Elävän elämän "snapshotteja" ?

Löytyy:)

Ostin vanhan hienon lelun kirpputorilta. Sen myi tosi halvalla nainen jonka se lelu oli ollut lapsena.

Muistan kun nainen piti lelua kasvojensa edessä ja katsoi sitä silmiin, vähän suruissaan ja huolissaankin, jo vaimiiksi ikävöiden.

Se kuva on piirtynyt muistiini ja muitakin vastaavia on.

Muuten minulla on ihan olematon muisti.

Lapsuudesta muistan meidän seropin hytkyvän vattanahkan auton takapenkillä, kun lepäsin koiran istuessa siinä vieressä pituellaan, isän ajaessa autoa. Se on söpö.

Muistan lapsuudesta koko joukon erilaisia tapahtumia erinomaisen tunnemuistin vuoksi 🤷‍♀️. Kaikkea ei siis ehdi kertoa. Mutta pari palaa:

Olin 6v, kun matkustin ensimmäistä kertaa yökylään tätini luokse. Olimme HKL:n bussissa: viereisellä penkillä istui vanha mies. Yhtäkkiä hän päästi kummallisen äänen, sitten putosi penkiltä lattialle ja siihen kuoli 😨. Kovasti pitkään mietin mikä oli kuolinsyy, olin järkyttynyt. Se oli jälleen muistutus elämän rajallisuudesta. Sitä saikin pohtia kauan, sillä bussi pysähtyi vilkasliikenteiseen risteykseen ruuhka-aikana. Yksi matkustaja juoksi soittamaan ambulanssin. Ambulanssi tuli puolen tunnin päästä. Koska mies oli kuollut, ambulanssista kutsuttiin poliisit. Poliisit tulivat puolen tunnin päästä, sitten ruumisauto. Odoteltiin bussissa reilusti yli tunti.

Näin lapsuudessa syöpää sairastavia ihmisiä, erityisesti veriyskökset ovat jääneet mieleen. Suuret avohaavat jalassa. Samoin kuoliossa olevan raajan haju on jäänyt mieleen.

Parhaimpia mielikuvia on fiilis tanssiessani n. 4-vuotiaana lemppari mekko ylläni kotipihalla sisältä kuuluvan musiikin tahtiin. Mekko oli jo liian pieni, se kiristi pahasti. Tiedostin hyvin, etten enää voi pukea mekkoa koskaan ikinä. Se tulee olemaan aina liian pieni. Haikeudesta huolimatta oli ihanaa. Tuohon fiilikseen olen yrittänyt päästä myöhemminkin läpi elämän. Kun jostain kasvaa ulos, asia kannattaa vain hyväksyä ja jatkaa elämää toisella tavalla.

- Sheena

Onhan noita. Ala-asteella piti jotain testiä varten pissata purkkiin. Jostain kumman syystä muistan elävästi kuinka yksi purkki oli lähes täynnä pissaa ja muistan edelleen sen henkilön nimenkin. Nimi piti kirjoittaa purkin kyljessä olevaan lappuun.

Heh, tuli tuossa mieleen eka kerta lääkärintarkastuksessa joskus ala-asteella, lääkärit kiersivät siihen aikaan kouluilla hoitsun kera. Siinä tovin ihmeteltyäni mitä nuo mammanpojat tuossa nyhräävät, siis muut koltiaiset jotka olivat samassa ryhmässä kuin minäkin, no meikäläinen tökkäsi itsensä rehvakkaasti lääkärin eteen ensimmäisenä ja ilme oli varsin yllättynyt siinä vaiheessa kun lekuri kaivoi lusikan esiin ja käski laskea housuja alemmas. Tämä yllätti meikäläisen totaalisesti ja leuka tipahti rinnalle ihan kirjaimellisesti 😀, ne muut jolpit olivat tienneet tulevasta toimenpiteestä ja olivat mamoilleet juuri sen takia, no minähän en sitä tiennyt...

Löytyy, jopa 30 vuoden takaa. Lähinnä omia "mokia", tai muita muistoja. Ne tulee ajatuksiin esim. juuri silloin, kun pitäisi nukahtaa.

Muistan kömpineeni auton hattuhyllylle nukkumaan, tai kun jouluyönä kotiin ajettaessa piti bongata pientareilla poron ja/tai reen jälkiä, josko kotona olisivat sillä aikaa tontut käyneet, kun itse oltiin kylässä. Tai kun kännissä baarin ulkopuolella vetäsin nyrkillä yhtä säätöä naamaan. Tämä tapahtunut 18 vuotta sitten, ja näin jälkeenpäin kadun tekoani, joka johtui omasta virheestä havainnoinnin suhteen. Sekä väärinkäsityksestä.

Tai kun alle kouluikäisenä istuin isän käsivarsilla puskapissalla (en pissannut isäni päälle, vaan hänen käsivarsiensa välistä), mutta yhtäkkiä nojasin eteenpäin oksentamaan. Olen siis 42-v. tällä hetkellä.

Noita on vaikka kuinka paljon, ja lisää välähtää aina silloin kuin vähiten sitä odottaa.

L.

On paljonkin, samanlaisia kuin sinulla ja muilla, mutta niitäkin joissa tuntenut dejavun samassa hetkessä.

Kävelin kotiinpäin jostakin yksin, en muista miksi. Oli sankka lämmin sumu kaupungissa, olin vasta rakastunut, tunsin itseni silti yht'äkkiä ikävöimässä jotain pohjattomasti. Snapshot on sumun peittämä ostarin seinä, ruskean rapattu ja tuskin havaittavissa. Se oli melko aavemaista. Ihmettelin omaa tuntemusta.

Tarkennanpa vähäsen, haksahdin itsekin "tapahtumaketjun" kuvaamiseen enemmänkin kuin varsinaiseen snapshottiin, tuollaiseen kuin kameralla napattuun hetken murto-osaan. Niitä löytyy ainakin meikäläisen pääkopasta vähän ,ainakin sellaisia mitkä eivät muodostu tapahtumaketjuista tms, eli valotusaika todella lyhyt 😁. Se voi olla rajoittunut muutenkin mutta ei nyt siihen puututa...No ihan tarkasti ajatellen niitä löytyi nupista vain kolme, kaksi edellämainittua ja yllätys yllätys taas naiseen liittyvä: käynti paikallisessa perhekeskuksessa ja siellä pompsahti silmään harmaaseen jumpperiasuinen, no semmoinen pitkään myötäävään villapaitaan pukeutunut naisihminen. Se harmaa villapaita on nyt kummitellut mielessä puolitoista vuotta, joopa joo...

Olin 40-luvulla snadi poika. Kadun kulmassa oli kuralätäkkö, ja koetin kuinka syvälle voi upottaa kumpparin varren, et sei just hörppää. Hörppäsi kuitenkin.

Noin 60-vuotias rouva tuli kysymään 50-luvun alussa, että meillä on varmaan ylimääräisiä ostokuponkeja, kun on niin useita lapsiakin.

50-luvun lopulla kävelin katua, kun terhakka mummo kulki ohi ja päästi äänekkään vatsanpuhalluksen: "Poikako se niin pieree?" Hymyili vielä mennessään. Olin aika hölmistynyt. 🌹👀