Diagnoosi masentaa

Joo, kiitos! Toi oli uutta tietoo, että sairaus on poistettu Japanissa tautiluokituksesta. Mä tosiaan syön psykoosilääkkeitä ja söin aiemmin masennukseenkin lääkkeitä, mut niistä ei ollu hyötyä ja kaiken lisäksi ne saattoi aiheuttaa mulle hypomanioita. Mulla on epäilty ilmeisesti skitsoaffektiivista häiriötä myös, jossa ois kaksisuuntaisenkin oireita, mut toistaiseksi diagnoosi on vaihdellut paranoidisen ja erilaistumattoman skitsofrenian välillä ollen taas erilaistumaton. Miten ihmeessä sä sait peitettyä oireitasi melkein 10 v saamatta diagnoosia?

Anonyymi kirjoitti:

Joo, kiitos! Toi oli uutta tietoo, että sairaus on poistettu Japanissa tautiluokituksesta. Mä tosiaan syön psykoosilääkkeitä ja söin aiemmin masennukseenkin lääkkeitä, mut niistä ei ollu hyötyä ja kaiken lisäksi ne saattoi aiheuttaa mulle hypomanioita. Mulla on epäilty ilmeisesti skitsoaffektiivista häiriötä myös, jossa ois kaksisuuntaisenkin oireita, mut toistaiseksi diagnoosi on vaihdellut paranoidisen ja erilaistumattoman skitsofrenian välillä ollen taas erilaistumaton. Miten ihmeessä sä sait peitettyä oireitasi melkein 10 v saamatta diagnoosia?

Lue lisää

Koin, että toimittajat ja myöhemmin venäläiset seuraavat minua. En puhunut näistä asioista paljoa, kun ajattelin, että niitä ei uskota. Pidin ne omana salaisuutena.

Lisäksi mulla ja vanhemmillani oli tosi negatiivinen suhtautuminen psykologiaan/psykiatriaan, ei koettu, että ne ovat vaihtoehto, tai että ne voisivat auttaa.

Lopulta tuli myös muita oireita, koki kaiken likaiseksi eikä voinut tehdä mitään, hankala toimia ylipäätään ja oikeassa järjestyksessä.

Lopulta olin niin huonossa kunnossa, että vietiin pakkohoitoon. Se pelasti henkeni, olisin varmaan kuollut muuten. Koen lääkkeet tosi välttämättömiksi itselleni.

Anonyymi kirjoitti:

Koin, että toimittajat ja myöhemmin venäläiset seuraavat minua. En puhunut näistä asioista paljoa, kun ajattelin, että niitä ei uskota. Pidin ne omana salaisuutena.

Lisäksi mulla ja vanhemmillani oli tosi negatiivinen suhtautuminen psykologiaan/psykiatriaan, ei koettu, että ne ovat vaihtoehto, tai että ne voisivat auttaa.

Lopulta tuli myös muita oireita, koki kaiken likaiseksi eikä voinut tehdä mitään, hankala toimia ylipäätään ja oikeassa järjestyksessä.

Lopulta olin niin huonossa kunnossa, että vietiin pakkohoitoon. Se pelasti henkeni, olisin varmaan kuollut muuten. Koen lääkkeet tosi välttämättömiksi itselleni.

Lue lisää

Okei, mullakin oli tuollaista, etten puhunut pitkään aikaan oireistani (siis lukioaikana esim.), mut mä aattelin, että mua pidetään "hulluna" ja pelkäsin joutuvani psykoosilääkitykselle syyttä suotta. Olin silloin hoidossa masennuksen takia ja kerroin psykoosioireista vain lähinnä äänistä. Oikeastaan olin silloin hetken aikaa myös uskossa, mut se oli kunnon kiihkouskovaisuutta ja kääntyi pian toiseen ääripäähään, pelkoon psykopaattisesta jumalasta, kun lukio loppui.

Mulla alkoi säännöllinen äänien kuuleminen jo oikeastaan 15-vuotiaana ja silloin aloin eristäytyä muista ihmisistä, mut lukiossa niihin ääniin alkoi liittyä uskonnollisia merkityksiä. Nykyisin oon tosiaan agnostikko ja reilusti uskonnoton, mutta paranoia on vaivannut mua kyllä ihmissuhteissa yläasteelta saakka. Paranoia on usein niin pahaa, että epäilen kaikkia ihmisiä ympärilläni siitä, että he inhois mua tai haluais mulle pahaa lähes yliluonnollisella vimmalla.

Yks pelko on myös ajatustenlukupelko, sellainen että muut voi aistia mun ajatuksia. Kerron näitä juttuja nyt tässä, koska yritän ajatella, ettei ne voi pitää paikkansa ja toisaalta ehkä testaankin, miten ihmiset reagoi niihin.

Tuntuu, ettei mikään lääke tarpeeksi vie paranoiaa pois. Oon usein tosi ahdistunut ja melkein toivoisin, että psykoosilääkkeet rauhoittais vähän enemmän, kun pelottaa niin paljon kaikki, mut toistaiseksi nää (Abilify ja Peratsin) on ollu aika heikosti rauhoittavia.