Helvi Jääskeläinen PATMOS viikkokirje

“Suo, että sanas kirkkaana”

Kevään viileys sai aikaan ainakin täällä pääkaupunkiseudulla sen, että valkovuokkojen kukinnasta saimme nauttia reilun kuukauden ajan. Pian alkoi tuntua tuomen tuoksua, vaikka ei vielä kukkia näkynyt, sitten puhkesivat kukkimaan syreenit ja pian jo pihlajatkin.


Olen “harrastelijaviljelijä” ja joka kevät kylvän siemeniä multaan ikkunalaudalle. Seuraavana aamuna menen kurkkaaman ensitöikseni joko olisi nähtävissä mullan pinnalla taimen alkua! Näin kärsimätön olen, vaikka samalla tajuan, että siemenen taimelle ilmestymiseen menee muutamia päivä tai jopa viikkoja. Viljelypalstalle ei kannattanut mennä liian aikaisin. Mennyt talvi oli olosuhteiltaan vaikea; paljon kuoli ja katosi monivuotisia yrttejä, perennoja ja mm. vadelma kärsi tuhoja.


Millaista tuhoa onkaan kylvetty Ukrainan sodan rintamalla, siviilien keskuudessa, sairaaloissa, kaupungeissa, leikkikentillä, kouluissa! Tätä tuhon kylvöä olemme saaneet seurata jo useamman kuukauden ajan. Palstani tuhot ovat mitättömiä sen kurjuuden, kaaoksen ja pelon rinnalla, mitä Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut aikaan ja tuho jatkuu.


Radio Patmoksessa olemme kiitollisia saadessamme rukoilla joka päivä klo 10:00 kanssanne Ukrainan puolesta, sotilaiden puolesta, pakolaisten puolesta, kärsivien puolesta, syyttömien puolesta. Saamme välittää teille tietoa siitä, mitä Patmos Lähetyssäätiö ja toiset avustavat tahot ovat tehneet ja tekevät kärsimyksen lievittämiseksi niin Ukrainan sisällä kuin pakolaisten keskuudessa. Kesälomista huolimatta radion ääni kuuluu normaalisti läpi kesän. Arkiaamujen suorat lähetykset, Suomi Rukoilee –tunnit sekä iltapäivien lähetykset jatkuvat katkeamatta.


Monenlaista tuhoa tehdään myös Jumalan Sanan kylvön rintamalla. Välillä näkymättömästi välillä taas silmin nähden ja korvien kuullen. Olemme kiitollisia Jumalalle kristillisestä mediasta Suomessa; Herra siunatkoon väkevästi median kautta tapahtuvan Sanan kylvön!


Radio Patmoksessa kylvämme joka päivä; saakoon maaperä olla muokattu, kasteltu ja sopivasti lannoitettu niin, että kylvetty Sana lähtee kasvamaan. Radio Patmoksessa seisomme Jumalan Sanan perustuksella ja meitä ohjaa Apostolinen uskontunnustus.


Olemme kiitollisia kaikista teistä esirukoilijoista, työtä taloudellisesti tukevista, ohjelmia tekevistä yhteistyökumppaneista. Jokainen päivä, jolloin Radio Patmos välittyy eetteriin, on Jumalan suurta ihmettä. Rukousaiheena tahtoisin jättää teille myös uudet pysyvät taajuudet, hakukierros on parhaillaan käynnissä. Ohjatkoon hyvä Jumala meitä kaikkia tahtonsa mukaan käyttämään jäljellä olevan aikamme oikein ja viisaasti.


“Suo, että sanas kirkkaana saa keskellämme kaikua, ja kautta sukupolvien suo soida nimes kiitoksen”


Näin kuuluu J.L. Runebergin rakastetun virren 577 viimeinen säkeistö. Olkoon tämä rohkaisuna tähän kesään niin teille kuuntelijoille kuin meille tekijöille.


Antoisaa, siunattua ja levollista kesää!
4206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Patmos on kääntänyt takkinsa. Vielä talvella se syytti Ukrainaa venäläisten sortamisesta,

Äänestä

Montako miljoonaa se maksaa?

Äänestä

Helluntailainen kopioi luterilaisia virsiä ?

Äänestä

Kuinka paljon noista avustuksista menee patmoslaisten oman elintason ylläpitoon?

t: Lexa Möllör

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

“Suo, että sanas kirkkaana”

Kevään viileys sai aikaan ainakin täällä pääkaupunkiseudulla sen, että valkovuokkojen kukinnasta saimme nauttia reilun kuukauden ajan. Pian alkoi tuntua tuomen tuoksua, vaikka ei vielä kukkia näkynyt, sitten puhkesivat kukkimaan syreenit ja pian jo pihlajatkin.


Olen “harrastelijaviljelijä” ja joka kevät kylvän siemeniä multaan ikkunalaudalle. Seuraavana aamuna menen kurkkaaman ensitöikseni joko olisi nähtävissä mullan pinnalla taimen alkua! Näin kärsimätön olen, vaikka samalla tajuan, että siemenen taimelle ilmestymiseen menee muutamia päivä tai jopa viikkoja. Viljelypalstalle ei kannattanut mennä liian aikaisin. Mennyt talvi oli olosuhteiltaan vaikea; paljon kuoli ja katosi monivuotisia yrttejä, perennoja ja mm. vadelma kärsi tuhoja.


Millaista tuhoa onkaan kylvetty Ukrainan sodan rintamalla, siviilien keskuudessa, sairaaloissa, kaupungeissa, leikkikentillä, kouluissa! Tätä tuhon kylvöä olemme saaneet seurata jo useamman kuukauden ajan. Palstani tuhot ovat mitättömiä sen kurjuuden, kaaoksen ja pelon rinnalla, mitä Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut aikaan ja tuho jatkuu.


Radio Patmoksessa olemme kiitollisia saadessamme rukoilla joka päivä klo 10:00 kanssanne Ukrainan puolesta, sotilaiden puolesta, pakolaisten puolesta, kärsivien puolesta, syyttömien puolesta. Saamme välittää teille tietoa siitä, mitä Patmos Lähetyssäätiö ja toiset avustavat tahot ovat tehneet ja tekevät kärsimyksen lievittämiseksi niin Ukrainan sisällä kuin pakolaisten keskuudessa. Kesälomista huolimatta radion ääni kuuluu normaalisti läpi kesän. Arkiaamujen suorat lähetykset, Suomi Rukoilee –tunnit sekä iltapäivien lähetykset jatkuvat katkeamatta.


Monenlaista tuhoa tehdään myös Jumalan Sanan kylvön rintamalla. Välillä näkymättömästi välillä taas silmin nähden ja korvien kuullen. Olemme kiitollisia Jumalalle kristillisestä mediasta Suomessa; Herra siunatkoon väkevästi median kautta tapahtuvan Sanan kylvön!


Radio Patmoksessa kylvämme joka päivä; saakoon maaperä olla muokattu, kasteltu ja sopivasti lannoitettu niin, että kylvetty Sana lähtee kasvamaan. Radio Patmoksessa seisomme Jumalan Sanan perustuksella ja meitä ohjaa Apostolinen uskontunnustus.


Olemme kiitollisia kaikista teistä esirukoilijoista, työtä taloudellisesti tukevista, ohjelmia tekevistä yhteistyökumppaneista. Jokainen päivä, jolloin Radio Patmos välittyy eetteriin, on Jumalan suurta ihmettä. Rukousaiheena tahtoisin jättää teille myös uudet pysyvät taajuudet, hakukierros on parhaillaan käynnissä. Ohjatkoon hyvä Jumala meitä kaikkia tahtonsa mukaan käyttämään jäljellä olevan aikamme oikein ja viisaasti.


“Suo, että sanas kirkkaana saa keskellämme kaikua, ja kautta sukupolvien suo soida nimes kiitoksen”


Näin kuuluu J.L. Runebergin rakastetun virren 577 viimeinen säkeistö. Olkoon tämä rohkaisuna tähän kesään niin teille kuuntelijoille kuin meille tekijöille.


Antoisaa, siunattua ja levollista kesää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu