Asiantuntijat varoittaa apinarokosta

että sen kanssa ei pidä tehdä samoja virheitä kuin koronan kanssa. Mitä veikkaatte, mitä hallitus tulee tekemään? Toimii asiantuntijoiden mukaan, vai tehdäänkö apinarokosta poliittinen peli kuten koronastakin?
475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuohan ei ole vaarallinen eikä tartu kuin kontaktissa (esim. seksissä)
Tarkoittaako ettei pidä ylireagoida?

Äänestä
  • Kaupassa käyntiin tulee ohje: vältä pussailemasta muita asiakkaita.

    Äänestä

"Miten apinarokko tarttuu?
Apinarokko on zoonoosi, eli ensisijaisesti eläimistä ihmisiin tarttuva tauti. Virus tarttuu ihmiseen tyypillisesti Afrikan mantereen villieläimistä, erityisesti jyrsijöistä. Tartunnan voi saada suorassa kontaktissa infektoituneeseen eläimeen veren, rakkuloiden tai muiden eritteiden välityksellä.

Apinarokko voi tarttua myös ihmisestä toiseen. Tartunnan voi saada erityisesti suorassa kontaktissa sairastuneen ihmisen ihomuutoksiin ja pisaroiden välityksellä pitkään kestävässä kasvokkaisessa lähikontaktissa.

Tartunta on mahdollinen myös esimerkiksi vuodevaatteiden ja ruumiineritteiden välityksellä.

Pääsääntöisesti apinarokko tarttuu ihmisten välillä huonosti. Riski taudin leviämiseen laajemmin väestössä on ECDC:n arvion mukaan pieni. Apinarokko ei tyypillisesti tartu lyhyissä arkielämän kohtaamisissa.

Vuonna 2022 todetut matkailuun liittymättömät tartunnat on lähes kaikki saatu seksissä. Tartuntoja on todettu etenkin miehillä, joilla on seksiä miesten kanssa. On todennäköistä, että riski tartuntoihin kasvaa, jos seksikumppaneita on runsaasti."

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/apinarokko

Onko kyseessä sama tauti?
Onko kehittynyt tarttuvampi viruskanta.

Äänestä

kuinkalähellä on sulkutila eli hätätila.
sota
nälkä
rutto

loppu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

että sen kanssa ei pidä tehdä samoja virheitä kuin koronan kanssa. Mitä veikkaatte, mitä hallitus tulee tekemään? Toimii asiantuntijoiden mukaan, vai tehdäänkö apinarokosta poliittinen peli kuten koronastakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu