Minulla on hyvä anoppi.Ongelmia on meilläkin ollut mutta ne on voitettu.Ehkä osaksi sen ansiosta että en takerru enää anopin sanomisiin niin herkästi.Annan hänen olla oma itsensä ominen tapoineen ja mielipiteineen.
Minusta on mukavaa seurata miten hän puuhailee lastemme kanssa kuten myös muiden mummutettavien kanssa.
Itselläni ei enää ole äitiä joten sitäkin kautta hyväksyn anoppini.
Tänäkin äitienpäivänä sain häneltä ruusukimpun,en tiedä syytä,mutta kovin ne lämmittivät mieltäni.
Minusta on mukavaa seurata miten hän puuhailee lastemme kanssa kuten myös muiden mummutettavien kanssa.
Itselläni ei enää ole äitiä joten sitäkin kautta hyväksyn anoppini.
Tänäkin äitienpäivänä sain häneltä ruusukimpun,en tiedä syytä,mutta kovin ne lämmittivät mieltäni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No hyvä niin. Meitä ihmisiä on onneksi monenlaisia. Hyviä ja pahoja. Sinulle sattui se hyvä..
Voi, kunpa minäkin voisin vielä sanoa noin. Omasta mielestäni minulla on mennyt anoppini kanssa ihan mukavasti viimeiset kuusi vuotta. Hän on jopa uskoutunut minulle asioissa, joista ei ole kellekään toiselle kertonut. Appi on sen sijaan ollut ihminen, jonka seuraan en ole enää piiiiiitkiin aikoihin pyrkinyt. Minä vein häneltä pojan, sillä siisti! Anoppinikin on kyllä kaikenlaisia sammakoita päästänyt suustaan, mutta ajattelin aina, että ei noista kannata loukkaantua. Jokunen aika sitten anoppini ja mieheni välille syttyi riita ja yhtäkkiä anopin haukut siirtyivät minuun ja sain kuulla hyvinkin sapekkaita mielipiteitä siitä miten huono ihminen olen. Paljastuikin, että myös anoppi oli kaiken aikaa inhonnut ja halveksinut minua ja toivonut että mieheni löytäisi uuden. Välithän siitä menivät poikki. Anteeksi eivät ole pyytäneet ja vaikea uskoa että koskaan pyytävät. Ikävältähän se tuntuu, mutta onneksi mieheni kuuli kaiken ja seisoo minun tukenani. Vaikka välillä tuntuu että minun tulisi olla hänen tukenaan. Hän on se, jota taitaa tässä tilanteessa kaikkein eniten hävettää - vanhempiensa vuoksi...