siellä suvakkipuolella. Kun heidän pieneen päähänsä ei mene, että valmistelussa olevassa valmius- ja rajalaissa puuttuu se hätätilapykälä, jolla voidaan turvapaikanhaku keskeyttää hätätilanteessa. Sellainen pykälä siellä oli ollut. mutta vihreät vaati sen poistoa, eli pelaa siinäkin putinin pussiin.
Ja niistä kansanvälisistä sopimuksista, joihin vihreät hädissään vetosi, niin tosiasiassa yksikään kansainvälinen sopimus tai EU-oikeus ei velvoita Suomea pitämään kaikissa tilanteissa rajoja auki laittomille maahantulijoille.
Kyse on myös pitkälti siitä, millä tavalla sopimuksia tulkitaan ja katsotaan. Puola ja Liettua esim. rikkoi näitä soppareita, kun ei päästänyt turviksia maahansa, vaan piti rajan kiinni, eikä kukaan sanonut mitään.
Viro aikoo nyt tehdä lain joka sallii turvisten pysäyttämisen rajalla hätätilanteessa, Suomi ei tähän pystynyt.
Onneksi olen oikeistolainen, enkä umpityhmä vihervasuri joka ei tajua asioista mitään.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Vihreät on täystuhopuolue.
Viro pystyy, suomi ei.
Ehkä seuraava hallitus.
Vihreät ämmät oikein odottavat niitä.
Tuhopuolue
PS eli Putinin Suomi-puolue jaksaa...
Vasurina en kehtaisi näyttää tyhmyyttäni täällä, mutta sinä et edes osaa hävetä.
Persut ja kokoomuskin on tässä Suomen asialla, punavihreät Venäjän.
Terv, kokoomuksesta
Kokoomuksen pitäis tiukentaa linjaa.
Räh räh, räksyttää persoikeiston palstarakki. Mitenkäs sitten tehdään kun persuttajan päähän ei mahdu se, että pykälä sisällytetään, vaikka persrakin mielestä näin ei ole?
Onko kaikki persputnistit yhtä kiilusilmäisiä syyttämään omista virheistään aina vihervasemmistoa?
Tajuatko työtön mamurakastaja, että sitä pykälää ei tule, mutta jos sattuisi tulemaan niin sehän olisi vaan hyvä. Voitto oikeistolle.
Jeesus te punikit olette tosiaan tyhmiä, ei ihme, että et ole elämässäsi pärjännyt.
Putinistit löytyy äärivasureista.
Kommunistit pitävät aateveljiensä puolta.
ullatus?