Tutkijaryhmä selvitti, että olutannos päivässä tekee bakteerikannasta monipuolisemman. Samaan tulokseen päädyttiin niin alkoholittoman kuin alkoholillisenkin oluen kanssa. Oluessa on muun muassa polyfenoleja ja käymisen yhteydessä syntyviä mikrobeja, joilla on yleensä myönteinen vaikutus suoliston monipuoliseen bakteerikantaan.
Sen tutkijaryhmä toki huomasi myös, että terveysvaikutukset syntyvät silloin kun olutta nauttii kohtuudella. Runsaammasta oluen käytöstä myönteisiä terveysvaikutuksia on vaikea löytää.
Sen tutkijaryhmä toki huomasi myös, että terveysvaikutukset syntyvät silloin kun olutta nauttii kohtuudella. Runsaammasta oluen käytöstä myönteisiä terveysvaikutuksia on vaikea löytää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä juon varmuuden vuoksi 30 olutta joka päivä terveysvaikutusten maksimoimiseksi, ainakin suoli toimii hyvin.
Olut on terveysjuoma. Olen juonut sitä päivittäin jo yli 40 vuotta.
mormooni tason lasku tekee miehistä ärtyteitä silloin alkoholi auttaa tila päisesti,
Minä otan myös niiden puolesta jotka eivät ota.
En ole juonut olutta yli 20 vuoteen, enkä yleensäkään mitään hiivalla käytettyä. Parisen pulloa hiivapirtelöä riittää saamaan suolistoni täysin sekaisin. Oksennusta ja ripulia riittää. Samat ravintoaineet saa myös syömällä monipuolisesti terveellistä ruokaa. Kukaan ei oikeasti tarvitse olutta, eikä olut ole oikeasti edes hyvää, vaan sitä juodaan mielikuvallisista syistä ja samasta syystä koetaan maku "hyväksi", vaikka se on pahaa. Niin vahvasti vaikuttaa mielikuvat.
Aloittajan viesti kuuluu kai lähinnä vitsipalstalle. Ensinnäkin olutta juodaan nykyisin yleensä tölkeistä eikä pulloista. Toisekseen koko tämä ajatuksen tulokulma aiheeseen keskittyy lähinnä oluen bakteeri-yms. -ominaisuuksiin tai muuhun joutavaan eikä siihen oleelliseen, eli humalan tuottamiseen ihmiselle.