Patrick Sanders - mies paikallaan (vihdoinkin)

Vihdoinkin läntinen sotilasjohtaja sanoo sen suoraan, että on oltava valmis taistelemaan arvojemme puolesta. Mitä aiemmin se tehdään, sen vähemmällä siitä selvitään.

On ollut täysin järjetöntä, ettei länsi pysäyttänyt Venäjän hyökkäystä heti alkuunsa. Puheet sodan laajentamisesta ovat turhia, Venäjällä ei ole koko aloittamansa sodan alusta saakka ollut mitään rahkeita laajentaa epäonnista yritystään mihinkään.

Sivusta katsominen on johtanut maailmanlaajuisen kriisin uhkaan, ja jos nälkä- ja energiakriisi toteutuu, se saattaa laajentaa sotaa konfliktien alkaessa ponnahdella esiin siellä ja täällä. Sri Lanka on jo verenvuodatuksen kynnyksellä ja Kiina vain odottaa hetkeä hyökätä Taiwaniin.

Lännen on otettava punakynä kauniiseen käteen ja vedettävä rajat, joiden ylittämisestä vastataan väkivallalla ja voimakkaalla sellaisella. Ettei kenellekään jäisi epäselväksi, millainen järjestys maailmassa tulee jatkossa vallitsemaan. Se saa olla vahvin ottaa mitä saa, kuten Venäjä ja Kiina nyt ajattelevat.

Muuten koko kylmä sota käytiin turhaan ja kaikki ne tuhannet ja tuhannet ihmiset ympäri maapalloa kuolivat aivan turhaan sen uhreita.
2<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

p.o.

Se EI saa olla vahvin ottaa mitä saa, kuten Venäjä ja Kiina nyt ajattelevat.

Äänestä

Patrick Sandersilla on myös pelko perseessä eikä hänkään lähde sotimaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vihdoinkin läntinen sotilasjohtaja sanoo sen suoraan, että on oltava valmis taistelemaan arvojemme puolesta. Mitä aiemmin se tehdään, sen vähemmällä siitä selvitään.

On ollut täysin järjetöntä, ettei länsi pysäyttänyt Venäjän hyökkäystä heti alkuunsa. Puheet sodan laajentamisesta ovat turhia, Venäjällä ei ole koko aloittamansa sodan alusta saakka ollut mitään rahkeita laajentaa epäonnista yritystään mihinkään.

Sivusta katsominen on johtanut maailmanlaajuisen kriisin uhkaan, ja jos nälkä- ja energiakriisi toteutuu, se saattaa laajentaa sotaa konfliktien alkaessa ponnahdella esiin siellä ja täällä. Sri Lanka on jo verenvuodatuksen kynnyksellä ja Kiina vain odottaa hetkeä hyökätä Taiwaniin.

Lännen on otettava punakynä kauniiseen käteen ja vedettävä rajat, joiden ylittämisestä vastataan väkivallalla ja voimakkaalla sellaisella. Ettei kenellekään jäisi epäselväksi, millainen järjestys maailmassa tulee jatkossa vallitsemaan. Se saa olla vahvin ottaa mitä saa, kuten Venäjä ja Kiina nyt ajattelevat.

Muuten koko kylmä sota käytiin turhaan ja kaikki ne tuhannet ja tuhannet ihmiset ympäri maapalloa kuolivat aivan turhaan sen uhreita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu