Olen heteronainen 21v ja ärsyttää miesten antama huomio ja kehut. Varsinkin somessa.
Vaikka mies haluaisi olla vaan kiva ja ystävällinen (etenkin innokkaalla tavalla) niin siltikin, mut innokkuus on muutenkin luotaantyöntävää. Enkä voi sietää ilkeyttäkään. Eli varmaan en voi sietää miehiä yleisesti. En ole ikinä seurustellut koska ihastun miehiin joita en voi saada ja sellaiset miehet ihastuu muhun joita mä en halua. Olen hyväksynyt sinkkuuteni enkä etsi enää aktiivisesti kumppania, koska deittailu on osoittautunut todella raskaaksi. Nuorempana suorastaan rakastin miesten huomiota mut nyt vihaan. Mut silti haluan huomiota niiltä miehiltä, jotka eivät ole kiinnostuneita musta (en tietenkään kehtaa hakea sitä, petyn vain kun ne ei itse anna sitä huomiota omatoimisesti, tiedän että kuulostaa todella tyhmältä ja lapselliselta).
Tuntuisi surulliselta olla ikisinkku ja lapseton, mutta toisaalta en halua olla se kotona hääräävä kotiäiti (äitiyttä on tietenkin monenlaista).
Mua myös ahdistaa se, miten paljon lasten kanssa tulisi kerättyä nurkkiin kaikkee paskaa krääsää. Siis mua oksettaa suorastaan se miten paljon lapsiin menee rahaa ja lasten takia menisi rahaa kaikkiin oksettaviin muovileluihin, jotka kuitenkin menee roskiin. En ajattele äitiyttä näin kapeakatseisesti kuitenkaan, mut olen nähnyt sivusta ja meilläkin. Jos olisin äiti niin painottaisin enemmän luontoa ja panostaisin eettiseen kasvatukseen.
Mut takaisin miehiin.
Ajattelen kuitenkin että ei kiitos miehiä mun elämään, pärjään kiitos ilmankin.
Oksettaa tää mun mielen sekavuus.
Vaikka mies haluaisi olla vaan kiva ja ystävällinen (etenkin innokkaalla tavalla) niin siltikin, mut innokkuus on muutenkin luotaantyöntävää. Enkä voi sietää ilkeyttäkään. Eli varmaan en voi sietää miehiä yleisesti. En ole ikinä seurustellut koska ihastun miehiin joita en voi saada ja sellaiset miehet ihastuu muhun joita mä en halua. Olen hyväksynyt sinkkuuteni enkä etsi enää aktiivisesti kumppania, koska deittailu on osoittautunut todella raskaaksi. Nuorempana suorastaan rakastin miesten huomiota mut nyt vihaan. Mut silti haluan huomiota niiltä miehiltä, jotka eivät ole kiinnostuneita musta (en tietenkään kehtaa hakea sitä, petyn vain kun ne ei itse anna sitä huomiota omatoimisesti, tiedän että kuulostaa todella tyhmältä ja lapselliselta).
Tuntuisi surulliselta olla ikisinkku ja lapseton, mutta toisaalta en halua olla se kotona hääräävä kotiäiti (äitiyttä on tietenkin monenlaista).
Mua myös ahdistaa se, miten paljon lasten kanssa tulisi kerättyä nurkkiin kaikkee paskaa krääsää. Siis mua oksettaa suorastaan se miten paljon lapsiin menee rahaa ja lasten takia menisi rahaa kaikkiin oksettaviin muovileluihin, jotka kuitenkin menee roskiin. En ajattele äitiyttä näin kapeakatseisesti kuitenkaan, mut olen nähnyt sivusta ja meilläkin. Jos olisin äiti niin painottaisin enemmän luontoa ja panostaisin eettiseen kasvatukseen.
Mut takaisin miehiin.
Ajattelen kuitenkin että ei kiitos miehiä mun elämään, pärjään kiitos ilmankin.
Oksettaa tää mun mielen sekavuus.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.