Lähteiden mukaan Turkkia ärsyttää puolustusministeri Peter Hultqvistin vuosikymmenen takainen osallistuminen PKK:n juhliin.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ed43a1e8-ae2f-4be4-be64-946f74d86ba3
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ed43a1e8-ae2f-4be4-be64-946f74d86ba3
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ei ne Haaviston dont tell maman keissit sen köykääsempiä Suomelle oo.
Oikeusvaltiossa Pekka olisi jo linnassa lusimassa maan petoksesta.
No kukaan ei varmaankaan pidä erdoa asiallisena enää, ja eihän tuota voi ottaa edes tosissaan.
Noh noh...harvinaisen suoraselkäinen johtaja josta saataisiin ottaa mallia suomessakin
Antaisitko esimerkin erdon suoraselkäisyydestä.
Juuri näin 👍
Esimerkiksi se että hän pitää ehdottomasti kannastaan kiinni että terroristeja tukevia valtioita ei oteta natoon.ja hän sanoo asian hyvin suoraselkäisesti
Harmillista ettei häneltä löytynyt tuota suoraselkäisyyttä etukäteen, mikä antaa ikävän kuvan siitä ettei hänellä ole selkärankaa lainkaan ja että Suomi ja Ruotsi ovat vain hyväksikäytettäviä maita.
Tiukkaa selkärankaa erdo edustaa toki siinä, että toisinajattelijat ja varsinkin ääneen ajattelevat joutuvat vankilaan ja vainon kohteeksi. Tällä taas ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa, järjestelmä jota hänen tulisi edustaa NATO:n jäsenenä.
Henkilökohtaisesti toivoisin parempitasoista provoilua foorumille.
Turkki boikottiin ja ulos Natosta. Ryssän käskyläinen.
Nato perussopimuksessa ei ole säädöksiä, miten jäsenvaltio erotettaisiin. USA ei muutenkaan erota Turkkia Natosta, koska USA:lla on tärkeitä sotilastukikohtia Turkissa, jonka sijainti on strategisesti hyvin tärkeä Natolle.
Ei voida erottaa, mutta voidaan kyllä ohittaa ja muodostaa liittoumia Turkin ohitse. Voidaan myös muuttaa käytäntöjä.
Heh..juu tärkeimpiä liittolaisia niin varmaan potkitaan pois ja otetaan pari skandinaavista lilliputti maata tilalle 🙊🤣🤣
Turkista on tullut erdon aikana yhä enemmän ongelma NATO:lle ja USA:lle. Suomen ja Ruotsin kohdalla hän käytännössä pelaa Putinin pussiin, syistä ei varmaa tietoa.
Riippumatta siitä, mitä USA tekee, josko mitään, niin erdo on ongelma, jonka hoitamiseen tarvittaneen kokonaan uusia käytänteitä. Suomen ja Ruotsin NATO-hakemukset kun eivät ole ensimmäinen, ja tuskin myöskään viimeinen kerta, kun Turkki on jarruttanut NATO:n asioita.
Eihän Turkkia tarvi pois potkia, se voi olla nykyisessä liitossa vaikka yksikseen jos seura ei kelpaa. Voihan sitä perustaa vaikka "Aito Nato" Pohjois-Atlantin liiton nykyisen rinnalle.
Mutta tuskin se noin helposti käy.
Turkissa on kolme tukikohtaa: 2 lentotukikohtaa ja 1 tutka-asema. Lentotukikohtia käytetiin mm. Irakin sodassa, ja Afganistanin operaatiossa. Ympärillä on toki muitakin Nato-maita, joihin niitä voisi tarvittaessa sijoittaa. USA:lla meni sukset ristiin Turkin kanssa, kun se hankki venäläisen ilmapuolustusjärjestelmän. Luin jostakin, että tiettyjä toimintoja siirrettiin Turkista.
Erdoganin on nähty taputtelevan useastikin aasia.
Animalialla olisi asiaa.
Ja ajatella että vielä vähän aika sitten Keskustan Olli Rehn ajoi Turkkia EU:n jäseneksi hinnalla millä hyvänsä. Onkohan kukaan kysynyt Rehniltä mitä hän ajattelee Turkin aikeista estää Suomen NATO-jäsenyys?
Erdogan näyttää mitä on muslimin kiitollisuus. Samanlainen tapaus kuin Suomessa loisivat irakilaiset. Mitä enemmän Turkkia autetaan rahallisesti sitä röyhkeämpiä niistä tulee. Sama kuin ne Suomen irakilaiset ja muut muslimit.
Turkki on kohta taas ruinaamassa rahaa EU:lta ja jenkeiltä. Kun ruinaus alkaa niin mikäköhän ois apujen ehto? Kerjäläisen on turha ylpistella. Kohta on taas hattu kourassa ettei kansa nälkiinny ilman lännen apua.
Annat pikkusormen ja se vie koko käden?
Huoh. EU-jäsenyydestä päättää EU:n ministerineuvosto, eikä Rehn. Jäsenehdokkaat käyvät läpi pitkän arviointivaiheen, jonka aikana niiltä odotetaan yhteiskunnallisia uudistuksia. Rehnin työhön kuului arvioida Turkin edistystä. Kuten tiedämme, se ei tuossa vaiheessa täyttänyt jäsenyyden ehtoja, ja Erdo heitti pyyhkeen kehään.
Miksi Turkin pitäisi olla kiitollinen, jos joku hoitaa töitään?
Erdolla ja tiltuilla on yhteinen nimittäjä.
Aasi, tuo harmaa hevonen joka tuo lohtua eksyneelle.
Hultaquistista on tullut taakka Ruotsille. Haavistosta on tullut taakka Suomelle.
Osuvasti sanottu.