Palstakiukuttelu on lisääntynyt valtavasti.

En muista koska olen nähnyt vasemman laidan kompuroijien olevan niin kiukkuisia kuin nyt. Voimmekin päätellä hintojen nousun ja rahan vähyyden heijastuvan erityisesti heihin, koska ollaan totuttu siihen tiettyyn päihteitten päiväannokseen, sekä roskaruokaan ja muuhun turhuuteen. Jos siinä alkaa tulla vajetta, nousee tietenkin tuskaitku kurkkuun ja sitten on pakko purkaa pahaa oloaan netissä. Voi reppanoita. Mikäs tähän avuksi? Oisko vihdoinkin aika herätellä niitä työhaluja, sekä nähdä sivistyneisyyden höydyt?
1064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miltä tuntuu ajatus "äärivasemmistolainen rehellisessä leipätyössä"?

he ha he ha he ha xD

Äänestä

Kuinkahan tuo kiukku on jäänyt minulta huomaamatta? En ole muuta äksyilyä huomannut, kuin opposition laajamittaista öyhötystä?

Äänestä

Perusasiat:

Oikeisto-vasemmisto ajattelu vakiintui politiikassa Ranskan suuren vallankumouksen (1789) jälkeen. Aluperin kyse oli paikkojen jakamisesta. Oikealle istuivat vanhan vallan kannattajat (aristokraatit ja papisto) ja vasemmalle uudistusmieliset (säädyttömät maaorjat, työläiset ja yllättäen myös porvarit).

Jako levisi Lontoon Westministeriin ja muualle Eurooppaan. Se vakiintui poliittiseen retoriikkaan. Vallankumouksen muita laajasti vaikuttaneita uudistuksia olivat metri-järjestelmä, yleinen asevelvollisuus ja tietenkin: vapaus, veljeys ja tasa-arvo.

Ranskan suuri vallankumous ja sen liberaalit ajatukset sai paljon vaikutteita valistuksen filosofiasta ja Yhdysvaltojen Itsenäisyysjulistuksesta 1776.

Marxin ja Engelsin Kommunistinen manifesti ei vielä ollut ilmestynyt. Se julkaistiin vasta 1848. Marxin ja Engelsin kommunismi otti paljon vaikutteita Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksesta ja Ranskan suuresta vallankumouksesta. Oleellista on, että se oli uudistusmielinen näkökulma politiikkaan ja yhteiskuntaan, joten se sijoittui politiikan kentän vasemmalle puolelle.

Marxin aikaan Eurooppa oli nopeasti teollistumassa. Porvareiden valta oli merkittävästi lisääntynyt Ranskan vallankumouksen ajoista, jolloin kaikki valta ja omaisuus oli keskittynyt aatelistolle. Teollistumisen myötä porvareiden omaisuus ja valta haastoi aateliset.

Marx kirjoitti pääteoksensa (Pääoma) Lontoossa. Siihen vaikutti erityisesti työläisten surkeat olot Lontoon työläis-slummeissa. Proletariaattiin kuuluvat aloittivat työt tehtaissa ja kaivoksissa 10-12 vuotiaina ja jatkoivat nälkäpalkalla lyhyen elämänsä loppuun ilman mitään mahdollisuuksia paremmasta. Työpäivät venyivät 14-16 tuntisiksi ja lapsina tehtaisiin ja kaivoksiin päätyneet sairastivat usein keripukkia, koska kärsivät d-vitamiinin puutteesta viettämällä kaikki päivät pimeissä tehdashalleissa.

Tähän Marx halusi muutoksen. Hänen mukaansa myös työntekijöillä pitäisi olla oikeuksia, palkkauksen pitäisi olla reilu ja työolojen siedettäviä. Ajattelu oli melko radikaalia. Mutta sai toki työntekijöiden kannatuksen. Näin vasemmistolaisuus ja sosialismi sulautuivat ikään kuin synonyymiksi. Marxilainen vasemmistolaisuus oli työväenliike. Sitä kannattivat köyhät työläiset, eli ihmiset, jotka olivat vain hieman orjia paremmassa asemassa. Marxilaisuus kantoi hedelmää. Työväenliikkeet vahvistuivat ja onnistuivat ajamaan työntekijöille etuja, kuten vakuutukset, työajat, lomat, vanhempainvapaat, lomarahat ja kaikkea muuta paskaa ,..

Marx ei uskonut kommunismin toteutumiseen pitkään aikaan. Hän ymmärsi kapitalismin ongelmat (Pääoma on kapitalismin analyysiä ja kritiikkiä). Hän piti Venäjää aivan mahdottomana paikkana kommunistisille vallankumoukselle. Eikä kommunismista vallankumousta tullut hänen elinaikanaan.

Venäjällä vallankumouksellinen liikehdintä alkoi 1905 hävityn Venäjän-Japanin sodan jälkeen. Talous oli sodan jäljiltä päin helvettiä. Kansa kärsi nälästä ja puutteesta. Siperiassa esiintyi kannibalismia. Pietarissa ihmiset kokoontuivat Talvipalatsille vaatimaan työntekijöille parempia oloja, kutn 8 tunnin työpäivää. Tsaari Nikolai II ajatteli, että vitut ja lähetti armeijan tukahduttamaan työläisten mielenosoituksia. Seuranneissa kahakoissa kuoli 20 000 venäläistä. Tämä oli bolshevikkien vallankumouksen esinäytös.

1917 bolshevikkien vallankumous onnistui, Venäjän keisarikunta loppui ja Neuvostoliitto alkoi. Siinä rytäkässä Suomi, Baltian maat ja Ukraina itsenäistyivät. Suomi oli ainut, joka onnistui välttämään ajautumisen Neuvostoliiton osaksi.

Mutta ilman vasemmistolaista työväenliikettä Suomi ei olisi itsenäistynyt Venäjän keisarikunnasta. Ilman typeriä sosialisteja meillä ei olisi lomaoikeutta, työntekijän vakuutuksia ja työntekijän oikeuksia mm. irtisanomistilanteessa.

Mutta olet oikeassa. Vasemman laidan kompuroijia kyllä vituttaa köyhyys, koska useimmat heistä paiskivat niska limassa töitä pienillä tuloilla samalla kun sijoittajat ja kaiken maailman puliveivarit rikastuvat. Työttömille on ihan sama, mikä puolue on vallassa, koska heille tärkeintä on, ettei toimeentuloturvaa leikata. Monet työttömät ja pienituloiset eläkeläiset kannattavat persuja, mikä on hieman omaan jalkaan ampumista: persut ovat hyvin oikeistolaisia ja intopinkeitä leikkaamaan kaikkia naurettavia tukia. Monet työttömät vihaavat maahanmuuttajia, joten yhteinen viha persujen kanssa menee oman toimeentulon edelle.

Äänestä

Miten sinä mahdat tunnistaa ihmisen vasemmistolaiseksi?

Kun täällä yksi kirjoittaja oli kiukkuinen ja jankutti Marinin kuvista, onko hän sinusta vasemmistolainen?

Äänestä
  • Heidän profeettansa Stalinin oppien noudattamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heidän profeettansa Stalinin oppien noudattamisesta.

    Onko muuten Putin sinusta vasemmistolainen? Hänhän toimii ilmeisesti Stalinin tapaan Ukrainan suhteen?

    Äänestä

Vasemmistolaisen kiukku on lisääntynyt toukokuun jälkeen kun Marin laittoi tekemään työhakemuksia ihan viikotyain.

Äänestä

Osui ja upposi, kuten vasemmistolaiseen aina. Huvittavaa, miten he todistaa itse itsensä.

hAhAxD

Äänestä

Rahat on loppu???myydään

Äänestä

Jos arvostelee päätöntä yhteiskunnan rahojen tuhlausta, hintojen nousua etc ei tarvi olla vasemmistolainen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En muista koska olen nähnyt vasemman laidan kompuroijien olevan niin kiukkuisia kuin nyt. Voimmekin päätellä hintojen nousun ja rahan vähyyden heijastuvan erityisesti heihin, koska ollaan totuttu siihen tiettyyn päihteitten päiväannokseen, sekä roskaruokaan ja muuhun turhuuteen. Jos siinä alkaa tulla vajetta, nousee tietenkin tuskaitku kurkkuun ja sitten on pakko purkaa pahaa oloaan netissä. Voi reppanoita. Mikäs tähän avuksi? Oisko vihdoinkin aika herätellä niitä työhaluja, sekä nähdä sivistyneisyyden höydyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu