Omani oli Mensan testissä 123, mutta pidin aina koiria, lintuja ja isompia eläimiä kyvyttöminä. Vain eläiminä. Liian vieraina ymmärtääkseni niiden ele- ja äännekieltä.
Sitten katsoin The and El Dodo kanavia Youtubesta, jossa videot on tehty eläimen tunteita ja tunneilmaisua tarkastellen. Niin kuin ne olisivat mahdollisimman lähellä ihmistä. Osaan nyt havaita miltä eläimestä tuntuu ja lukea sen olotilaa. Kommunikoida rajallisesti. Lukea koiran ja linnun kasvoja.
Laitoin äsken ruoanjätteeni rantahiekalle ja lokki söi niitä. Pienempi lokki tuli odottamaan. Annoin ekan lokin syödä, kunnes sanoin pienelle lokille tule sinä syömään tätä ja ekalle isolle lokille, nyt sinä et saa enää syödä. Anna tuon syödä. Katsoin lintua ja osoitin sormella toista. Se sanoi kvak ja vastasin heti, joopas, anna toisen syödä. Sitten osoitin lintua ja toistin. Lintu laittoi päänsä alas, lopetti syömisen ja käveli suoraan pois päin ruoasta. Ihmeellistä.
Eläinten tunneälykkyys
15
141
Vastaukset
- Anonyymi
Minulla on sellainen teoria, että ihmiset eivät tule toistensa kanssa toimeen millään merkittävällä tavalla jos ero älykkyysosamäärässä on liian iso, kumpaan suuntaan tahansa. Jos äo-pisteiden välillä on vaikkapa kahden keskihajonnan ero, molemmat osapuolet pitävät toisen juttuja ja kiinnostuksenkohteita outoina tai jopa tyhminä.
Teorisoin myös, että tämä liittyy pariutumiseenkin. Mies ja nainen eivät pariudu jos toinen miettii derivoimista ja toinen miettii käsilaukkuja.
On ehkä ihmisille liian raadollinen ajatus hyväksyä, että lopulta kaikki onnistunut sosiaalinen kanssakäynti ja samaistuminen kumpuaa siitä onko toinen samalla äo-alueella kuin itse on.Se näyttää siltä, vai onko se vain niin, että älykkyys on havainnointikykyä. Tyhmä ei havaitse yhtä paljon, mutta nauttii havaitsemistaan asioista. Älykäs havaitsee senkin, mitä toinen havaitsee ja osaa asettua samaan asemaan. Toisaalta koulutuksen puute voi tehdä havainnointikyvyn puutetta tai eri tasoisia älykkyyksiä eri asioissa. Sekään ei yleensä estä vuorivaikutusta.
- Anonyymi
ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:
Se näyttää siltä, vai onko se vain niin, että älykkyys on havainnointikykyä. Tyhmä ei havaitse yhtä paljon, mutta nauttii havaitsemistaan asioista. Älykäs havaitsee senkin, mitä toinen havaitsee ja osaa asettua samaan asemaan. Toisaalta koulutuksen puute voi tehdä havainnointikyvyn puutetta tai eri tasoisia älykkyyksiä eri asioissa. Sekään ei yleensä estä vuorivaikutusta.
Olen fysiikan opiskelija enkä ymmärrä jääkiekkoa tai rankkaa päihtymistä opiskelijatapahtumissa. On selvästi jotain, mitä en havaitse tässä, vaikka nuo ovat alemman älykkyystason ilmentymiä. En havaitse sitä, mikä tuosta tekee erittäin kiinnostavaa kaikille muille.
Anonyymi kirjoitti:
Olen fysiikan opiskelija enkä ymmärrä jääkiekkoa tai rankkaa päihtymistä opiskelijatapahtumissa. On selvästi jotain, mitä en havaitse tässä, vaikka nuo ovat alemman älykkyystason ilmentymiä. En havaitse sitä, mikä tuosta tekee erittäin kiinnostavaa kaikille muille.
Jääkiekko- ja dokausporukkaan kuuluminen? Perinteiseen rooliin asettuminen onnistuneesti johtaa toisten hyväksyntään ja vahvistaa omakuvaa. Jääkiekko ja dokaus on miehen roolimalli. Sinä haluat puhua ja tehdä jotain syvällistä. Jääkiekon katselu ja kännit vie pois aidosta yhdess olosta. Voisit syventyä urheilun huumaan, mutta ilman dokaamista känniläinen seura olisi turhuus. Et olisi myöskään tervetullut, koska et asetu rooliin riittävän samalla tavalla, ja perinteisesti tämä porukka ei tule näyttämään suvaitsevaisuutta. Siellä ei edes ajateltu näin pitkälle. Huuma, perinteet ja kännit kaikkien kanssa samalla tavalla. Piste.
Anonyymi kirjoitti:
Olen fysiikan opiskelija enkä ymmärrä jääkiekkoa tai rankkaa päihtymistä opiskelijatapahtumissa. On selvästi jotain, mitä en havaitse tässä, vaikka nuo ovat alemman älykkyystason ilmentymiä. En havaitse sitä, mikä tuosta tekee erittäin kiinnostavaa kaikille muille.
Lisäksi sinulla on kavereiden ja seuran puute, etkä voi seurata vihjeitä ennen kuin saat hyväksyntää, luottamus rakentuu. Näillä juhlijoilla on enemmän kavereita kuin sinulla, mutta vähemmän vuorovaikutusta. Siksi et halua, voi eikä sinua haluta jääkiekkoa katsomaan ja dokaamaan.
- Anonyymi
En käyttäisi itse ihmislajin itselleen omahyväisyyden -puuskassa tekemiä testejä eläinten käytöksen arvioimiseen, kaikkein vähiten älykkyyden. Eliöt/ eläimet sopeutuvat omaan elementtiinsä ja käyttävät ao. tilassa kykyjään enimmäkseen mainiosti. Jos siihen ekosysteemiin menee joku luonnosta valmiiksi vieraantunut laji viskomaan pähkinöitään ja tekee päätelmät oman lajinsa edustajana sen pohjalta miten pähkinöitä elinpiiriinsä saanut eliö käyttäytyy ollaan todellakin hakoteillä.
Voisi kysyä, että tietääkö navettakissa mille tuntuu hepoisen olla tallissa ja vastaavasti, vaivaako hevon päätä kissan ajatukset? Voin kertoa, että eivät vaivaa.... ovat silti aivan yhtä älyllisiä, älykkäitä ja viisaita kuin ap . Asiaa vain lähestytään eri kulmasta. Toinen ehkä hieman teoreettisesti, mutta muut kuin me enimmäkseen asian kautta.Tietää. Kissa ja hevonen näkevät onko toinen levoton vai iloinen. Ne myös pitävät rajat, joilla molemmat saavat rauhan. Ne nauttivat niistä asioista, jotka tiedostavat. Sanoin tunteet, ei ajatukset. Eläinten tunteiden tai asenteiden tarkkailu tehdään Dodossa eläinten ollessa niiden ihmisten kanssa, joiden seurassa ne syntyivät.
- Anonyymi
ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:
Tietää. Kissa ja hevonen näkevät onko toinen levoton vai iloinen. Ne myös pitävät rajat, joilla molemmat saavat rauhan. Ne nauttivat niistä asioista, jotka tiedostavat. Sanoin tunteet, ei ajatukset. Eläinten tunteiden tai asenteiden tarkkailu tehdään Dodossa eläinten ollessa niiden ihmisten kanssa, joiden seurassa ne syntyivät.
Toivotko koskaan että täällä olisi muokkaustoiminto niin et joutuisi postata useaa viestiä aina perään?
- Anonyymi
Olin tuo jota kommentoit ja kieltämättä... luin uudelleen aloituksesi ja siinä taitaa olla aika hyvä näkökulma, jota en ensilukemalla tajunnut. Hyvää pohdintaa.
Rastaiden hautausrituaali
https://youtu.be/60Zg9sGnQf8Varis pyytää more. more. more pähkinää videon lopussa. Siis koiran tasoisesti. Kaikki nisäkkäät ja linnut ilmentävät samaa älykkyyttä yleensä kuin 2-vuotias ihminen. Ja 2-vuotiaan ihmisen kanssa voi kommunikoida tunnetasolla.
https://youtu.be/55kBG5TD0OY
- Anonyymi
No eihän se todellakaanole "kyvytön" joka hankkii ruokansa luonnosta ja vielä ympäri vuoden
- Anonyymi
"Eläinten tunneälykkyys"
"Omani oli Mensan testissä 123"
Teemu, Mensan testi ei mittaa tunneälyä. - Anonyymi
Mun papukaija sai gradun valmiiksi tänä keväänä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti39141042Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1199584Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos316240Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös224998Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623945Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta543839Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783478- 403037
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192488Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!212338