Monet muistelevat 1990-luvun laman ankeita aikoja. He olivat silloin kärsiviä tai heidän lapsiaan. Yrityksiä meni konkurssiin, työpaikat menivät, ihmisiä ajautui henkilökohtaisiin konkursseihin, monet tekivät epätoivoissaan itsemurhan.
Kierre alkoi siitä, kun valmiiksi neuvoteltu yhteiskuntasopimus torpattiin ammattiliittojen taholta. Metalliliitto oli silloin kärkitorppaaja. Liittojen vastustuksen johdosta hallitus oli pakotettu devalvoimaan ja alamäki alkoi. Suomen valtion kassa oli tyhjä ja velkaa ei saanut. Nyt valtion velkaantuminen on myös uhkana. Prosentin koron nousu nostaa valtion velkojen korkomenoja jo 1,5 miljardia. Se on enemmän kuin poliisin budjetti.
Ensi syksynä eletään aikaa, jossa pitää yritysten kilpailukyvystä vientimarkkinoilla huolehtia. Vientiyritykset tuovat meille hyvinvointia tarjoamalla työpaikkoja ja tuomalla rahaa maahan. Vaarana on myös inflaatiokierteen nousu, jossa tuotteiden ja palveluiden hintojen nousua ruokitaan suurilla palkankorotuksilla. Nettoa ei synny, mutta vahinkoa sen enemmän.
SAK:n liittoja on neuvottelemassa palkoista ensi syksynä. Tapahtuuko taas niin, että omaan napaan tuijottelu voittaa kansantalouden ja Suomalaisten hyvinvoinnin? Käykö taas samalla tavalla kuin 1990-luvulla, jolloin ammattiliitot ajoivat Suomen syöksyyn? Nyt otetaan mittaa siitä, onko Teollisuusliiton johdossa viisautta.
Prosentin tuloveron alennus vastaa kolmen prosentin palkankorotusta. Tuloveron alennus pitää koskea kaikkia. Se on oikeudenmukaista.
Ahneus ja kateus ovat kuolemansyntejä.
Ammattiliitot suurin vaara, että ajaudutaan toistamiseen 1990-luvun kaltaiseen lamaan
8
63
Vastaukset
- Anonyymi
Ratkaisujen pitää perustua tieteeseen ja tutkimukseen. Kansantalous ei ole helppo laji, mutta oikeat asiantuntijat tietävät. Kansanmiehen totuuksia ovat; tulot pitää olla menoja suuremmat, velaksi ei voi elää, ei se brutto, vaan netto, mitä tilille tulee ja mitä sillä saa.
- Anonyymi
Ammattiliittojahan ovat mm. Upseeriliitto, Lakimiesliitto, Lääkäriliitto yms.
- Anonyymi
Miksi ahneus on hyve kun kapitalisti saa pääomatuloja, mutta ei kun työntekjä saa ansiotuloja?
- Anonyymi
Ahneus ja kateus on kuolemansyntejä. Turha kadehtia enempi palkkaa saavia. Saavat ansionsa mukaan. Kulta ja mirhami eivät seuraa haudan taakse.
- Anonyymi
Teollisuusliiton Riku Aalto aloitti jo uhoamisen. Se tietää kilpailukyvyn laskua. Se tietää muutosneuvotteluita. Se tietää työttömyyttä ja kurjuutta. Se tietää kansantalouden sakkaamisen. Se tietää hyvinvointipalvelujen leikkaamisen.
"Metalli" taas syyllinen, kuten 1990-luvun talouden syöksyyn.- Anonyymi
Riku Aalto onneksi on elektroniikka-asentajaksi kouluttautuessaan saanut kattavat tiedot myös kansantaloustieteestä ja voi hyvin opastaa kaikenmaailman professoreita ja tutkijoita.
Tärkeintä on että teollisuusliitto saa isommat korotukset kuin hoitsut!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riku Aalto onneksi on elektroniikka-asentajaksi kouluttautuessaan saanut kattavat tiedot myös kansantaloustieteestä ja voi hyvin opastaa kaikenmaailman professoreita ja tutkijoita.
Tärkeintä on että teollisuusliitto saa isommat korotukset kuin hoitsut!!Hah hah. Kuntapuolella sovittiin, että saavat aina suuremman korotuksen kuin vientialoilla. Siinä vasta painetta vientipuolelle. Lieka kaulassa, joka kiristyy. Hoitsujen liittojen johtajat ovat pihalla.
- Anonyymi
Onko aloittaja kommunisti, kun kirjoittaa vähäosaisten työttömien asiaa?
Kolmas nainen laulaa:
"...Ei saa laulaa pääomasta
paitsi korrektisti ruotsiksi
ei saa laulaa työttömistä
ettei luultais kommunistiksi..."
Eipä taida nykykommunistit ajaa työttömien asiaa. Siis, että pääsis töihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691315En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061227- 1131155
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731070Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop58880IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var75751Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9692- 41691
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän362669- 53656