Tarkoitan tässä rationalismilla tällaista sekä Va-liiton että Skepsiksen jäsenen näkökulmaa. Tiedän, että toisenlaisia määritelmiä on.
Rationalisti tässä mielessä on siis käytännössä ateisti, voinee tosin kutsua itseään agnostikoksi, igteistiksi tms. Hän ei usko horoskooppeihin, ei sielunvaellukseen eikä että ulkoavaruuden olentojen vierailuista olisi todisteita. Hän ainakin jotenkin luottaa ns. koululääketieteeseen, ei siis oleta että maailmanlaajuinen salaliitto olisi vaikkapa koronan takana tms. Pois suljettavia ovat myös mm. poltergeist ja ajatustenluku.
Lisääntyykö tällaisten ihmisten osuus suomalaisista?
(Tästä oli jo laajasti keskustelusta 820k-ketjussa, mutta otetaan ihan erikseen tähän.)
Lisääntyykö rationalismi Suomessa?
40
305
Vastaukset
- Anonyymi
Suurin osa uskonnottomista on rationalisteja, joilla ei ole mitään ns. uususkonnollista aatetta ta ideologiaa kristuminuskon sijaan.
- Anonyymi
Kyllä lisääntyy. Mutta lisääntyykö samaan aikaan polarisaatio, epärationaalinen herätyskristillisyys ameriiikan malliin?
- Anonyymi
Polarisoitumisesta on merkkejä. Valitettavasti.
- Anonyymi
Kyllä lisääntyy.
- Anonyymi
Ei lisäänny
Katso Väyrystä
katso transnais-aktivistia aki lindeniä ja punavihreitä sukupuolen voi valita
ja ...
- Anonyymi
Rationalismi ei välttämättä lisäänny mutta tiedon taso nousee
140 miljoonaa irrationalististaa rysssää tappaa ukrainalaisia
ja tuhoaa omaa maataan
samoin iran
samoin kuuba
samoin .... - Anonyymi
Uskovaiset synnyttää enemmän lapsia, eli ei. Huomaa myös mamut. Rationalisti ei tarkoita mitän muuta kuin itseään, koska sitä voi käyttää minkä tahansa harhan tukena. Nationalistit näyttää olevan lisääntymässä, muotoa oikeistolaiset, eli fasistit, natsit, rasistit, ja toki nilläkin on rationaaliset argumenttinsa tueksi, joka ei kuitenkaan ole minkään järjen mittä, tai kaikki selviäisi vain paremmalla argumentilla. Nyt sen sijaan kullakin on omat uskomuksensa, jota tuetaan argumenteilla; katso filosofiaa, jossa näet, ettäne on tuottanut kaikki uskomukset ja tukenut niitä argumenteilla, mutta totuus ei silti ole selvinnyt.
- Anonyymi
Mussolii ja fasistihallitus on jonkinlainen demarihallitus
joka loi Italiaann
1. ensimmäisen työehtosimuksen työläisten tueksi
2. ensimmäisen sairasvakuutusjärjestelmän
3. poisti mafian
kommunistit hirttivätmussolinin ja päästivät mafiosot valtaan - Anonyymi
DDR oli natsihallinnon jatke valtiososialistinen militaristinen diktatuuri
- Anonyymi
Voi olla, että tapahtuu polarisaatiota, yhtäältä lisääntyy ja toisessa päässä vähenee eli hullummaksi menee totuuden jälkeisyyden kanssa.
- Anonyymi
Rationaalisuus, sekulaarisuus, uskonnottomuus, humanismi, tiedeperustaisuus, vapaa-ajattelu. Kaikki samaa perhettä. Turha halkoa hiuksia.
- Anonyymi
VAPAA-AJATTELIJOIDEN LIITTO PYRKII KRIMINALISOIMAAN TIETEEN
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17479376/uskonnonvapaus-fi-ajan-tasalla#comment-116921701 - Anonyymi
Kyllä rationaalisuus lisääntyy maallistumisen myötä.
- Anonyymi
Näin: elokuussa eeteehen!
- Anonyymi
Eikö sellainen ateisti olekaan kelpo ateisti, joka uskoo horoskooppeihin? Eikös ateisti voi pohjimmiltaan olla mitä mieltä tahansa asioista paitsi, ettei usko Jumalaan? Niin olen kuullut ainakin selitettävän, ettei ateismi ole mikään maailmankatsomus eikä kai uskonnottomuuskaan. Jos kaikki olisivat ateisteja, alkaisivatko he keskenään taistella siitä, kuka on oikea ateisti, kun ei liene olemassa mitään puhdasoppista ateismia?
- Anonyymi
Mikä on 820k-ketju?
Lisääntyykö?- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Tämä ketju: https://keskustelu.suomi24.fi/t/17456308/eroakirkosta-820k
Huomaatko kun feikki erosi
kananlento
hesari ja yle levitivät valhetta, vielä ympäri maailman
koronan hoitajasta natoon viejästä ja talouden ratkaisijasta
ja kaikki bluffia
sai vaalivoton ja joutui eroamaan
miten se sanoi? Vennamo
Kyllä kana tietää vai miten se meni
demarieliittipoliitikko noin 1200 ääntä vihaa duunaria (eduskuntaan yli 10 000 ääntä)
mistä tämä viha duunareita kohtaan kumpuaa demareissa?
https://twitter.com/UllaKaukola/status/1643157979481473024
- Anonyymi
Rationalistista on että vasemmisto ei pidä duunareista nehän eivät tarkasti ymmärrä transseksuaalisen gendren luokkarakennetta kieltämisen kieltämisen -dialektiikassa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17812793/jarjen-kevat---spring-of-reason--conference-8-4-#comment-120159859 - Anonyymi
Rehellisesti sanoen, ei hajuakaan. Omassa kuplassani, joka käsittää itseni ja ihan muutaman muun ihmisen, ei muutoksia ole tapahtunut vuosikymmeniin.
Joskus kai noita asioita tutkittiin, miten lie nykyään? - Anonyymi
Kansainvälinen vasemmistoporukka tarjosi Guadianissa syyksi naisvihaa
vai mitä
Sari Essayah toi leijonanosan KD:n kannatuksen noususta omalla huimalla vaalituloksellaan. Savo-Karjalassa KD:n kannatus on nyt kovinta koko maassa, 9,8 prosenttia.
eikä siinä kaikki
https://twitter.com/AnterXYasa/status/1643540370939052032 - Anonyymi
Tanta (niin paljon, espanjaa) Kaukolaavi tutti (kaikki, italiaa) että piti nälviädemariakan
työläistä
Kansanedustaja Vigelius 26 vuotta vastaa
https://twitter.com/joakimvigelius/status/1643174742487179267
Istuttakaapa maisteri Kaukola edes vartiksi keskustelemaan kasvotusten pintakäsittelijä Bergbomin kanssa.
Takaan, että kaikkoaa tuo koulutuselitismi alta aikayksikön. - Anonyymi
"Hän ei usko horoskooppeihin, ei sielunvaellukseen eikä että ulkoavaruuden olentojen vierailuista olisi todisteita. Hän ainakin jotenkin luottaa ns. koululääketieteeseen, ei siis oleta että maailmanlaajuinen salaliitto olisi vaikkapa koronan takana tms. Pois suljettavia ovat myös mm. poltergeist ja ajatustenluku."
Yllämainittuihin en usko. Jumalaan uskon.Parempi toki niin kuin uskoa koko settiin.
Jumala on mielestäsi ihan eri asia. Minustakin se on väitteeni ihan eri luokassa, mutta päinvastoin kuin ajattelet. Big Pharma -salaliitto kuitenkin olisi mahdollinen, siinä ei olisi mitään loogisesti mahdotonta; vedellä voisi olla muisti, homeopatia toimisi jos luonnonlait olisivat toisenlaiset; jne jne. Jumala on jotenkin vielä enemmän mahdoton, enemmän epätotta kuin nuo muut.
- Anonyymi
VIherpunikkientuomat ra iskasivatensin taksissa ja nyt ne ovat
siirtyneet jo lähettialalle
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/f0264dc7-d877-49b7-9e52-c2ef7f6b56cf
Wolt-lähetin epäillään häirinneen
älä mene matun bussiin siel on kuski joka jumankekka että tämä on mennyt vihervasemmistohörhöjen toiminnassa täysin sekaisin koko maa - Anonyymi
Kriittisyys ja sntidogmaattisuus.
- Anonyymi
Ķyllä seki. Kytkeytyy koko settiin.
- Anonyymi
Kirkon tutkimuskeskus ja media vanavedessä on taipuvainen ylikorostamaam ns. uushenkisyyttä.
- Anonyymi
Kyllä. Maallistuneen tapakulttuurin laajentuminen tukee/tukisi sitä.
- Anonyymi
RATIONALISMI JA modernismi. Valiittolaisten kannattaa käydä Italiassa oikein kunnolla eikä siis pelkästään turistina Via Corsolla korsoilemassa,
koska Italia on rationalistisen arkkitehtuurin mallimaa eli siis fasistisen Mussolinin
aloittama suuntaus, joka levisi koko maahan, tietenkin erityisesti Roomaan
Muutama viikko sitten oli Formula-ajoja (en seuraa) mutta siis ne ajettiin Roomassa, jota katselin taivaskanavalta,
eivät tainneet oppimattomat formulapellet tajuta, miten on mahdollista ajaa ROOMASSA formulaa, kun siellä EI OLE LAINKAAN TILAA arkkitehtonisten rakennusten takia, pitkän historian johdosta, kadut kapeita ja kirkkoja täynnä
mutta silti siellä on tilaa on ajaa FORMULAA. Huomasin että formula ajettiin tietenkin fasistisen eli rationaalisen arkkitehtuurin kehdossa Mussolinin rakennuttamassa kaupunginosassa komeaa rakennusta
https://www.youtube.com/watch?v=8zJc4JXDMj8&t=132s
joka on myös rationalismin tieteen (Marconi, Fermi ....) keskus
https://warfarehistorynetwork.com/article/the-eur-mussolinis-new-rome/ - Anonyymi
Nojaa, äänioikeutetut on koulussa lukenut 8 vuotta uskontoa ja vasta sitten yhteiskuntaoppia.
- Anonyymi
Ihmisten osuus on yksi ja eri ajatustapojen näkyminen julkisuudessa toinen asia. Huuhaa, epärationaalinen öyhötys julkisuudessa on lisääntynyt.
- Anonyymi
Miten Protu? Vieläkö leirin ohjelmaan kuuluu jotain minkä filosofi kai laskisi tietoteorian perusteiksi? Mediakritiikki, joka on ehkä vielä tärkeämpi. Ainakin joskus on kuulunut.
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
"Tiedon luotettavuus ja lähdekritiikki" kohdassa media löytyy ohjelmasta.
Va-liittolaisten kannattaa tutustua latinojen rationalismiin
pakkoruotsin tilalla.
Erityisesti esim. Roomassa Mussolinin ja fasistihallinnon kulttuuriseen rationalismiin ja modernismiin, sitä on koko Italiassa Sisiliaa myöten, siis kehitysalueellakin ja Italian exsiirtomaissa kuten Somaliassa jota tosin alkuasukkaat tuhosivat sisällissodissaan
Italian Architects and Fascist Politics: An Evaluation of the Rationalist's Role in Regime Building Diane Yvonne Ghirardo
https://www.jstor.org/stable/989580 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Va-liittolaisten kannattaa tutustua latinojen rationalismiin
pakkoruotsin tilalla.
Erityisesti esim. Roomassa Mussolinin ja fasistihallinnon kulttuuriseen rationalismiin ja modernismiin, sitä on koko Italiassa Sisiliaa myöten, siis kehitysalueellakin ja Italian exsiirtomaissa kuten Somaliassa jota tosin alkuasukkaat tuhosivat sisällissodissaan
Italian Architects and Fascist Politics: An Evaluation of the Rationalist's Role in Regime Building Diane Yvonne Ghirardo
https://www.jstor.org/stable/989580Lisää yllä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17466889/lisaantyyko-rationalismi-suomessa#comment-122443691
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17466889/lisaantyyko-rationalismi-suomessa#comment-116796786
- Anonyymi
Kyllä, vähitellen, mutta ei ihan suoraviivaisesti.
- Anonyymi
Voi se pysyä junnata paikallaankin, kun toisaalla poliittinen irrationalismi kasvaa.
- Anonyymi
Usa ja Englanti pommittivat äsken 18 kohdetta hamasnatsien tukikohdissa Jemenissä
Usa teki suurimmat sanktiot natsivenäjälle ne kohdistuvat myös öljyyn
Venäläisten ja Hamasin hyysäripoliitikkoja on va- liitossa esittelemässä humanismia ja tasa- arvoa ja eppistä
The measures are the largest sanctions imposed since Russia's full-scale invasion of Ukraine on Feb. 24, 2022, the Treasury Department said.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi892132En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222091- 401733
- 321517
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2121448Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt361349- 291266
- 951131
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä20996Aivottomat
Illalla yritin nukkua vuokratalossa. Klo 22.30 - 24.00 välillä 5 autoa ajoi rapun eteen, nuoria kuskaten. Eikö tule mie23867