Ystäväni kyselee minulta aina silloin tällöin apuja johonkin, hän on pienituloinen, ja olen joskus antanut hänelle ilmaiseksi mm marjoja, sekä antanut joskus rahaakin, kun hän on surkutellut sitä ettei pysty maksamaan laskujaan. Pari kertaa hän on vihjaillut että olisipa kiva jos pystyisit vielä vähän jeesata. Kyse ei ole siis isoista summista, olen joitain kertoja viiskymppisen antanut, että selviää laskuistaan. Tiedän että hän on oikeasti pienituloinen, jääkaapissakin hänellä usein tyhjää, ja syö todella niukasti kun ei ole varaa ruokaan. Hän on siis oikeasti ongelmissa, ja ystävyytemme on mennyt lähinnä sellaiseksi, että minä säälin häntä, ja annan välillä rahaa tai muuta, pieniä summia.
Nyt kun kerroin että käsken sisaruksiani kylään, ja tarvitsisi leipoa jotain. Niin hän alkoi heti ehdottamaan, että hän voi tehdä voileipäkakun ja täytekakun sinne, auttaakseen minua. Sanoin että okei, koska tiedän että hän osaa nuo kakkujutut paremmin kuin minä. Sovittiin että 10-hengen kakkuja, ja että hän kertoo hinnan sitten myöhemmin.
Hän sitten kertoi, että 120 euroa olisi kakut yhteensä. En tiedä paljonko mansikkakakkuun ja voileipäkakkuun menee aineksia, mutta tuntuu aika kalliilta. Itseasiassa konditoriasta olisi saanut kakut halvemmalla. Mutta vaikea enää perua, kun hän sanoi jo aloittavansa tekemään pohjat valmiiksi.
Tietyllä tavalla asia sapettaa. Tiedän että olen hyvätuloinen, ja hän pienituloinen, joten asia on lähtökohtaisesti epätasapainossa. Mutta se, että olen antanut hänelle hyvää hyvyyttäni rahaa ja marjoja yms, ilmaiseksi, tehnyt poimintatyön marjojen suhteen ilmaiseksi.
Ja sitten hän haluaa tekemistään kakuista ns tuntipalkan. Kertooko tämä ahneudesta ja hyväksikäytöstä? Vaiko vain siitä, että hän on rahapulassa, ja yrittää kaikin keinoin lypsää rahaa.
Eräs toinen ystäväni laski, että kakkuihun menevät ainekset olisi 50-60 euroa yhteensä. Eli työn osuus olisi silloin 60-70 euroa. Vai olenko aivan hakoteillä. Hän sanoi ettei ikipäivänä viitsisi ottaa ns kotileipuritöistä vaivanpalkkaa, kuin korkeintaan 20 euroa.
Vai osaako joku sanoa tarkemmin, kuinka paljon menee rahaa 28cm mansikkakkakun valmistukseen, ja samankokoisen voileipäkakun valmistamiseen? Palaako niihin enemmän rahaa kuin tuo 50-60 euroa? Ihan siis peruskakkuja. Mansikka ja toinen kinkku painotteinen.
Käyttääkö ystävä vain hyväkseen
10
175
Vastaukset
- Anonyymi
Mitähän jos alkaisit etsimään ystäviä rehellisimmistä porukoista.
Tuo ihminen on selvästi nyttänyt olevansa toisen hyväksikäyttäjä nimikkeen alla "ystävä".
Hän EI ole minkään valtakunnan ystävä. Vain hyväksikäyttäjä.
Jos sinun on aivan pakko olla hänen kanssaan tekemisissä, älä koskaan tuo missään keskusteluissanne rahaa esiin. Alä koskaan tarjoudu antamaan rahaa.
Sensijaan osoita hänelle mistä ottaa toinen tai kolmas työpaikka päivätyönsä lisäksi kuten iltatyö ja viikonlopputyö.
Tuolla tavoin muut kunnon ihmiset ovat saaneet taloutensa kuntoon.
Mutku on pieni lapsia, mutku kaikki on kaukana, mutku ei ole autoa vain polkupyorä, mutku ei viitsi tehdä toitä mutku mutku mutku ....
Miksi haalit mutkun mutkun laiskoja mutkuja ympärillesi? Miksi? - Anonyymi
Minun mielestäni sinun kuuluu maksaa tuo pyydetty summa. Itse sanoit, että hän osaa hyvin leipoa. Tarvikkeet maksaa ja pitäähän työstä saada kunnon korvaus.
- Anonyymi
Jos lähelläsi on esim pitopalveluja kysypä heiltä mitä vastaavat kakut maksaisi jos tilaisit. Kun saat vastauksen niin sanot vaan että mahdollisesti palaat tuonnempana asiaan, kiitos. jos hintaero on merkittävä "ystäväsi" tekemiin niin tiedät mistä seuraavan kerran kakut tilaat.
Jatkossa älä myöskään enää missään tilanteessa rahoita hänen elämäänsä. Käske hakemaan toimeentulotukea laskuihinsa, niin ne tekee muutkin pienituloiset eikä kuppaa ystäviltään.- Anonyymi
Yrityksellä on erillaiset hinnoitus perusteet!
- Anonyymi
Tällä tiedolla jota täällä kerrot tuntuu toi hyväksikäytöltä. Sitten mietin, miten käyttäydyt hänen kanssaan. Jos annat omalla käytökselläsi ymmärtää, että haluat auttaa häntä ja mielellään tuet häntä asioissa. Etkä ole pikku tarkka asioissa, kun sulla on siihen varaa ja mahdollisuus hyvä tuloisena (Hyväntekijä).
Toisilla on enemmän sitä antamisen ilon lahjaa, että saavat itselle hyvän mielen siitä, kun voivat helpottaa toisen huonompaa tilannetta ja siten synnyttää toisellekin sitä hyvää mieltä. Itsekin kokenut antamisen iloa, erilaisin lahjoituksina. Synnyttää hyvää mieltä.
Silloin toinen voi kokea kaiken tällaisen sinun tukena helpottamaan hänen niukkaa tilannetta. Olen kohdannut tällaisia ihmisiä, jotka antaa ymmärtää toista muille kuin ajattelevat sitten pohjimmiltaan asioita. Syntyy ristiriitoja ja hankauksia silloin välillenne. Pitkässä juoksussa etäännyttää, kun ymmärrys ja luottamus hiipuu.
Asioista puhuminen auttaa, harvat ihmiset haluavat olla hyväksikäyttäjiä tai hyväksikäytettyjä. Siksi puhuminen auttaa, jos kokee ystävyyden sen arvoiseksi, ettei halua sitä menettää, silloin suosittelen puhumista. Reilu ja oikeudenmukainen tapa toimii aina. - Anonyymi
Hei aineksiin ei mene ehkä yhteensä kuin reilut 65 euroa.
Mutta 10-hengen täytekakun teosta sekä samankokoisesta voileipäkakun tekemisestä on oma hommansa. Et saa kakkuja leipomosta paljon halvemmalla.
Sinä olet antanut hyvää vapaasta tahdostasi ilmaiseksi mitä olet antanut, ei se asia kuulu tähän kakku asiaan mitenkään. Jos haluat juhlat pitää niin tiedät, että ne maksavat jotain sinulle. Voisit lopettaa tuon rahan antamisen, koska siinä ei ole paljon järkeä. Jokainen ihminen osaa muita kanavia hyväksikäyttäen pelastaa itsensä suosta, mikäli on vaikeuksissa. Jokainen osaa huolehtia myös siitä, että on ruokaa riittävästi, ei siihen tarvitse sinun ystävänä puuttua mitenkään.
En osaa sanoa, että käyttääkö hyväksi näillä tiedoilla. - Anonyymi
Noista kakuista! En pitäisi 120€ kahdesta kakusta pahana. On niissä kuitenkin asioita joiden hintaa on vaikea sanoa suoraan ja kaikkea tekemistä. Mutta silti en maksaisi kuin satasen.
- Anonyymi
Halvalla sait kakut.
- Anonyymi
Marjakakut maksaisi enemmän https://www.verkkouutiset.fi/a/il-valtuutettu-kaatoi-poimijoiden-marjat-maahan-poliisi-selvittaa/#0e03bd42
- Anonyymi
Ystävien välissä ei kulje raha! Ystävä ei laina ystävältä koskaan raha ,ei mitään.Ystävyyten riittää vain ystävys,ei toisen hyväksi käyttö:Jota rahan lainauskin on.Hän käytä sinua hyväksi.Olet vippi kassa et mutaa. Huomat sen kun sanot,ei raha lainata enää ole!Vaikka ystävä olisi pieni tuloinen ei pidä antaa almuja ja opetaa sihen kaiki on saatavilla,kun valitaa.marjoja on metsät taas tämäkin kesä tys.Syksyllä sieniä pääkaupunki setu.Opetele niitä kerämän.Onkia voi kaikialla naisetkin missä merta tai järveä,Ruoka apua saa ilaset ruan jak pistet. Kirko sosialivirasto kertoo kyllä missä on eri kaupungit/kunnat.Joutu vaan menen sinne itse.On hyväksi käytöä jos aina valitaa,tulot,menot.Empatialla hakee sinlta sääliä ja valmista pöytää. Voi vuokrata maa pläntin viljelypalstoja,joka kaupungin lähiöt on.Omat perunat,tilit,porkkanat maahan vaan ja sipulit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768