EU:N jäsenmaiden vääntö Venäjän öljyn tuontikiellosta jatkuu maanantaina. Jäsenmaat yrittivät löytää yhteisymmärryksen asiaan sunnuntaina, mutta sopua ei löytynyt.
Neuvottelut jatkuvat maanantaiaamuna. Uutistoimisto Reutersin EU-lähteiden mukaan sopu asiaan on tarkoitus löytää ennen maanantaina alkavaa EU-huippukokousta.
OSA EU-päättäjistä pelkää, että energiavääntö alkaa nakertaa EU:n rivejä.
Esimerkiksi Saksan elinkeinoministeri Robert Habeck sanoi sunnuntaina pelkäävänsä, että Venäjää vastaan asetettavat energiapakotteet alkavat murentaa EU:n yhtenäisyyttä.
EU:n johtajat keskustelevat maanantaina ja tiistaina uusista Venäjää vastaan asetettavista pakotteista. Keskusteluissa on tarkoitus pohtia sitä, millä keinoilla EU voisi päästä eroon riippuvaisuudesta venäläisestä energiasta. Keskusteluissa käsitellään muun muassa venäläisen öljyn tuontikieltoa.
"Venäjän hyökkäyksen jälkeen näimme, mikä on mahdollista, kun Eurooppa säilyy yhtenäisenä. Toivotaan, että tilanne jatkuu tällaisena myös huomisen huippukokouksen jälkeen. Mutta yhtenäisyys on alkanut murentua jo nyt", Habeck sanoi tiedotustilaisuudessa uutistoimisto Reutersin mukaan.
ALUSTAVIEN tietojen mukaan EU on päätymässä venäläisen öljyn tuontikiellossa kompromissiin. EU aikoo kieltää venäläisen öljyn tuonnin meriteitse, mutta öljyä saisi edelleen tuoda putkia pitkin.
Komissio lähetti viikonloppuna ehdotuksen uusista pakotteista EU-johtajille. Ehdotuksen mukaan Venäjän raakaöljyn tuonti meriteitse pysähtyisi kuudessa kuukaudessa ja jalostettujen öljytuotteiden tuonti kahdeksan kuukauden aikana.
Komission ehdotuksessa Bulgaria ja Kroatia saisivat lisäaikaa irtautuakseen venäläisistä öljytuotteista.
Lisäksi ehdotus kieltäisi venäläisen öljyn viennin edelleen EU-alueen sisällä. Venäläinen Urals-raakaöljy on tällä hetkellä noin 30 prosenttia halvempaa kuin Pohjanmeren Brent-öljy. Siten Urals-öljyä käyttävät tahot saavat huomattavaa kilpailuetua suhteessa kalliimpia öljylaatuja käyttäviin kilpailijoihinsa.
EU:n pakotepäätökset vaativat jäsenmaiden yksimielisyyttä. Öljyn tuontikieltoa on vastustanut erityisesti Unkari. Noin 60 prosenttia Unkarin öljystä tulee Venäjältä Druzhba-öljyputkea pitkin.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei hätää sopu ja lehmä kaupat on tehty...öljyä saa tuoda jos se tulee putkea pitkin ...näin saksa ja unkari saa edelleen öljynsä
EU maiden johtajat ovat kertoneet olevansa peloissaan mikäli sopua Venäjän kanssa ei synny,nyt on todettu että euroopan unioni selviää nykyisellä öljy sekä kaasuvrastoillaan korkeintaan 2-3kk
Sen jälkeen täytyy sitten selvitä vain tuulisähköllä
EU vihaaja! ei se riitä mihinkään tulisähkö minä pieren sähköä
Unkarissa valvotaan kansallisia etuja ja sitä että maassa säilyy elinmahdollisuudet ja katsotaan että toimet eivät syökse valtiota taloudelliseen syöksykierteeseen. Niin pitäisi tehdä myös Suomessa, jotta elinmahdollisuudet maassamme säilyisivät. Harjoittava järkiperäistä politiikkaa .
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/bloomberg-unkari-saamassa-tahtonsa-lapi-eu-ei-aio-kieltaa-venalaisoljyn-tuontia-kokonaan/8439872
Kunpa meillä Suomessakin pääministeri ymmärtäisi valvoa ensin meidän omia kansallisia etuja sitten vasta muita autetaan,nimittäin ensitalvi on kova talvi ruoan hinta nousee samoin polttoaineet ja kaasu jne vieläkö kuuluisaa EU ta kannatetaan tämän sekasorron jälkeen? tosin säälin niitä jotka asuvat keski ja etelä euroopassa sillä heidän osansa on viieläki kovempi
Maailman globalitikot johon suomen johtohahmot kuuluvat ovat myynneet maamme ja olemme velkaantuneena täysin EUn omistuksessa. Hehän määräävät metsämme järvemme ym asiat. Marin tuolla allekirjoittaa sopimuksia mistä ei edes oma eduskunta tiedä höläyksen pöläystä. Olisko aika Suomen kansan laittaa politikot vastuuseen siitä mitä ne tuolla päättää. Roistoja koko sakki
Saksa pitää kyllä huolen siitä että oma talous ei kärsi pakotteiden takia