Onko kellään kokemusta avioerosta,jonka toisen osapuolen harrastus on aiheuttanut.Saattaa olla urheilu,tai mikä tahansa harrastus,joka alkaa hallita koko elämää.Tämä asia saattaa muodostua helvetiksi toiselle.Olisi kiva kuulla mielipiteitä asiasta.
avioero/harrastus
hjk
2634
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehkä en ole ihan oikea henkilö vastaamaan koska emme ole (vielä) eronneet, suuria vaikeuksia kylläkin on... Ja jostain myös käsitin, että sinä olet se "kärsivä" osapuoli, minä taas se joka harrastaa...
Kirjoitanpa nyt kuitenkin jotain koska tänne tulin.
Suurimmiksi ongelmiksi meillä ovat muodostuneet 1. poissaolot kotoa (ja yhteisestä ajasta) harrastuksen takia ja 2. tietynlainen kateus urheilevaa osapuolta kohtaan.
Mikäli urheilun ohella on "muutakin elämää" kuten opiskelut tai työ, on selvää että näiden sekä urheilun jälkeen jäävä vapaa-aika on suhteellisen vähäistä. Treenit on kerran-kaksi päivässä ja sitten vapaapäivänä pitäisi lentää jokapaikassa tapaamassa kaikkia ja muka siinä sivussa sitten viettää ihanaa ja rentouttavaa aikaa kahdestaan, tehdä ruokaa, katsella elokuvia ja harrastaa seksiä koko yö...ja silloin kun sitä aikaa on sinä yhtenä vaivaisena vapaapäivänä niin rajattomasti, kaiken pitäisi olla muutenkin niin täydellistä. Ei riitoja, ja kuitenkin aina joutuu kuuntelemaan valituksia siitä kun on poissa... Kuulostaako tutulta?
Minullekin toinen sanoo, että riittäisi kun olisin edes joskus kotona, ettei muka siltä ajalta odoteta mitää erikoista. Sitten kun ollaan yhdessä niin johan on naama väärinpäin jossei heti olla nitkuttamassa sängynjousia tai muuten tekemässä jotain mitä Toinen haluaa... Minä siis joudun pienellä vapaa-ajallani miellyttämään toista kaikin keinoin ja hyvittelemään harrastuksestani johtuvia poissaoloja?
Urheilu on harrastuksena siinä mielessä toiselle osapuolelle "ihanteellinen", että vaikka se vie harrastavaa osapuolta monia vuosia ihan täysillä, se kuitenkin loppuu aikanaan, tai ainakin vähenee huomattavasti.
Aktiiviura lopetetaan yleensä viimeistään neljänkympin korvilla, jossei lasketa mitään veteraaniurheilijoita jotka ovatkin luku sinänsä..Sen jälkeen on varmasti yhteistä aikaa ihan tarpeeksi.
Sitäpaitsi mikä estää toistakin osapuolta etsimästä kivaa harrastusta itselleen? Ei tarvitsisi aina istuskella iltaisin kotona ja kytätä kelloa ja soitella perään. Pikku vinkkinä vaan... :)
Tässä kohtaa tulee esiin myös se mitä alussa kutsuin kateudeksi toisen menoja ja tekemisiä kohtaan. Jos itsellä ei ole mitään ja toisella on, niin sekös harmittaa. Kuka sanoo ettei molemmilla voisi olla??
Ja kyllä se on sellainen juttu, että kun sitä kumppania haetaan ja joku siihen rinnalle sitten hyväksytään, pitää hänet ottaa juuri sellaisena kuin hän on. Ulkonäköineen, persoonineen HARRASTUKSINEEN ym... Ja mikäli tämä harrastus on alkanut vasta yhdessäoloaikana, niin eiköhän siitä kuitenkin ole puhuttu jo alussa mitä tuleman pitää. Siis esim jos toinen on paljon poissa tai kaikki pariskunnan menot suunnitellaan harrastuksen mukaan.
Jos toinen siinä vaiheessa miettii ettei siihen kannata ryhtyä niin kuka pakottaa jatkamaan yhdessä?
Olen kai kirjoittanut nyt jo liikaa enkä päässyt edes sekavaa alkua pidemmälle.
Mitä tarkalleen ottaen haluaisit tietää?
Mikä sinusta tuntuu niin pahalta?
Kerro niin voin laittaa lisää omakohtaisia "älykkäitä" kommenttejani...
Kaikella kunnioituksella ja jaksamista toivoen.
Edellinen kirjoittaja sanoikin jo kaiken minkä olisin itsekin julki tuonut. Meillä tosin homma oli niin päin, että ex-mies oli kateellinen minun harrastuksistani. Tosiasiassa hänellä itsellään oli varsin aikaa vievät harrastukset, mutta minun olisi pitänyt vain istua kotona odottamassa, koska herra kotiutuu... Kun en tehnyt näin, vaan etsin itselleni oman harrastuksen, jonka parissa viihdyin, alkoi mustasukkaisuus ja hirvittävä kateus. Tutuksi tulivat myös kiristäminen ja erolla uhkailu... No ero tuli jokatapauksessa, mutta siitä ei voi urheilua syyttää.