Suomessa pieni määrä on oiekasti käyhiä.
Köyhyyttä ei saman oikeassa merkityksessä oikein ole. Nyky ihmiset ovat varattomia, mutta silti heillä on paljon asioita joita ei mitata käyhyydeksi.
On hankittu talot ja autot, kesämökit, ja elämä on suht koht hyvälaatuista, johon liittyy kyllä pienet tulot ja etuudet ja työttömyys. Rahaa ei ole liialti, kunhan saa maksut ja elämän rullaamaan, jotenkin selviää, mutten sanoisi sitä käyhyydeksi.
Yhden huoltajan perhe saa tosi hyvin kaikki kelan etuudet, valitettavasti kahden huoltajan perhe ei saa. joten silloin se on tosi tiukkaa eläminen jos molemmat ovat työttömiä.
Kyllä suomessa melko hyvin elää, emme ole ihan käyhyydessä kuitenkaan. On asunnottomia ja heitä joilla ei todellakaan mene hyvin, mutta he ovat tiensä itse valinneet, on alkoholiongelmia, muita päihteitä, vankilakierteitä ym, mutta normaalit ihmiset kyllä selviää. Vankiloissakin on hvyät olot vangeilla, mitä ei taas ole vanhuksilla ja elämässä eksyneillä. Moniin asioihin voi ihminen ite vaikuttaa.
Mutta ne jotka elävät hyvää elämää ja ovat varattomia, heillä kyllä menee aika hyvin. Kukaan rehti ja reipas tyyppi ei asu metsässä ja teltassa.
Köyhyyttä ei saman oikeassa merkityksessä oikein ole. Nyky ihmiset ovat varattomia, mutta silti heillä on paljon asioita joita ei mitata käyhyydeksi.
On hankittu talot ja autot, kesämökit, ja elämä on suht koht hyvälaatuista, johon liittyy kyllä pienet tulot ja etuudet ja työttömyys. Rahaa ei ole liialti, kunhan saa maksut ja elämän rullaamaan, jotenkin selviää, mutten sanoisi sitä käyhyydeksi.
Yhden huoltajan perhe saa tosi hyvin kaikki kelan etuudet, valitettavasti kahden huoltajan perhe ei saa. joten silloin se on tosi tiukkaa eläminen jos molemmat ovat työttömiä.
Kyllä suomessa melko hyvin elää, emme ole ihan käyhyydessä kuitenkaan. On asunnottomia ja heitä joilla ei todellakaan mene hyvin, mutta he ovat tiensä itse valinneet, on alkoholiongelmia, muita päihteitä, vankilakierteitä ym, mutta normaalit ihmiset kyllä selviää. Vankiloissakin on hvyät olot vangeilla, mitä ei taas ole vanhuksilla ja elämässä eksyneillä. Moniin asioihin voi ihminen ite vaikuttaa.
Mutta ne jotka elävät hyvää elämää ja ovat varattomia, heillä kyllä menee aika hyvin. Kukaan rehti ja reipas tyyppi ei asu metsässä ja teltassa.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Aliravitsemus on monilla.
Mikä ihmeen käyhä, opettele kirjoittaan se on köyhä.
Käyhä, uudistettu sana, jonka merkitys on sama, mutta kevyemmässä muodossa.
Minä en te virheitä, vaan mun läppärin näppäimistö kirjottaa vääriä sanoja. Joten hauku HP:tä.
Aikas hyvin muuten kun kritisoin tuota käyhä ni itselläni kans hp ja tekee samaa juttua kirjoittaessa
Onko käyhä siis nk. kevytköyhä ?
Aivan. Toisten päässä tuntuu köyhyys pyörivän vain pientä ympyrää ja
se tuntuu olevan se ainoa totuus kuin johonkin lahkoon luottaminen.
Mutta kun ei anna pienien tulojen lainkaan häiritä elämää vaan on tyytyväinen siihen, mitä' on saanut hankittua ja pärjää jokapäiväisien menojen kanssa
ihan kelvollisesti, niin voi elää tasaista elämää niinkuin haluaa.
Juupa, samaa mieltä. Osa täällä huutajista olettaa, tai ovat vaan omassa päässä keksineet, että kaikki ihmiset on samanlaisia. Kun olet käyhä olet alkoholisti, tupakoitsija ja koditon, sen antaa myös media kuvillaan virheellisesti tiedoksi.
Vähävaraisuus on suurempiaa kuin se köyhyys.
Ei se köyhyys ole sitä mitä täällä jotkut mainostaa... monet vähävaraiset voivat todella hyvin ja elää ihan normaalia elämää. Kärjistäminen on täällä yleistä, ja se pelkkä asiaton huutelu.
Tarpeet ja resurssit ovat tasapainossa kun elää omien todellisten tarpeidensa mukaan.
Ei vertaa eikä valita!
Maslowin tarvehierarkian alapäähän riittää jokaisen suomalaisen eväät.
Tunne köyhyydestä löytyy ylimmiltä tasoilta.
Joskus alempien tasojenkin tyydyttäminen vaatii hieman mielikuvitusta ja ponnistelua.
Mm. keräilytalous, omatoimisuus paitsi perustarpeiden tyydyttämisessä niin myös sellaisissa asioissa joiden toteuttamisen voi opetella kyseisen palvelun tai tavaran ostamisen asemesta.
Tuo edellyttää itsenäistä ajattelua ja asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen.
Kun talovelat odotetusti kaatuivat niskaan, niin lopetin vajaa 20 vuotta jatkuneen tupakoinnin. Ei ollut helppoa.
Aikaisemman kotiviiniharrastuksen lisäksi ryhdyin tekemään uuteolutta ja keittämään pontikkaa riittävässä mittakaavassa. Harrastukset jatkuivat pitkään talouden kohenemisen jälkeenkin.
Pidin omatoimisesti hengissä vanhoja autonraiskoja.
Yms.
Vaikka olisi varaton, mutta on suuri toimiva elin, ei ole köyhä.
Köyhyys on tietoinen valinta.
No ei se aina tietoinen valinta ole,älä jaksa. ..
Köyhyys on erilaista kuin ennenvanhaan. Nyt ollaan varallisiaköyhiä. Asioita on saatavilla ja asioita voi ostaa. Mutta kaikki on tehty nyt niin kalliiksi, että hyvintoimeen tulevaki on melko varaton
. Ei kellään rahat riitä kun hinnat nousee mutta palkat ja etuudet laskee. Se ei ole normaalia käyhyyttä, vaan se on hallitusken itse aiheuttamaa käyhyyttä. Ja se näkyy vaan kansalaisissa, he itse pitävät itsestään huolen, ettei heille käy samoin.
Nyt on ihmsillä elämiseen tarkoittavat asia jo kunnossa, nyt vaan kamppaillaan hallituksen aiheuttamassa nousujohdanteisessa taloudessa, ja se on ihan heidän vika, ei kansan.
Köyhyys on ihan eri asia kun varattomuus. Köyhyys aiheutuu yleensä ihmisestä itsestään ja tavassa hallita tulonsa ja menonsa.
Varattomuus johtuu päättäjistä, ja sitä aikaa eletään nyt, kun kaikki nousee mutta tulot ei.
Ennen ihmiset asuivat maalla mökeissään . Ei sinne kuntakeskuksiiin kerrostaloja rakennettu. Pienissä kunnissa ei ollut rivitaloja tyyppitaloina , Jollakulla oli iso talo ja kenties toinen pääty oli vuokrattu sille jolla ei ollut omaa asuntoa. Kaikki ei maaseudullakaan olleet maanviljelijöitä. Oli kauppoja ja niissä myyjiä. Sairaanhoitajia ja muita oli vanhustentalossa töissä. Jos ajattelee ennen aikaa toista maailmansotaa. Niin ei edes sähköjä ollu kaikilla. Mutta riitti että vesi tuli omasta kaivosta. Uudempi aika toi jätevesikaivot sisävessoineen. Kuntaverohan oli silloin myös , mutta alle 10 prosenttia se vei.
On se kanssa lähtökohdat niin olet lapsena jossain vuokramurjussa ja vanhemmilla päihdeongelmaa,käy tuosta sitten koulua kiitettävästi,murrosikä kun tulee ja alkaa tehtaileen rikoksia nuorisovankilat yms tai tuota ennen poikakoti vaikka. Asuinalueet missä varttuu niin vaikuttaa kaikkeen mutta vaikka vanhemmat olis vähävaraisia niin asuu kerrostalossa vuokralla ettei missään möykkä ympäristössä.Onhan toki isoja vuokrayhtiöitä missä asuu ihan kelpo porukkaa.
Miksi sä mietit tuollasta? Ennemmin mieti miten voisit sitä ehkäistä ja tehdä asioita sen eteen ettei niin käy kenellekkään.
Aina maalataan uhkakuvia joka ikisestä asiasta. Jos js jos ja näin käy!!!!.....
Ei käy ja voi olla että käy. Miksi pitää miettiä ja ajatella tuollasia, kuten sanoin, tee asialle jotain ettei niin käy.
Itse elän ainakin elämää, miettimättä turhia asioita. Mietin omaa ja läheiseten asioita mutta en mitä saattaa käydä....
Korvausmonologian seuraa kaipaa menestysteologiakin.
Silti viettelet köyhyyspalstalla kirjoituksinesi?
Täällä tuntuu joidenkin päässä pyörivän vaan jatkuva köyhyyslevy.
Kyllä köyhyydestä pääsee irti ihan tarmokkaasti töitä tekemällä.
Ei, köyhyys alkaa juuri työntekemisellä. Ei töistä saa enää palkkaa, vaan kulukorvauksia 9 e päiviässä. Elä sillä sitten.
Kelasta saa 35 e päivä asumitukea toimmentulotukea muita etuuksia kun tarvii.
Me ollaan oltu miehen kans työttömiä omagta halusta, toinen 10 v ja toinen 8 v, ja tällä tiellä jatketaan.
Ollaan terveinä pysytty kun ei työ stressaa, ja kotityöt aina priimaa kun jaksaa siivota.´, töissä ollessa ei siivottu kun pari kertaa vuodessa, kun ei jaksanu, eikä pyykkiä pesty kun harvoin, yleensä vessan altaassa. heh.. lakanoita oli satatusinaa aina oottamassa lomaa kun pääsi vuodevaatepyykille.
Kaikki muuttu kun jäätiin työttömiksi, olo on priimaa, ja kaikki on paremmin. Nyt jaksaa harrataakkin joka päivä jotain.
Työ vie kaikki mehut ja järjen päästä. Elämässä on muutakin kuin työ, joten näin me eletään elämämme parhainta aikaa.
Kela on vahvasti ylimainostettu näillä sivuilla.
Kyllä minä pidän KEVAA paljon luotettavampana kumppanina, sillä sieltä saa runsaskätisesti tukiaisia joka kuukausi ilman mitään anomuksia tai liitteitä.
Eläkeläiset esittää loppuvirren.
Eivät asunnottomat ole itse tietään valinneet. Kohtuuhintaisia asuntoja ei ole kaikille tarvitsijoille, osa asunnoista on asuinkelvottomia, lisäksi valheellisia häätöjä käytetään väkivaltana ihmisiä vastaan.
Aloittaja siis kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, mutta mitä ilmeisimmin jonkinlaisen rasistisen tai muun oikeistolaisen ajattelun seurauksena.
Minun pitää alkaa laihikselle. Oon lihonut 10 kg. Eli ei enää makkaraa, ei karkkia, ei pitzaa eikä herkkuja.
Köyhyys on eduskunnan itse aiheuttama.
Nostamalla maksuja, nostamalla bensan hintaa, nostamalla omia palkkojaan, alentamalla kaikkea mikä kuluu kansalle, niin siitä se sitten lähti.
KUKAAN, meistä kansalaiseseta ei halua maksella tuhia laskuja, eikä ylisuuria etuja ja palkkoja eduskuntalaisille tyhjästä. Mitään ei vastineeksi saa muuta kuin verojen ja maksujen korotuksia.
Kukaan eikysy pärjäätkö sinä, vaan kuvittelevat suurituloiset että kyllä ne pärjää.
Onneksi on kela, ja kun ryhdyt työttömäksi, saat mitä vaan, laskut tuelvat maksetuksi, saat käyttörahaa ja kaikki edut, ilman että teet mitään kuten eduskuntaliset. Heillä ne on miljoonakertaa suuremmat koska ovat niin lihavia ja rumia. Rumille aneetaan ja lihaville lisärahaa.
Älä ala aukoon päätäs. Joka päivä en saa syödäkseni.
Köyhyys on varsin helppoa sietää, kun on oma mieli tasapainossa ja tyytyväinen nykyisen tasoiseen elämäänsä. Mutta kun toisten pitää jatkuvasti saada vain sitä parempaa ja parempaa, niin siitä seuraa vaan jatkuva ruikutus ja tyytymättömyys.
On ongelmia omassa kopassa jos valittaa vaikka tulot ja tukiaiset nousee.
Jatkuvasti ruikuttavat vain ne, jotka ovat nk. "syntymäjääriä".
Normaali vuositlulohan on se noin 3000euroa vuodessa, muuen olet vsltionpetturi jos ansaitset enemmän.
Mutta jos ttt on huikeat 500 €/kk, niin sehän jo tekee roimat 6000 € vuodessa, mikä on jo lähes
pröystäilyä. Suorastaan valtava määrä rahaa tuhlattavaksi.
Demokratiaa 007.
Ei ole rahaa kuollakaan, arkku ja hautajaiset liian kalliit.
Oikeuslaitoksella pitääkin olla tekstinkorjaajia.
Nii-in, tai toisin sanoen: ihmisen pahin köyhyys ei asu ollenkaan hänen lompakossaan, vaan korvain välisessä tilassa. - Nm. Suhteellinen käsite
Se jatkuva valitus köyhyydestä lähtee juuri korvien välistä ja on ihan turhaa.
Kansaneläkettä saavat mummot ovat eläneen vuosikymmeniä aivan
liian vähillä rahoilla, mutta eivät valita vaan tyytyvät kohtaloonsa.
Tukien vinkujille taas mikään raha ei ole tarpeeksi.
Onko vinkumista jos tuilla ei tule tai palkallaan toimeen? Sinähän kumma sorsa olet. Hyvä että sinä elät 9 e piväkorvauksella, sekin on sulle liikaa. Älä käytä sinä viinaan noin paljon että elämäsi menee siihen ja rahasi ennenkaikkea.
KOSKAAN EI PIDÄ HYVÄKSYÄ SITÄ ETTÄ VERORAHAT MENEE MUUALLE KUIN OMALLE KANSALLE JA POLIITIKOILLE!
Kohtaloon ei pidä tyytyä, sillon ei mikään korjaannu.
Jos rahat ei riitä vaikka saa palkkaa tai tukia, niin pitää keskittyä menojen karsimiseen.
Ero on siinä, että "kansaneläkettä saavat mummot" ovat eläneet koko elämänsä pienillä rahoilla ja toimeentulolla eli he ovat oppineet, miten pienesti eletään. "Tukien vinkujilla" heidän tietojaan ja taitojaan aiheessa ei ole. He vinkuvat ehkä juurikin siksi, että eivät osaa ja tiedä muusta elämästä kuin rahallisesta. - Nm. Uusavuttomuus altistaa
No teeppäs sinä se. Me muut haetaan kelasta tukia ja tt tukea. menoja ei karista, käytetään työttön oikeudella kaikki tuet. Hähäää.... kade olet!
Mutta kun sa rahaa KEVAlta niin se riittää kaikkiin menoihin ja jää säästöönkin.
No mutta sinähän olet tyytynyt kohtaloosi. Jos et osaa tehdä mitään muuta kuin sitä, mistä maksetaan € 9,- / pv, niiin mokahan on omasi. Opettele ja opiskele tekemään jotain, mistä maksetaan paremmin. Ja varsinkin ota selvää, miten tämä yhteiskunta toimii ja pyörii. - Nm. Korjaa asenteesi - ensin
No kerroppas miten sen rikkauden saisi päähänsä/lompsaansa. (tietty työtätekemättä kuten rikkaat)
Meillä helposti. Hae kaikki etuudet ja tt tuet ja tee pimeitä töitä. Kaikkien tukien päälle kun tienaa tonnin, niin kyllä pärjää. Pimeesti vaan töitä suomessa, ei täällä kukaan muuten elä.
" Kaikkien tukien päälle tienaa vielä tonnin " mitä se tarkoittaa käytännössä ?
No sitä, että henkilö saa sitä TYÖELÄKETTÄ . Niin se vain on.
Nou, en ole eläkkeellä, vaan olen työtön!
ietysti toivon kovasti et pääsen eläkkeelle, mutta se on ihan sama olenko eläkkeellä vai työtön, samoin loistavasti ne päivät menisi sillonkin.
Työtön ei saa eläkettä, etkä tiennyt???? Et koska olet se arvailija.
Se on oikein, että työtön EI SAA eläkettä, vaan hän joutuu koko elämänsä ajan
vinkumaan niitä surkeita Kelan almuja.
Voi sua! Olet täysin pihalla työlaista ja eläkkeistä
Et voi saada samaan aikaan työttömyyskorvausta ja eläkettä. Jos olet alle eläkeiän, saat työttömyyskorvasuta, jos olet eläkeiässä saat eläkettä. Ymmärsitkös?
Kelan almuja ei kukaan vingu,niitä haetaan ja niitä saadaan. Laita hakemuksen kelaan niin he laskevat sinulle saatko korvauksia ja jos olet eläkeiässä voit hakea sitten sitä eläkettä. Mitään ei tarvi vinkua, ne on laillisesti haettavissa ja saatavissa. Virkailijat kyllä neuvovat sinua ilomielin jos osaamisesi ei riitä niiden hakemiseen. Käväseppäs kysymässä.
Mutta koska olet vielä alaikäinen, niin turhaan sinä näitä pohdit, käy se peruskoulu ensin ja jatka siitä pakollisia opintoja vielä vuosia.
Äitisikin osaa neuvoa sinua näissä asioissa, varmasti hän on jo eläkkeellä, koska sinun kasvattamisesi on niin rankkaa että siinä menee terveys.
Hämmästyttävää, että ihan joka lauseeseen mahtuu paha virhearvio.
Mutta ei se haitaa, kun voi nauttia mukavasta TYÖeläkkeestä.
Työttömät itkee tälläkin palstalla, että rahat ei muka riitä .
Ei kenenkään rahat riitä, jos ne tärvää viinaan, olutkoreihin ja tupakkaan.
Pitää vain suhteuttaa menot tulojen mukaan niin rahat riittää mainiosti ja
jää vielä säästöönkin niin, että saa muodostettua massiivisen puskurirhaston
yllättävien menojen varalta.
On oikein hyv että huomaat itse ihin rahasi kulutat. Hienoa että tajuat sen itsekin ja ymmärrät että viina vie sun rahat ja tupakit vie lisää. Hyvä jos ymmärsit jättää ne pois, olen susta ylpeä. Sinä nyt ostavan sitä aika paljon, koreittain?? Huh huh,,,
Juuri näin pitää toimia että se mitä saat, maksat ensin laksut ja tarpeelliset asiat, ja jos jää voit ostaa pientä ylimääräistä tai mennä jonnekin.
Ja että voisi jäädä säästöönkin. HYvä hyvä... olet jo aika pitkälle päässyt kun ymärrät tekosi.
Tsemppiä että tuo sinun ymmärtäminen jatkuu, ja pääset siitä viinasta eroon.
Tuo on jo paljon kun uskalsit siitä kertoa mihin rahasi menee, se antaa sulle voimia jatkaa sillä tiellä. Hienoa!!!
En tarvitse edes lisävoimia, kun 1, 2 ja 3 vuotta vanhat konjakitkin on vielä kaapissa avaamatta . Pari saunakaljaa viikossa tekee niin surkean loven talouteen, että sitä ei kannata edes huomioida .
Mutta kun työttömälle ei jää kaljan oston jälkeen rahaa enää ruokaan, niin siitä on syytä vakavasti huolestua. Keskikurassa on kuitenkin ihan liian vähän vitamiineja.
Kuka juo kaljaa??? Hyi se on todella kuraa. Kuka siitä maksaa????
Itse jos otan, otan aina skumppaa. Ai että, hienosto juomaa. Muuta en huoii. Hienot ihmiset juovat sitä harvakseltaan.
Tarkoititko saaman?
Vatsansa voi sotkea myös arjellaan https://www.iltalehti.fi/etuafi-lainanottajan-asialla/a/5ebb44e9-98ba-42b2-8220-9697e008a369