta
Silloin on pahasti asiat lahkolaisille Chilessä

Äänestä
  • Jehovan todistajilla oma auto on vähän niinkuin risti.
    Autoa jynssätään ja kiillotetaan. Pitäähän sen muistuttaa, että olemme fiksua kansaa.
    Likainen auto olisi huonoa mainosta.
    Valehtelu ei kerro mitään fiksuudesta.

    Äänestä

No, tuota Suomen haaratoimiston sanailua aiheesta olen kovasti ihetellyt, sillä totaalikieltäytyminenhän kumottiin vuonna 1996 (tarkkaa lehden numeroa en muista ulkoa) ja siviilipalvelukselle annettiin suostumus.

Leinonenhan tuollin perusteli aseettoman siviilipalveluksen torjuntaansa jotakin tyyliin, ettei sitä voi hyväksyä, koska se on puolustusvoimien alaisuudessa / tuomitsemana tehty korvaava palvelus.

Kun tarjotaan "omalle" omalletunnolle sopivaa korvaavaa toimintaa, niin sitä ei haluta hyväksyä tehtävän tarjoajan statuksen vuoksi.

Eihän sillä ole merkitystä mikä instanssi keisarin virassa vaatii, vaan se mitä vaatii.

Samalla logiikallahan ei voisi myöskään hyväksyä veren korvikkeita, sillä ne korvaavat kielletyn, vaikka niiden mahdollistaja ei toki olekaan ns. kielletty taho.

Äänestä

JT kaikki on ilmaista!
Opetus yksikkö menee Raamatun sanan mukaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun Jehovan todistajilla oli lain suoma erivapaus vapautukseen sekä armeijasta että siviilipalveluksesta, ja heiltä kysyttiin, mitä todistajat tekisivät jos erivapaus kumottaisiin, vastaus oli aina yhtä jyrkkä: he menisivät vankilaan.

Ruotuväki-lehti 23.8.2007: Menisin vankilaan, jos poikkeuslakimme kumottaisiin. Isäni suoritti velvollisuutensa vankilassa, koska poikkeuslaki ei ollut voimassa, 22-vuotias Jehovan todistaja Sauli Kivinen selvittää.

MTV 2.11.2011: Ei näytä olevan vaihtoehtoa siinä mielessä, että Suomessa oleva siviilipalveluslaki perustuu maanpuolustusvelvollisuuteen ja sen täyttämiseen. Jehovan todistajat oman tunnon vuoksi kieltäytyvät siitä. - Veikko Leinonen

Aamulehti 12.9.2012: Jehovan todistajat ovat valmiita menemään vankilaan, jos he eivät tulevaisuudessa enää saa vapautusta armeijasta.
– Vankilatuomiot tulisivat tilalle, sanoo Jehovan todistajien viestintäjohtaja Veikko Leinonen.

Yle 4.5.2017: Mutta mitä tapahtuisi nyt, jos lakia muutettaisiin niin, että Jehovat eivät olisi enää vapautettuja asepalveluksesta?
– Se tarkoittaisi sitä, että palattaisiin siihen asetelmaan mikä oli ennen kuin tämä laki tuli. Silloinhan Jehovan todistajat olivat vankiloissa, kiteyttää tiedottaja Veikko Leinonen.
_______________________________

Kun erivapaus sitten kumottiin, Jehovan todistajat valitsivat kiltisti siviilipalveluksen.

Kysymys kuuluu: myivätkö todistajat periaatteensa vai valehtelivatko he asiasta kysyttäessä?

Vastaus: sekä että.

Tätä on järjestön ja todistajien periaatteet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu