"Hän on yksi sadoista tytöistä ja nuorista naisista, jotka vietiin vastoin tahtoaan Huvitukseen, Yläneellä vuosina 1943–1978 toimineeseen kovakuriseen tyttökotiin."
"Huvitus oli paikka, jonne päätyivät ”siveellisesti hairahtuneet tytöt”. Häpeäleima on seurannut tyttökodin asukkaita vuosikymmenet. Kotkamaalle se tarkoitti aikuisena muuttoa Ruotsiin, jossa hän edelleen asuu.
– Minulla oli pieni tytär. En halunnut, että joku tulee sanomaan hänelle, että äitisi on ollut tyttökodissa."
"Kuri oli laitoksessa kova ja päivät tarkasti aikataulutettuja. Huvitusta on joskus kutsuttu jopa ”helvetin esikartanoksi”. Tyttökotia johti lähes koko sen olemassaolon ajan Martti Kuusikoski, josta haastateltavilla ei ole hyvää sanottavaa.
– Hän oli pelottava. Kaikki välttivät joutumasta hänen kanssaan tekemisiin, Kotkamaa kertoo.
– Johtaja sanoi kerran, että kaatopaikalla olevat rotatkin ovat parempia kuin te ja että teistä ei tule mitään.
Outi Skyttä muistelee kirjassa Kuusikosken nimittäneen asukkaita ”mitättömiksi huoriksi” pitäessään puhetta joulujuhlassa."
"Putkat olivat kellarikerroksessa sijaitsevia lukittuja huoneita, joissa jokainen kävi ainakin kerran rikottuaan sääntöjä."
Pahimmillaan tytöt saattoivat olla putkassa kahdeksan päivää: ensin neljä, jonka jälkeen yhden päivän muiden seurassa, ja taas toiset neljä putkassa. Ikkunassa oli kalterit, ja vessanpönttönä toimi sanko.
"– Aamulla sieltä haettiin patja pois. Sitten siellä istuttiin kivilaverilla ja luettiin raamattua. Kylmä ruoka tuotiin peltikupissa, eikä kukaan puhunut sinulle mitään. Kelloa ei ollut, ja illalla tuotiin patja ja viltti. Katselin seinäkirjoituksia ja kirjoitin itsekin jotain. Yritin nukkua, ja seuraavana päivänä sama tapahtui uudestaan."
"Hän arvelee, että monet kestivät lääkityksen avulla. Useilla tytöillä oli taustalla seksuaalista hyväksikäyttöä, raiskauksia ja muita traumoja, mutta Kotkamaan aikaan psykologista apua ei ollut saatavilla."
"Jokaisella tytöllä oli oma numero. Eila muistaa olleensa numero 73. Numeroa vastaan sai tiettyjä asioita, esimerkiksi oman sinkistä tehdyn pesuvadin. Pesuhuoneeseen tuli välillä vain kylmää vettä. Sitten tyttöjen tuli pestä kasvot, kädet ja alapää toistensa nähden. Kirjaan haastatellut naiset pitivät sitä vastenmielisenä ja nöyryyttävänä.
"Omia vaatteita ei saanut käyttää, ja vaatteet oli merkattu, jotta Huvituksen karkurit pystyttäisiin muualla tunnistamaan."
Yksi haastateltavista kertoo, kuinka hänen aikanaan Huvituksessa ollut tyttö synnytti keskosen pissaämpäriin. Hoitajaa ei saatu ovien hakkaamisesta huolimatta paikalle kuin vasta aamulla."
KOTKAMAA oli Huvituksessa lopulta vuoden ja kaksi kuukautta. Hänellä ei ollut sen jälkeen paikkaa mihin mennä, koska kotia ei ollut. Hänelle löydettiin paikka vanhusten mielisairaalan osastolta."
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000008869600.html
"Huvitus oli paikka, jonne päätyivät ”siveellisesti hairahtuneet tytöt”. Häpeäleima on seurannut tyttökodin asukkaita vuosikymmenet. Kotkamaalle se tarkoitti aikuisena muuttoa Ruotsiin, jossa hän edelleen asuu.
– Minulla oli pieni tytär. En halunnut, että joku tulee sanomaan hänelle, että äitisi on ollut tyttökodissa."
"Kuri oli laitoksessa kova ja päivät tarkasti aikataulutettuja. Huvitusta on joskus kutsuttu jopa ”helvetin esikartanoksi”. Tyttökotia johti lähes koko sen olemassaolon ajan Martti Kuusikoski, josta haastateltavilla ei ole hyvää sanottavaa.
– Hän oli pelottava. Kaikki välttivät joutumasta hänen kanssaan tekemisiin, Kotkamaa kertoo.
– Johtaja sanoi kerran, että kaatopaikalla olevat rotatkin ovat parempia kuin te ja että teistä ei tule mitään.
Outi Skyttä muistelee kirjassa Kuusikosken nimittäneen asukkaita ”mitättömiksi huoriksi” pitäessään puhetta joulujuhlassa."
"Putkat olivat kellarikerroksessa sijaitsevia lukittuja huoneita, joissa jokainen kävi ainakin kerran rikottuaan sääntöjä."
Pahimmillaan tytöt saattoivat olla putkassa kahdeksan päivää: ensin neljä, jonka jälkeen yhden päivän muiden seurassa, ja taas toiset neljä putkassa. Ikkunassa oli kalterit, ja vessanpönttönä toimi sanko.
"– Aamulla sieltä haettiin patja pois. Sitten siellä istuttiin kivilaverilla ja luettiin raamattua. Kylmä ruoka tuotiin peltikupissa, eikä kukaan puhunut sinulle mitään. Kelloa ei ollut, ja illalla tuotiin patja ja viltti. Katselin seinäkirjoituksia ja kirjoitin itsekin jotain. Yritin nukkua, ja seuraavana päivänä sama tapahtui uudestaan."
"Hän arvelee, että monet kestivät lääkityksen avulla. Useilla tytöillä oli taustalla seksuaalista hyväksikäyttöä, raiskauksia ja muita traumoja, mutta Kotkamaan aikaan psykologista apua ei ollut saatavilla."
"Jokaisella tytöllä oli oma numero. Eila muistaa olleensa numero 73. Numeroa vastaan sai tiettyjä asioita, esimerkiksi oman sinkistä tehdyn pesuvadin. Pesuhuoneeseen tuli välillä vain kylmää vettä. Sitten tyttöjen tuli pestä kasvot, kädet ja alapää toistensa nähden. Kirjaan haastatellut naiset pitivät sitä vastenmielisenä ja nöyryyttävänä.
"Omia vaatteita ei saanut käyttää, ja vaatteet oli merkattu, jotta Huvituksen karkurit pystyttäisiin muualla tunnistamaan."
Yksi haastateltavista kertoo, kuinka hänen aikanaan Huvituksessa ollut tyttö synnytti keskosen pissaämpäriin. Hoitajaa ei saatu ovien hakkaamisesta huolimatta paikalle kuin vasta aamulla."
KOTKAMAA oli Huvituksessa lopulta vuoden ja kaksi kuukautta. Hänellä ei ollut sen jälkeen paikkaa mihin mennä, koska kotia ei ollut. Hänelle löydettiin paikka vanhusten mielisairaalan osastolta."
https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000008869600.html
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kovin raadollista / karua elämä on ollut myös duunariperheissä . Puutetta ja kurjuutta on ollut runsaasti .
Minua hutttavat todella paljonkin näyttelijänaiset joissain avaruusjutuissa varsinkin, niiin on hauskoja roolihahmoja jutisssa.... siis koska hauskoja ja jännittäviä juttuja.
Uusi sarja Obi-Wan Kenobi aika jänniyyäbäkin ja Disneyn budjetilla, tyyhbin tehtykin.
Tuollainen voi ollas joillekin tytöille hauskakin sanonta: jännittäviä hahmoja avaruusjutuissa.
Ei ole naisvihaa vaan ehkä ihailua sitten.