viikinkikilju

Viikinkikuninkaan viinikilju. Hunajasta ja fariinisokerista ja sokerista. 15 päivä.

Toissapäivänä kahden pullon käyminen oli jo lakannut ja kaikki sokeri palanut. Oli kirkastunutkin ilman lisukkeita.

Sokeroin lisää ja käynnisty vielä. Maistoin toissapäivänä ja kyllähän siinä alkoholi maistu. Ei enää olla sokeria lainkaan. Oli kuivaa. Epäilin noin 12-13 prossaa ei kai se pullahiivalla kummemaksi muutu.

Muissa oli käyminen kesken kun pullonkorkit niin tiukalla. Sokeroin nekin ja maistuivat hiivalle joten käyminen oli käynnissä. Nyt kaikki on sameita. Käyminen jatkuu niissä pulloissa jotka ensiksi uusiosokeroin ja ovat samentuneet kuin vantaa joki keväisin. Haiseekin vähän samalle.

Muut pullot taas olivat rauhoittuneet ja kirkastuneet lappilainen tunturipuro. Hmm no eipä kiirettä.

Pitäisköhän hakee illaksi 16 keskarii sateenkaariolutta?
11310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

PAITA PÄÄLLE PERVOKKI; KUN KIRJOITTELET TÄNNE!!! Tämä ei ole mikään punakaarti!

Sinulla oli asiavirhe: sokeri ei pala kiljussa, jos et sitten käyttänyt palasokeria, vaan hiiva syö sen pikkuhiljaa. Muistaakseni käymisteitse ei pysty valmistamaan yli 18 prosenttista liuosta, koska hiiva kuolee, jos menee yli.

Ei sitä tarvi odotella kuplimisen loppumista. Jos tykkää hiilihapotetuista juomista, niin tykkää varmasti kuplivasta kiljustakin. Ja kupliihan se samppakaljakin ja sitä vetävät jopa Leijonatkin.

Sateenkaari on symboli sille lupaukselle, jonka Jumala antoi ihmiskunnalle Nooan päivinä, ettei enää ikinä hukuta sitä. Nyt sitten paahdutaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mistä tiesit? ja hyvä ettet maininnu pöksyistä.

    Niin no nuo termit kiljun tekemisessä.teinhän kiljua jo 13 vuotiaana muutaman lähiön kersan kanssa. hehe.. juu pullohiivalla saadaan parempia tuloksia kuin pullahiivalla joka oli nyt käytössä. Kiljumestarit sanoo ettei päästä yli 15 prosentin mutta koulukuntia yhtä paljon kuin kiljukuntia.

    Oli kyllä iso lasku äässmarketissa mutta siinä oli myös sateenkaarineloslonkeroa. kuka jaksaa jatkuvasti ryypiskellä ohralientä? laitoin muuten rainbowolueeseenkin jäitä. ja siitä tuli mieleen. ne jotka mut tuntee otan kesäsin aina olueeseenkin jäitä..siis baarissa.

    Nyt olen vain elänyt ikuista syksyä joten viimeset 3 vuotta voin sanoa olen käynyt 9 kertaa baarissa. Sitä ennen olin baareissa varmaan joka viikonloppu.

    Nooa laitto laukun naulaan ja hyppäsi bodomiin. ensin saunoessaan ja tunnustaessaan..minähän sen tulvan alotin. Korkki irti padosta.

    Äänestä

Kiljukalja meillä on kyseenalaistettu juoma. Tehin ruostumattomasta teräksestä tehtyyn pänikkään
20 litran satsin viime viikolla juhannusta varten.

Armida kielsi meidän tiloissa kiljun valmistuksen. Sen sana on laki. Jos sitä uhmaa, pian ovat muuttokassini ovella.

Äänestä
  • Aloittaja

    kilju ei haise..tuolla roskakaapissa. huomasin häivähdyksen pontikkaa enkä lainkaan etikkaa. ehkä siitä hyvä tulee

    Äänestä

Tapahtuu niitä hurjiakin filmejä: Mies joka kuoli. Varmaan myy hyvin.

Äänestä
  • Aloittaja

    miljoonan dollarin mies ja kuoli.raha ei tuo onnea..pirusti se kyllä helpottaa asioita.

    Äänestä

Menneinä vuosina sai hyvää hämäläistä sahtia AB:n hyllystäkin, mut se ei olekaan kiljukaljaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hämäläisten juttuja taitaa sahdit olla. Joku teki sitä pohjanmaallakin. Kenellä on oikeus termiin?

    Äänestä

Sahtia sen pitää olla Juhannuksena eikä aitonta kiljukaljaa.
Maistiaiset saa sahdista vaikka huomenna kun vaan raskii menovettä pirssiin laittaa.
Hämeen puolelle ehkä pitäisi ajaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    13 vuotiaana laitettiin perunoita..18 vee tehhtiin kotiviiniä j ja jotkut tekui vahvaa oluttakin..nyt ympyrä on sulkeutumassa ja teen kiljua tai viikinkisimaa..

    Äänestä

Aloittaja

Kommentoi aloitusta


jeejees kirjoitti:

Viikinkikuninkaan viinikilju. Hunajasta ja fariinisokerista ja sokerista. 15 päivä.

Toissapäivänä kahden pullon käyminen oli jo lakannut ja kaikki sokeri palanut. Oli kirkastunutkin ilman lisukkeita.

Sokeroin lisää ja käynnisty vielä. Maistoin toissapäivänä ja kyllähän siinä alkoholi maistu. Ei enää olla sokeria lainkaan. Oli kuivaa. Epäilin noin 12-13 prossaa ei kai se pullahiivalla kummemaksi muutu.

Muissa oli käyminen kesken kun pullonkorkit niin tiukalla. Sokeroin nekin ja maistuivat hiivalle joten käyminen oli käynnissä. Nyt kaikki on sameita. Käyminen jatkuu niissä pulloissa jotka ensiksi uusiosokeroin ja ovat samentuneet kuin vantaa joki keväisin. Haiseekin vähän samalle.

Muut pullot taas olivat rauhoittuneet ja kirkastuneet lappilainen tunturipuro. Hmm no eipä kiirettä.

Pitäisköhän hakee illaksi 16 keskarii sateenkaariolutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu