Biologinen tutkimus ja seksuaalinen vapaus

... eivät liity toisiinsa välttämättömästi, mutta käytännössä ne ovat kehittyneet yhdessä. Molempien edistäminen on ollut elämäni päätehtävä.

1) Seksuaalinen vapaus ei juurikaan ole muuttanut ihmisten tapaa toimia, mutta on koitunut valtavaksi helpotukseksi ihmisille, jotka ovat luulleet olevansa jopa AINOITA, jotka harjoittavat jotakin.

Esimerkki itsetyydytyksestä: Ennen useampi kuin yksi luuli ainoana 'langenneensa' siihen, mutta nyt kaikki tietävät, että sitä harjoittaa melkein jokainen, niin nainen kuin mieskin.

Takavuosina useimmat luulivat, että suurin osa ihmisistä oli kyennyt säästämään ensimmäisen yhdynnän 'papin aamenen' jälkeen eli avioliittoon. Tutkimuksen mukaan kuitenkin on toisin. Vanhan seksimoraalin aikana (ennen -65) avioituneista naisista 1 % ja miehistä 2 % kertoi, että olivat säästäneet sen avioon asti.

Vaikka ihmisten seksitavat eivät juuri ole muuttuneet, painava kivi on pudonnut monen pelokkaalta sydämeltä. Nuoripolvi ei voi enää käsittää, millainen oli ahdistava kulttuuri.

Ei tiedetty edes kuukautisista ja siemensyöksyistä, jotka tulivat kaikille, useille kuin kirkkaalta taivaalta, ja täyttivät murrosikäisen suurella pelolla.

Turun opettajakorkeakoulun rehtori, teologian tohtori, ehdotti pappeinkokouksessa, että kirkko ottaisi ohjelmaansa seksiopetuksen. Isäni oli samassa kokouksessa ja katkaisi keskustelun lauseella: "Ei tarvita. Kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa." Kotiin tultuaan rehvasteli, miten taitavasti oli tukkinut toisen papin suun.

2) Luonnontieteellinen tutkimus on ollut koko teollistuneen kulttuurimme alkuunpanija ja korken elintason ehto. Jos tällaista tutkimusta, vieläpä kiihtyvästi edistyvää, ei olisi, asuisimme edelleen majoissa ja luolissa, kantaisimme nuijaa ja tekisimme vähät ruoka-astiat huonosta savesta.

Luonnontieteellisen tutkimuksen AINOA menetelmä on loogis-empiirinen. Kerätään ensin runsaasti havaintoja, ja selvitetään, mitä matemaatista riippuvuutta ne noudattavat. Tai tehdään toisinpäin, luodaan matemaattinen kaava, ja katsotaan, onko luonnon joku tapahtumankulku sen mukainen.

Tällä menettelyllä saadaan AINA sama tulos, olipa tutkija kuka hyvänsä koko maailmassa. Jos ei saada. jossakin on taatusti VIRHE. Ja se etsitään.

Biologiakin on luonnontiede. Kaikki sen palaset sopivat LOOGISESTI yhteen. Ristiriitoja EI OLE. 🌹👀

7

103

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minun keski-ikäinen ala-asteen opettajani 80-luvun alussa kertoi, kuinka hän ei tiennyt mitään muuta kuukautisista, kuin hänen mummonsa tokaisun, että syntisillä ihmisillä voi valua verta jalkovälistä. Oli sitten ollut kauhusta suunniltaan, kun kuukautiset alkoivat.

      Neoliittinen vallankumous oli se olennaisin muutos miksi emme enää asu luolissa nuijia kantaen.

      • Anonyymi

        Tosin tuo mielikuva nuijista ja luolissa asumisesta on väärä.


      • Asuin 60-luvulla ylioppilasasuntolassa, jossa oli yksi ainoa tyttö. Tämä kertoi kauhistuneensa aivan perinpohjin, kun verta oli ruvennut tulemaan paikasta, mitä ikinä ei olisi arvannut. Pitkään kamaloitukseksen jatkuessa oli lopulta saanut kerrottua isollesiskolle.

        Tämä oli sitten selittänyt ja antanut siteitä.

        Isosisko oli kertonut äidille, joka oli sitten mairealla äänellä sanonut, että nyt meidänkin NN on iso tyttö. Tyttö kertoi, että sen ainoan kerran hänelle oli tullut halu lyödä äitiänsä.

        Naimisiin mennessään äitini ei ollut vielä tiennyt yhdynnästä. Isäni kertoi hänelle. Oli ehdottanut isälleni, että jos mentäisiin naimisiin, ei kuitenkaan harjoitettaisi yhdyntää.

        Itse koin ensimmäisen siemensyöksyn tikanpoikamenetelmällä, eli luonnon ohjaamana. Rupesin hinkkaamaan kalua, mutta tuloksena oli valkean nesteen purkautuminen. Luulin ilmiötä HOMOUDEKSI, sillä luokkakaverini oli kertonut 'homosta', joka oli näytellyt kaluaan uimakopissa pikkupojille ja sitten kalusta oli valunut 'valkeata visvaa'.

        Etsin apua tietosanakirjasta, joka tiesi, että kyseessä on 'itsesaastutus'. 🌹👀


    • Anonyymi

      Ainoa vaan ,että et tiedä biologian tutkimuksesta mitään.

    • Anonyymi

      Kuin joku Julius Caesar: ei paljon kiinnosta pikku-ukkojen ja ajoneuivojen kävelyt;: minä vain kuunteleen ooopperoita ja katseken on keksejä ja viiniä...

    • Anonyymi

      Vanhempani tutustuivat 60-luvulla. Äitini oli 15v, ja isäni 17v. Kumpikaan ei tiennyt mistään mitään, tietoa ei ollut saatavilla. Naimisiin he menivät, kun äitini oli 19v. Oli pakko raskauden takia. Näin pariutui 90% sen ajan nuorista. Ero ei ollut mahdollinen. Eikä avioton lapsi. Se oli liian suuri häpeä.

      • Juuri näin se tavallisesti tapahtui. 🌹👀


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe