Nuoret ja korkeakoulutetut lähtevät Venäjältä

"Tutkijat arvioivat, että 200 000 venäläistä on lähtenyt Venäjältä viimeisen kolmen kuukauden aikana. Valtaosa heistä on Štšelkanovin tapaan nuoria ja poliittisesti aktiivisia.

Helsingin yliopiston, Firenzen yliopistollisen Eurooppa-instituutin ja Pietarin eurooppalaisen yliopiston tutkijat selvittivät lähtijöiden taustoja ja mielipiteitä laajan kyselytutkimuksen avulla.

Tutkijat ovat nimenneet muuttoliikkeen sodanvastaiseksi aalloksi.

– Suurin osa vastustaa Putinia ja valtapuolue Yhtenäistä Venäjää, ja kukaan ei tue sotaa, kertoo tutkija Margarita Zavadskaja Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista."

https://yle.fi/uutiset/3-12471436
268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aivovuoto ei tiedä hyvää Venäjälle

Äänestä

Eipä tuo poikkea mitenkään suomen tilanteesta. Nuoret ja koulutetut lähtevät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Tutkijat arvioivat, että 200 000 venäläistä on lähtenyt Venäjältä viimeisen kolmen kuukauden aikana. Valtaosa heistä on Štšelkanovin tapaan nuoria ja poliittisesti aktiivisia.

Helsingin yliopiston, Firenzen yliopistollisen Eurooppa-instituutin ja Pietarin eurooppalaisen yliopiston tutkijat selvittivät lähtijöiden taustoja ja mielipiteitä laajan kyselytutkimuksen avulla.

Tutkijat ovat nimenneet muuttoliikkeen sodanvastaiseksi aalloksi.

– Suurin osa vastustaa Putinia ja valtapuolue Yhtenäistä Venäjää, ja kukaan ei tue sotaa, kertoo tutkija Margarita Zavadskaja Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista."

https://yle.fi/uutiset/3-12471436

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu