Hei,
On ollut kieltämättä kiehtovaa lukea ympäri nettiä ja kuulla miten paljon luulet tietäväsi minusta. Haluaisin kuitenkin korjata pari epäkohtaa tähän ketjuun liittyen.
Tienaan ihan itse omat rahani. Minä en ole status-, enkä sen puoleen minkään sortin vaimo yhtään kenellekään. Minä en ole tyhmä. Sinisilmäinen kyllä, mutta siitä sopii syyttää geeniperimää.
Sitä et ehkä tiennyt että minäkin tiedän sinusta aika paljon. Työskentelet, hassua kyllä, Oikeusaputoimistossa Talous- ja velkaneuvonnan parissa. Tiedän syntymäaikasi, puhelinnumerosi, osoitteesi ja läheistesi sekä työnantajasi nimet. Minulla on sinusta paljon hyvin jännittävää kuvamateriaalia. Minulla on myös kuvat ja tiedot jokaisesta kirjoituksestasi, lähestymisyrityksistäsi ja kaikista toimistasi joita olet käyttänyt kun olet vainonnut minua. Tiedän että käyt kyttäämässä minua ja perhettäni aika ajoin, vaikka asut toisella paikkakunnalla.
Tiedän että häiriköit minua lähettelemällä kirjeitä työpaikalleni, kotiini ja stalkkaamalla kaikkia someprofiilejani, muistat varmaan kun sen yhden ainoan kerran sanoin, ja sanoin vielä ihan nätisti että nyt olisi hyvä lopettaa tällainen toiminta ennen kuin teen sinusta rikosilmoituksen? Et silti lopettanut, joten rikosilmoitus on tehty ja lähestymiskieltoa on haettu.
Suosittelisin sinulle lämpimästi että hankkisit nyt ihan oman elämän ja jättäisit minut ja lapseni rauhaan.
En nyt ihan tarkalleen tiedä että mitä tällä ajojahdillasi ja vainoamisellasi ylipäätään oikein ajat takaa?
Minä en liity sinun elämääsi millään tavalla, en tunne sinua, enkä haluakaan tuntea.
Ja kun aikanaan kenties tapaamme tämän asian tiimoilta myöhemmin, niin älä puhu minulle mitään. Sinulla ei ole siihen mitään oikeutta.
Itsenäisen naisen vastaus toisen naisen tarinaan
Anonyymi
3
806
Vastaukset
- Anonyymi
Kuka tutkii ja ketä, pohdinpa vain.
- Anonyymi
Tuli sama tunne heti kun tämän luin.Narsisti??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuli sama tunne heti kun tämän luin.Narsisti??
Sinä alkuperäinen.
"En tunne sinua,enkä haluakaan tuntea".
Olipa kommentti.
Tiedät kuitenkin yksityiskohtia myöten asioita ja olet nähnyt varmasti vaivaa penkoaksesi kaikki asiat mitkä häneen liittyy.
Narsismin kriteerit täyttyvät aika helposti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait753387Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41234Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani41011- 22984
Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68810Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60744Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es36736Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä45719Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t29673Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4657