Kaavoittuneisuuden ja vapaamielisyyden merkitys parinvalinnassa

Jos toisen parikin ajattelu on kovin vapaa ja toisen kovin kaavoittunut, on odotettavissa sopeutumisvaikeuksia. Vapaamielinen voi tiettyyn pisteeseen asti kestää kaavoittunutta puolisoaan, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti.

Yleensä keskustelua käydään puolison kauneuden/komeuden, rahakkuuden, herttaisuuden ja jämäkkyyden sekä sosiaaliluokan merkityksestä, mutta keskustelua kaavamaisuudesta ja vapaamielisyydestä ei juuri näy.

Kuitenkin näyttää siltä, että tämä faktori on ihmisille tärkeä, mutta edes tutkimuksissa sitä ei osata mieltää niin tärkeäksi, joten tätä faktoria ei edes tarjota arvioitavaksi.

Vapaamielisyys ja kaavoittuneisuus lienee synnynnäinen ja geneettinen ominaisuus. Ehkä siihen voidaan jonkin verran vaikuttaa kasvatuksen kautta, mutta tuskin enää aikuisena. Olen ollut huomaavinani, että ihminen pysyy tällä akselilla jokseenkin vakiopaikalla koko elämänsä.

Vapaamieliseen ajatteluun kuuluu, että kaikki muu on sallittua, paitsi vahingon tuottaminen. Siten esimerkiksi seksin alalla vain raiskaus, pedofilia ja parittaminen tulee olla kielletty, mutta ei muu. Ruoka-ajat voivat olla joustavia, samoin koko päivän ohjelma.

Eräs kaavamainen rouva määräsi miehensä syömättä pitkälle automatkalle, koska tämä oli myöhästynyt töitten takia ruokailusta.

Kun lukee kirjoituksia tälläkin palstalla, tulee sellainen kuva, että feministit ovat erityisen kaavamaisia sen lisäksi, että ovat miesvihamielisiä, katkeria, hegemoniapyrkyisiä ja synkkiä tosikkoja.

Alitajuisesti, siis edes tietoisesti ajattelematta, heitä kartetaan. Vapaa tulee pitäneeksi huolen, ettei länkiä aseteta hänen kaulaansa. 🌹👀

8

77

Äänestä

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vai sellasta tällä kertaa, ja sitten katsomme miltä näyttää tämän päivän sää. Ole hyvä, Kerttu Kotakorpi.

    • Anonyymi

      Sama ihminen voi olla vapaamielinen yhdessä asiassa ja konservartiivinen toisessa asiassa. Vapaamielisyyttä ja konservatismia on siksi vasrin turha noin yksioikoisesti pohtia ja arvottaa. Oleellisempaa on suhtautuminen yksittäisiin asioihin ja tietynlainen maailmankuvan, elämäntapojen ja ajattelumaailman samankaltaisuus. Näin erityisesti niissä tärkeiksi koetuissa asioissa. Jos jollain asialla ei ole toiselle väliä, niin on lopulta yhdentekevää miten toinen niistä ajattelee.

    • Anonyymi

      "Kun lukee kirjoituksia tälläkin palstalla, tulee sellainen kuva..."
      kynä.mi

      Sulla syntyy noita katteettomia kuvia aika herkästi.

    • Anonyymi

      No olipa vässykkä lapanen jopa mieheksi, jos ei osaa huolehtia itse syömisistään, vaan tottelee jotain "määräyksiä" ruokailuista. Jääkaappi lukittu ja avain vaimolla?

      • Anonyymi

        Sitä minäkin mietin. Ei osannut itse tehdä ruokaa, kun vaimo aina passasi? Ja se sitten esimerkkinä feminististä! Pikemmin päinvastoin.


      • Anonyymi

        Aivan niin. Tilannehan tapahtui miehen myöhästymisen vuoksi. Oli siihen syy missä tahansa, miehen olisi pitänyt ajatella asiaa vaimon kannalta. Vaimo laittanut ruuan, odottelee, mies ei tule. Fiksu mies olisi ottanut tilanteen haltuun, pahoitellut kovasti ja sanonut korvaavansa asian vaimolle.


    • Anonyymi

      Feministit eivät edelleenkään ole miesvihaajia, synkkiä, tosikkoja, katkeria. Ihan naurattaa väitteesi. Olet itse turhan kaavamainen ajattelussasi.

    • Anonyymi

      kangistuttu on 😁, nimenomaan kaavoihin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1573
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      946
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      300
      827
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      597
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      591
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe