Rakastuminen, raskaus, tunteet

Anonyymi

Hei, en tiedä mistä tämän aloittaisi ettei mene pitkäksi, mutta kyseessä siis sellanen tilanne että luultiin olevamme sielunkumppanit, pitkään, toinen osapuoli meistä alkoi kadottamaan tunteitaan minua kohtaan ja meni toisen kanssa naimaan, jäi melkein aluksi kiinni mutta valehteli kaikesta, sitten sain hänet kiinni itseteosta ja silloin vasta myönsi kaiken, olen epäillyt häntä nyt koko ajan, ja vähän väliä suutahdan hänelle jostakin, vaikka ei olisi aihetta, rakastan häntä edelleen todella paljon mutta hän ei minua koska olen vainoharhainen ja epäilevä jatkuvasti enkä osaa jättää sitä menneisyyteen mitä tapahtui, siis se pettäminen.. meillä on alle kouluikäisiä lapsia, ihana koti ja muuten kaikki todella hyvin. Ero siis tulossa ellen minä muuta tapojani ja lakkaa epäilemästä ja syyttelemästä kaiken aikaa, minä en halua eroa ihan kaiken takia, itseni, hänen, lasten, kotimme ja sukulaistuhteidemme takia.. onko se kuitenkin ainut vaihtoehto vai katsommeko vain päivä kerrallaan osaanko minä muuttua ja saako hän tunteensa minua kohtaan takaisin.

0

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        109
        2250
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        69
        871
      4. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        22
        852
      5. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        835
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        541
        770
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        80
        687
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        650
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        600
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe