"On se hienoa kun Suomestakin on alkanut pikkuhiljaa tulla hyviä ja kansainvälisesti varteenotettavia bändejä ja artisteja."
Vastaavanlaisia, tuttuakin tutumpia lauseita saa nykyään näinä uusnationalismin aikoina kuulla jatkuvasti. Kuuleepa niinkin pöyristyttäviä lausuntoja kuin että "suomalainen rock ei enää ole niin huonossa jamassa kuin aikaisemmin".
On aika herätä. On aika ajatella.
Suomalaisen musiikin ns. menestys on tietenkin hyvä asia. Se on selvä. Mutta ironista on, että musiikilliset ansiot ovat jossain aivan muualla, kuin tuossa "menestyneessä" musiikissa. Suomalaisen rock-musiikin menestys voi olla jopa artistisesti haitallista koko Suomen musiikille. Mikäli nykymeno jatkuu, ja c-sarjan kopioita ulkolaisista idoleistaan tehtailevia nuorisobändejä viedään maailmalle, kaikki luovuus, kekseliäisyys, kapina ja uskaltaminen katoavat.
Hittitehtailu(ja pahimpana lieveilmiönä hittienteon opettaminen kopioimalla kaikki latteudet jo valmiiksi tunne- ja ideaköyhistä nykyhiteistä) alkaa näivertämään ihmisten käsitystä siitä mitä kevytmusiikki parhaimmillaan on. Jo "Hitti" sanana on alkanut saamaan tahattoman tragikoomisia piirteitä. Näin ei tarvitsisi olla. Verratkaamme nykyhittejä esim. 60-luvun tai 70-luvun useisiin oikeisiin suurhitteihin. Näistä aistittava säveltäminen ja uuden etsiminen, sekä siitä kumpuava tekemisen riemu ovat nykyään täysin kateissa. Se erikoisuus tai uusi keksintö, joka ennen teki kappaleesta hitin(sekä myöhemmin jopa klassikon) on korvautunut toinen toistaan karmeammilla latteuksilla, joita sitten vielä kopioidaan toinen toisiltansa. Hittibiisin tulee olla sellainen ja sellainen. Näin ei voi jatkua. Ihmisiä, ja heidän tunneälyään, ei pitäisi aliarvioida tällä britneyspears- ja idols-hutulla.
Sama pätee nykyrockiin. Soittotaito on usein suomessa(kin) kovaa luokkaa, mutta sitä ei tapaa listarock-musiikissa juuri koskaan. Toinen toistaan lahjattomammat rock-bändit rakennetaan pro-tools- palapeleinä tietokoneruuduilla siedettävään(tai jopa epäinhimillisen puhtaaseen) kuosiin, josta onkin pikkuhiljaa tullut sitten nuorison vaatima standardi. Oikeaa soittoa ei tässä porukassa enää arvosteta, saatikka tunnisteta. Esim. nimekkäällä juhannusfestivaaleilla esiintyneiden ns. "huippubändien" livesoittoa on televisiointien vuoksi helppoa verrata niiden studiolevyihin. Lähes 100% esityksistä on ala-arvoista. Ennen bändit olivat livenä kovimmillaan. Nyt heiveröisen kyvyn peittää studiossa pro-tools editointi, ja livenä "makea imago" tai "kova meno". Surullista.
Ihmisten kyllästymisestä tämän ajan substanssittomaan pikaruokamusiikkiin kertoo omaa karua kieltään kaikenlaiset - ja onneksi ohimenevät - nostalgiabuumit. Viimeisimpänä hölmöytenä 80-luvun sokea ihannointi. Nostetaan kädet pystyyn ja lyödään homma läskiksi. Eikö tässä ajassa enää löydy mielikuvitusta ja aitoa halua tehdä uutta musiikkia? Yhä useammat tyhjäpäät selittävät lehdissä, miten "jokatapauksessa kaikki biisit on jo tehty". Noin umpityperää ja tietämätöntä lausahdusta ei tarvinne lähteä enempää kommentoimaan. Ihmisillä on taipumus selittää oma kykenemättömyytensä tai laiskuutensa aina parhain päin. Tällaisesta "ajattelusta" kumpuaa kaikelle taiteelliselle toiminnalle suorastaan vaarallisia oikeaoppisuussääntöjä.
Tätä on "hittien" tehtailu suuressa ja mahtavassa Suomessa.
Ennenkuin vakavalla naamalla selitätte suomalaisen vientimusiikin, ym. 11-17 -vuotiaille suunnatun musiikin, olevan omaperäistä, kehoittaisin tutustumaan niihin satoihin em. bändien esikuviin, joilta koko juttu on häpeilemättä(ja huonommin) napattu.
Olisi hienoa sanoa suomalaisen pop- ja rock-musiikin olevan huipputasoa. Jos ollaan rehellisiä, näin huonosti ei suomalainen listamusiikki ole voinut koskaan. Vain markkinamiehet voivat olla eri mieltä. Oletko SINÄ kuunnellessasi musiikkia markkinamies?
Niinpä niin, en minäkään.
Lopuksi vetoomus: käyttäkää korvianne ja etsikää bändejä. Niitä löytyy paljon. Löytyy paljon loistavia bändejä. Myyntilistoilta niitä ei löydy.
Kevättä kaikille!
Vastaavanlaisia, tuttuakin tutumpia lauseita saa nykyään näinä uusnationalismin aikoina kuulla jatkuvasti. Kuuleepa niinkin pöyristyttäviä lausuntoja kuin että "suomalainen rock ei enää ole niin huonossa jamassa kuin aikaisemmin".
On aika herätä. On aika ajatella.
Suomalaisen musiikin ns. menestys on tietenkin hyvä asia. Se on selvä. Mutta ironista on, että musiikilliset ansiot ovat jossain aivan muualla, kuin tuossa "menestyneessä" musiikissa. Suomalaisen rock-musiikin menestys voi olla jopa artistisesti haitallista koko Suomen musiikille. Mikäli nykymeno jatkuu, ja c-sarjan kopioita ulkolaisista idoleistaan tehtailevia nuorisobändejä viedään maailmalle, kaikki luovuus, kekseliäisyys, kapina ja uskaltaminen katoavat.
Hittitehtailu(ja pahimpana lieveilmiönä hittienteon opettaminen kopioimalla kaikki latteudet jo valmiiksi tunne- ja ideaköyhistä nykyhiteistä) alkaa näivertämään ihmisten käsitystä siitä mitä kevytmusiikki parhaimmillaan on. Jo "Hitti" sanana on alkanut saamaan tahattoman tragikoomisia piirteitä. Näin ei tarvitsisi olla. Verratkaamme nykyhittejä esim. 60-luvun tai 70-luvun useisiin oikeisiin suurhitteihin. Näistä aistittava säveltäminen ja uuden etsiminen, sekä siitä kumpuava tekemisen riemu ovat nykyään täysin kateissa. Se erikoisuus tai uusi keksintö, joka ennen teki kappaleesta hitin(sekä myöhemmin jopa klassikon) on korvautunut toinen toistaan karmeammilla latteuksilla, joita sitten vielä kopioidaan toinen toisiltansa. Hittibiisin tulee olla sellainen ja sellainen. Näin ei voi jatkua. Ihmisiä, ja heidän tunneälyään, ei pitäisi aliarvioida tällä britneyspears- ja idols-hutulla.
Sama pätee nykyrockiin. Soittotaito on usein suomessa(kin) kovaa luokkaa, mutta sitä ei tapaa listarock-musiikissa juuri koskaan. Toinen toistaan lahjattomammat rock-bändit rakennetaan pro-tools- palapeleinä tietokoneruuduilla siedettävään(tai jopa epäinhimillisen puhtaaseen) kuosiin, josta onkin pikkuhiljaa tullut sitten nuorison vaatima standardi. Oikeaa soittoa ei tässä porukassa enää arvosteta, saatikka tunnisteta. Esim. nimekkäällä juhannusfestivaaleilla esiintyneiden ns. "huippubändien" livesoittoa on televisiointien vuoksi helppoa verrata niiden studiolevyihin. Lähes 100% esityksistä on ala-arvoista. Ennen bändit olivat livenä kovimmillaan. Nyt heiveröisen kyvyn peittää studiossa pro-tools editointi, ja livenä "makea imago" tai "kova meno". Surullista.
Ihmisten kyllästymisestä tämän ajan substanssittomaan pikaruokamusiikkiin kertoo omaa karua kieltään kaikenlaiset - ja onneksi ohimenevät - nostalgiabuumit. Viimeisimpänä hölmöytenä 80-luvun sokea ihannointi. Nostetaan kädet pystyyn ja lyödään homma läskiksi. Eikö tässä ajassa enää löydy mielikuvitusta ja aitoa halua tehdä uutta musiikkia? Yhä useammat tyhjäpäät selittävät lehdissä, miten "jokatapauksessa kaikki biisit on jo tehty". Noin umpityperää ja tietämätöntä lausahdusta ei tarvinne lähteä enempää kommentoimaan. Ihmisillä on taipumus selittää oma kykenemättömyytensä tai laiskuutensa aina parhain päin. Tällaisesta "ajattelusta" kumpuaa kaikelle taiteelliselle toiminnalle suorastaan vaarallisia oikeaoppisuussääntöjä.
Tätä on "hittien" tehtailu suuressa ja mahtavassa Suomessa.
Ennenkuin vakavalla naamalla selitätte suomalaisen vientimusiikin, ym. 11-17 -vuotiaille suunnatun musiikin, olevan omaperäistä, kehoittaisin tutustumaan niihin satoihin em. bändien esikuviin, joilta koko juttu on häpeilemättä(ja huonommin) napattu.
Olisi hienoa sanoa suomalaisen pop- ja rock-musiikin olevan huipputasoa. Jos ollaan rehellisiä, näin huonosti ei suomalainen listamusiikki ole voinut koskaan. Vain markkinamiehet voivat olla eri mieltä. Oletko SINÄ kuunnellessasi musiikkia markkinamies?
Niinpä niin, en minäkään.
Lopuksi vetoomus: käyttäkää korvianne ja etsikää bändejä. Niitä löytyy paljon. Löytyy paljon loistavia bändejä. Myyntilistoilta niitä ei löydy.
Kevättä kaikille!
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tässä oli paljon asiaa, joten kommentoin vain yhtä puolta tästä. Tiedän muutamia yhtyeitä, joiden musiikki saattaa olla hyvinkin korkeatasoista, mutta tietyllä lailla marginaalista. Niinpä kotimaan valloituksen asemesta monet näistä ovat päättäneet tarjota musiikkiaan internetissä kansainväliselle yleisölle.
Kun on tutkittu tarkemmin, miten kävijät sitten sivuille tulevat, suuri osuus on erilaisilla hakukoneilla, jotka löytävät hakusanat "Finnish Rock"
USA:n, Kanadan ja Saksan hitit pysähtyvät kuitenkin etusivulle, eivätkä sivustot juurikaan muuten kiinnosta näitä kävijöitä. Minusta näyttää siltä, että musiikillisesti köykäisten suomalaisten menestyjien, kuten H.I.M.in, Rasmusin ja Nightwishin herättämä kansainvälinen kiinnostus ei palvele tällaisen marginaalisemman musiikin, pikemminkin päinvastoin.
Nämä läpikaupalliset, valtavirrassa räpiköivät bändit leimaavat suomalaista musiikkia, luulisin. Näistä "ihan kivoista" suomalaisista bändeistä tulee pienempien bändien mittatikku, oikea musiikinystävä taas karttaa Suomea juuri tämän mielikuvan vuoksi.
Tietysti on myös totta että osa kiinnostuksesta koskee suomalaista metallia (johon tietysti Nightwishkin kuuluu), näille varmasti strategia voi toimia hyvinkin. Maailmassa on vaan paljon muutakin kuin metallia.
Sen verran sanoisin myös, että musiikkibisneksen tila sisällön osalta on niin täydessä rappiotilassa, että jonkinlainen murros tapahtuu aivan varmasti. Kuinka pitkän ajan kuluttua, on mahdotonta arvailla.
Tervehdys vielä!
Kiitoksia kannanotosta. Viestisi täydentää sen, mitä yritin omassa keskustelunavauksessani ilmaista.
Tästä koko aiheesta saisi niin rumaa kieltä, ja sisäpiirin tietoa levitettäväksi, ettei mitään edes julkaistaisi. Pysytään siis asialinjalla....
Onneksi pinnan alla kuhisee. Toivotaan, ettei muutokseen tarvita tällä kertaa kymmeniä vuosia.
Tärkeintä on kuitenkin toteuttaa sitä mitä saarnaa. Eli ei osteta paskaa. Ja mikäli joku on tehnyt aidosti hyvää musiikkia, sijoitetaan siihen pennoset, ja antaa sanan kiertää.
Hyvää kevättä!
En nyt ole ihan samaa mieltä kanssanne. Suomessa on kuitenkin vielä ihan hyvä tilanne, musiikillisilla ansioilla voi menestyä ja nousta tuntemattomuudesta suosioon. Suomalaiset vientibändit ovat myös mielestäni korkeatasoisia musiikillisesti, toki muutama poikkeus mahtuu joukkoon.
Olin aistivinani Triplatuplan kirjoituksessa negatiivisen sävyn HIMin, Nightwishin ja The Rasmuksen kohdalla. Sanoit heitä musiikillisesti köykäisiksi ja läpikaupallisiksi joita "oikea musiikinystävä" karttaa. Kerro minulle, miten määrittelet "oikean musiikinystävän"? Onko se henkilö joka kuuntelee juuri niitä marginaalibändejä kuin sinä, tai ainakin bändejä joista kukaan ei ole kuullut? Toivottavasti käsitin jonkin väärällä tavalla kuin tarkoitit, mutta mikäli en niin uskomattoman ylimielistä leimata tietystä musiikista pitävät jotenkin itseään alemmiksi, henkilöiksi jotka eivät ole todellisia musiikinystäviä, ja heidän mielibändinsä jotenkin huonommiksi vain kun ei itseä satu miellyttämään. No, The Rasmuksen musiikki ei minustakaan mitenkään hätkähdyttävää ole, mutta ei se poista yhtään heidän arvoaan.
Niin kauan kuin musiikkia tehdään sen itsensä takia, koska pidetään siitä omasta jutusta, ei kenelläkään pitäisi olla mitään sanomista tuohon. Miten musiikin voi kategorioida "hyväksi" tai "huonoksi"? Eiköhän jokaiselle löydy oma tilansa. Ja jokainen bändi on mielestäni kaupallinen, jos yrität myydä tuotetta (cd-levy) on se kaupallista.
Muuten olen samaa mieltä bändien heikosta tasosta. Siis biisi/soitto-puolesta, ja tästä Idols/Popstars-bändien luvatusta aikakaudesta. Minulle on ihan sama onko se musiikki muutaman soinnun toistamista vai monimutkaista progea, jos siinä on takana tunnetta ja sitä tehdään aidosti. Mutta se että bändejä on pakko kasata teennäisten "haluatko hetken staraksi?"-ohjelmien kautta... no, turhaan toistan mikä on jo sanottu.
Ajattelisin niin, että esimerkiksi H.I.M. on niin kerta kaikkiaan imagoon ja kovaa markkinointiin perustuvaa juttua, että ihmisille, jotka etsivät musiikillisia elämyksiä, ei tule sellainen olo, että tämä musiikki on tarkoitettu edes oikeasti kuunneltavaksi.
H.I.M.in melodiat ovat minusta alkeellisia, rakenteeltaan ne toistavat niin usein toistettuja kliseitä, että lopputulos vaikuttaa lähes amatöörimäiseltä. Ylipursuavan efektikeskeisen tuotannon jäljiltä soitossa ei kuulosta olevan minkäänlaista biittiä tai rytmillistä selkärankaa. Biiseissä ei ole mitään kunnollisia riffejä. Lauluäänessä on tietenkin karismaa. Siihen voisi rakentaa ihan kunnollisenkin bändin, jos muillakin osa-alueilla tehtäisiin kovaa työtä.
Vaikea uskoa, että ihminen joka valikoi musiikkia vain sen perusteella, mitä kuulee, kuuntelisi H.I.Miä. Pahoittelen sitä, että sananvalinta ("todellinen musiikinystävä") loukkasi sinua tältä osin, tarkoitin ihmistä joka kuuntelee musiikkia musiikin vuoksi, osaa itse ajatella mikä on hyvää ja huonoa, eikä anna kaupallisuuden vaikuttaa valintoihinsa (ei suuntaan eikä toiseen). Ei marginaalisuus ole mikään arvo. Musiikki on.
Minusta menestys menee meidän hattuun, ja sotkee meidän ajattelua. On Nokian kännykätkin paskoja, vaikka me ollaan iloisia yhtiön menestyksestä. Minua henkilökohtaisesti nolottaa, että Suomen tunnetuimmat bändit on (ainakin minun mielestäni) niin huonoja, ja siitä on mielestäni haittaa Suomen maineelle musiikkimaana. Minä toivoisin, että jokin omaleimaisempi ja musiikillisesti kunnianhimoisempi suomalainen yhtye "löisi itsensä läpi" ja avaisi tietä suomalaiselle bändeille.
"Vaikea uskoa, että ihminen joka valikoi musiikkia vain sen perusteella, mitä kuulee, kuuntelisi H.I.Miä."
Elämä on yllätyksiä täynnä. Kuinka paljon olet itse kuunnellut HIMiä? Itse omistan kaikki levyt, ja tietokoneelta löytyy läjä julkaisemattomia demo-biisejä joita minulta ei periaatteessa pitäisi löytyä. ;) Ja kyllä, kuuntelen tätä ihan musiikin takia, kuten muutkin tuntemani fanit.
HIM on pitkälti edennyt tähän pisteeseen lojaalin fanikantansa avulla, ei niinkään sillä että takana olisi ollut kova markkinointikoneisto joka olisi väkisin tuputtanut sitä ihmisille. Tuon takia HIMillä on paljon faneja niissäkin maissa joissa levyjä ei ole edes julkaistu. Sinun ei tietenkään HIMistä tarvitse pitää.
Mutta kerro toki, mitkä ovat sinusta sellaisia bändejä joita musiikkia musiikin vuoksi kuuntelevat ihmiset sitten kuuntelevat? Ei selvästikään HIM tai Nightwish (aijai kun satunkin tykkäämään molemmista).
mukavaa lukea asiantuntevien ihmisten juttuja. ei viitteis alkaa fanittaan täälä jotain bändei kun vois olla jotain oikeeta sanottavaaki.
triplatupla ja kunniahimo takas nimimerkeille terkkui. kirjottakaa lisää.
lisää asiantuntemusta tääläki kaivattais.
Siis H.I.M.in menestys perustuu tietenkin markkinointiin. Markkinointi liittyy kaikkeen yhtyeen toimintaan, esiintymiseen, kappaleiden tekemiseen, ulkonäköön, levyjen tuottamiseen. Tää fanijuttu on minusta aika paksua juttua. Ei ne jutut oikeesti niin toimi.
Yhtyeitä, joilla on paljon musiikillisia ansioita, on vaikka kuinka paljon, eli tältä osalta keskustelussa ei ole mitään järkeä. Kuuntele nyt vaikka Queens of Stone Agen uusi levy tai A Perfect Circlen tahi Nirvanaa tai Beatlesia tai mitä vaan.
Tää H.I.M.in mollaaminen ilmeisesti loukkaa nyt sinua, koska olet kuunnellut bändiä ennen kuin siitä on tullut mitä se nyt on. Luulisin, että se johtuu siitä, että ne demonauhat on jotensakin kuulostanut ehkä rock'n'rollilta, mistä minä tiedän, ei kiinnosta pätkääkään. Jos joskus kaupassa on kokoelma sen Villen demobiiseistä myynnissä nimellä "The Legend of H.I.M. - the Early Years", tai jotain vastaavaa, niin lupaan ostaa sen heti. Tällaisista popin päiväperhoista ei vain taideta sellaisia kokoelmia tehdä. Cobainin porukasta tuli just jouluksi sellainen iso boksi, jossa oli kaikenlaista materiaalia alkuaikojen keikoista olohuonejameihin. Tällaista kaivataan H.I.Mistäkin.
Jos vastaat viestiin, tää keskustelunaihehan oli se että on ihmisiä, joista on huono asia se, että kun Suomesta tulee hiukan kuuluisampia bändejä, niin ne eivät vastaa niitä arvoja joita musiikissa pitäisi olla. Lue se Kunnianhimon eka viesti. Siinä oli monta sanaa, jotka kuvasivat näitä juttuja. Jos sä oot eri mieltä näistä, niin ei sun kannata jatkaa tätä juttua. Etkä sä oo pystynyt perustelemaan yhdeläkään sanalla, mikä H.I.Min *nykyisessä* musiikissa on hyvää.
Itselläni on muuten kyllä niin, että jos joku bändi tekee hyvän levyn, pidän siitä. Jos se tekee huonon levyn, niin en mä pidä siitä. Minun lojaalisuuteni loppuu siihen. On hienoa, että on ihmisiä, kuten sinä, jotka jaksavat tukea artistia urallaan. Vaikka olisikin vaikea vaihe menossa, niin kuin H.I.M.illä nyt taitaa olla.
Tervehdys vielä!
Aika tulee näyttämään, mitä levyjä ja artisteja muistetaan vielä kymmenien vuosien päästä. Tällä nykymenolla ei suomalaisesta uljaan vientimusiikin katraasta muisteta yhtäkään.
Monien suomalaisten, esim. Wigwamin, Tasavallan Presidentin, Piirpaukeen sekä tietenkin jazzin ja klassisen musiikin saavutukset eivät kuihdu. Pitää, hyvät ihmiset, muistaa yksi asia: jos todella aiomme olla niitä maailman huippuja, joita uusnationalistit sekä samanaatteinen sopulilaumalehdistö ja media nyt hehkuttavat meidän olevan, on musiikkimme oltava oikeasti vertailukelpoista ulkolaisen vastaavan kanssa.
Kuten kirjoitin ensimmäisessä kirjoituksessani, nyt tyydytään yrittämään ulkomaan valloitusta kotimaassa asemansa vakiinnuttaneilla, tutuilla ja turvallisilla bändeillä. Tulos on jopa kiusaannuttavaa. Vain kuorrutuksiin satsataan.
Olen yrittänyt pitää keskustelusta poissa bändien nimet, sillä kuten huomaamme, bändien fanit loukkaantuvat helposti arvostelusta ja keskustelu menee sivuraiteille. Haluan kuitenkin ottaa pari esimerkkiä: mitä jää jäljelle, jos "suurimmasta ja kauneimmasta" Nightwishista ottaa pois (keskitasoisen)oopperalaulajan ja ylipaisutetun, mutta kuolleen kuuloisen orkesterisovituksen? Jäljelle jää tylsistyttävää 80-lukulaista treenikämppäheviä iänikuisine molliskaala- soinnutuksineen ja -melodioineen sekä groovittomine komppeineen, joissa ei ole dynamiikalle sijaa. Tätäkö on "oopperahevi"? Sama asia on tehty muualla jo aikoja sitten, mutta paljon jylhemmin, elävin soundein, ilman että siitä on edes tehty moista numeroa. Nyt "oopperahevin" lipunkannattajat pilkkaavat progea. Tragikoomista. Entä mihin perustuu H.I.M.? Black Sabbathin ja Doorsin tunnetuksi tekemiin tyyliseikkoihin. Miksi luulette Sabbathin ja Doorsin jääneen elämään? Molemmat ovat olleet luomassa ennakkoluulottomasti jotain uutta, eikä c-sarjan pastissia uranuurtajien tuotannosta. Kotikylässä lumous saattaa vielä toimia, mutta maailman turuilla meno pysähtyy. Tästä on jo havaintoja lehdistössä. Kumma juttu, etteivät asiantuntevat negatiiviset musiikkikritiikit rantaudu tänne...
Sisällöttömän(ja ylituotetun) musiikin ulkomaillevienti pysähtyy automaattisesti asemasotaan, kun lahjattomuus käy ajan mittaan ilmi sekä kuulijoille, manageriportaalle, markkinamiehille että tekijöille itselleen. Luulisi markkinamiestenkin ymmärtävän lahjakkuuden ja substanssin merkityksen uran jatkuvuudelle.
Mutta ei, A&R- miehet ja managerit ovat nykyään tulosvastuullisia businessmiehiä, työnsankareita. Ja työpaikat vaihtuvat harvakseltaan. On revittävä ne tulokset ja tehot, mitä nopeasti on mahdollista saavuttaa. Tämä on huolestuttavaa.
Haluan korostaa, ettei kenenkään menestys harmita minua. Kateellinen en ole, enkä mitenkään voisikaan olla. Absurdi ajatuskin. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että tällaisen uuden (pienimuotoisen)kukoistuskauden sokaiseman lammaslauman arvostelukyvyttömyys on rasittavaa. Rasittavana paikallisena ilmiönä tuota voisikin (ja pitäisi) muuten vain nauraa, mutta kun se samanaikaisesti syö lahjakkaiden musiikintekijöiden leipää ja motivaatiota, ei hymy ole niin herkässä.
Aikaisemman kirjoitukseni viittaukset vanhoihin hitteihin tarkoittivat sitä, että myös hitit, eli kaikkien ihmisten kuultaville päätyvät ja "kaikkien diggaamat" biisit voivat olla kunnianhimoisia, jopa vaikeita. On tuttu ilmiö, ettei kukaan(paitsi korviaan ja aivojaan käyttävä ihminen) halua kuulla bändiä, joka ei ole jollakin tavalla kuuluisa. Jos ja kun tämä sama bändi lyö itsensä läpi, on jo arvostajiakin joka nurkan takana. Myyvä tuote myy. Vielä myyvempi tuote myy vielä enemmän.
Kuitenkin vuosikymmentenkin kuluttua laajatkin musadiggarijoukot etsivät divareista ja palstoilta laadukkaita levyjä. Näitä nykyajan myyviä tuotteita ei tule etsimään kukaan. Harmi, ettei kukaan näe tätä asiaa nyt.
Suomen musiikkilaiva on ajanut karille.
Toivottavasti yhä useampi musiikintekijä näkee tässä mahdollisuuden, eikä tuomiopäivää.
Edelleen hyvää kevättä kaikille musadiggareille!
Joka sana on asiaa.
Niin, hauska yksityiskohta: tsekatkaapa mitä keskusteluaiheita täällä keskusteluissa on luettu eniten, puhumattakaan kommentoinneista ja keskustelun jatkamisesta...
I rest my case.
Seuraavassa on lainaus Tripla Tuplan kirjoituksesta:
"Nämä läpikaupalliset, valtavirrassa räpiköivät bändit leimaavat suomalaista musiikkia, luulisin. Näistä "ihan kivoista" suomalaisista bändeistä tulee pienempien bändien mittatikku, oikea musiikinystävä taas karttaa Suomea juuri tämän mielikuvan vuoksi."
Tässä on keskeinen ongelma sanottu niin ytimekkäästi ja hyvin kuin sen voi sanoa. Sisäistäkää tämä!
Hyvä!
Poison kirjoittaa:
"...uskomattoman ylimielistä leimata tietystä musiikista pitävät jotenkin itseään alemmiksi, henkilöiksi jotka eivät ole todellisia musiikinystäviä, ja heidän mielibändinsä jotenkin huonommiksi vain kun ei itseä satu miellyttämään."
Olet ottanut turhaan itseesi. Tuota ei kirjoittaja ole voinut tarkoittaa. Kehitys(?) nykytilanteeseen on ollut pitkä. Kaikki eivät tunne musiikin historiaa, eivätkä juuria. Uskoisin TriplaTuplan tarkoittavan vastuukysymyksiä "valtaapitävien" taholta. Eli siis lyhyellä tahtäimellä kyllä voidaan kansalle myydä tietynlaista huttua, mutta jatkuvuutta ei ole.
Siis:
Ihminen joka tutustuu musiikkiin tänäpäivänä ON MUSIIKKITUOTTAJIEN JA MARKKINAMIESTEN ARMOILLA. Mikäli musiikin laatua pidettäisiin paremmin yllä, ns.keskiverto musiikin kuluttajakin saisi nauttia suuremmista elämyksistä. Eikö etu olisi molemminpuolinen?
Ottakaa nyt huomioon, hyvät ihmiset, itsenne takia, että on muutakin musiikkia kuin se, mitä "cooleissa" City-lehdissä ja pilipali rock-lehdissä mainostetaan.
Se on ollut nykyisessä kehityksessä outoa, että silloin kun itse aloin seurailla musiikkia, kaikki oli tämän "broadcast"-median, siis lehdistön, radion ja tv:n varassa, aikaa ennen internetiä. (Ennen tosin nämä mediat olivat *itsenäisiä*, eivät tällaisia ketjuuntuneiden mediakonsernien sätkynukkeja soittolistoineen niin kuin nykyään). Nyt nuorisolla olisi rajattomat mahdollisuudet! Siitä vaan nettiin ja etsimään musiikkia omaan makuun mistä maailman kolkasta tahansa.
Mutta ei. Netistä ladataan sitä samaa paskaa mitä radio ja tv suoltavat jo ennestään! Ainoa motiivi on säästää rahaa digitaalisen tallenteen saamiseksi itselleen vaivalloisella menetelmällä. Ei silti, ymmärrän ettei siitä muovisesta ylituotetusta mössöstä huvittaisi mitään maksaakaan. Mutta silti. Jos kerran niin moni taho tarjoaa mielenkiintoista ja laadukasta soitantaa, niin miksei se kelpaa. Vai kelpaako? Kuunteletteko te salaa jonkun intialaisen progejazz-bändin nettialbumia kotona ja koulussa keskustelette Good Charlottesta, että pysyisitte muodissa mukana?
Täälläkin on ollut suomalaisia bändejä tarjolla esim. demo-osastolla. Osa on ollut vieläpä tosi hyviä. Tarviiko meidän roikkua levy-yhtiöiden talutushihnassa? Ei.
"Tarviiko meidän roikkua levy-yhtiöiden talutushihnassa? Ei."
Ei todellakaan. Ei välttämättä edes (näennäisidealististen)pienlevy-yhtiöiden talutushihnassa. Omakustanteilla voi päästä jopa listoille(kuten todistettu), mutta minimissäänkin omakustanteilla voi pitää yllä sitä tasoa, joka omasta itsestä irtoaa.
Sitä on taiteen vapaus.
"Yhtyeitä, joilla on paljon musiikillisia ansioita, on vaikka kuinka paljon, eli tältä osalta keskustelussa ei ole mitään järkeä. Kuuntele nyt vaikka Queens of Stone Agen uusi levy tai A Perfect Circlen tahi Nirvanaa tai Beatlesia tai mitä vaan."
Olen kuunnellut kylläkin noita kaikkia, enkä nyt näe sitä oleellista eroa. Beatles ei aikoinaan aiheuttanut mitään suurta innostusta taiteilijapiireissä, bändi oli hyvinkin kaupallinen. Silti heidät muistetaan varsin hyvin tänä päivänä. Joskus tulee myös mietittyä mitä Nirvanasta olisi tullut, jos Cobain ei olisi kuollut, mutta ei nyt enempää siitä. Kysyin kuinka paljon olet kuunnellut HIMiä ihan mielenkiinnosta sillä halusin tietää kuinka monen kappaleen perusteella tuomitset bändin. Olin havaitsevani rivien välistä että ei kovin monen. HIMiltä on vasta tullut DVD jossa on kuulemma materiaalia bändin alkutaipaleeltakin (jota kaipailit), itse en tiedä kun en ole vielä ostanut.
"Jos vastaat viestiin, tää keskustelunaihehan oli se että on ihmisiä, joista on huono asia se, että kun Suomesta tulee hiukan kuuluisampia bändejä, niin ne eivät vastaa niitä arvoja joita musiikissa pitäisi olla."
Ilmeisesti mielipiteemme siitä mitä arvoja musiikissa pitää olla on sitten hieman erilainen. En näe miten esim. HIM tai Nightwish eivät vastaa niitä arvoja joita musiikissa pitäisi olla, molemmilla on ollut selkeä tyyli alusta asti, (josta jotkut pitävät ja toiset eivät) ja kumpikaan bändi tuskin osasi kuvitella pääsevänsä vielä joskus siihen pisteeseen missä tänä päivänä on.
Tarkoituksenani ei ollut alkaa kinaamaan muutamasta bändistä täällä, mutta kun heitetään kommentteja tyyliin "Vaikea uskoa, että ihminen joka valikoi musiikkia vain sen perusteella, mitä kuulee, kuuntelisi X:ää" ja "oikeat musiikinystävät karttavat bändejä X, Y ja Z" niin olisi ihan mukava kuulla niitä perustelujakin.
"Etkä sä oo pystynyt perustelemaan yhdeläkään sanalla, mikä H.I.Min *nykyisessä* musiikissa on hyvää."
Mikä tekee jostain musiikista hyvää? Tuo on hankala juttu perustella. Sanat, musiikki, ääni... se kokonaisuus joka kuulostaa hyvältä. Itse en henkilökohtaisesti pitänyt bändin "Deep shadows & brilliant highligts" levystä niin paljoa, mutta "Love Metal" kuulostaa hyvältä. Levykohtaista.
"Entä mihin perustuu H.I.M.? Black Sabbathin ja Doorsin tunnetuksi tekemiin tyyliseikkoihin. Miksi luulette Sabbathin ja Doorsin jääneen elämään? Molemmat ovat olleet luomassa ennakkoluulottomasti jotain uutta, eikä c-sarjan pastissia uranuurtajien tuotannosta."
Harvassa ovat ne metallibändit jotka EIVÄT mainitse Black Sabbathia yhdeksi esikuvakseen. Bändi on määritellyt pitkälti yhden genren, joten en näe mitään vikaa tuossa. Uutta luodaan, kun vanhoja elementtejä yhdistellään johonkin uuteen ja kokeillaan uusia asioita. Aina ei täydy luoda uutta genreä tehdäkseen jotain uutta, tuo kävisi pidemmän päälle mahdottomaksikin. HIMin sanoittaja/säveltäjä Ville Valo ei tietääkseni diggaa The Doorsia pätkääkään.
"Kotikylässä lumous saattaa vielä toimia, mutta maailman turuilla meno pysähtyy. Tästä on jo havaintoja lehdistössä. Kumma juttu, etteivät asiantuntevat negatiiviset musiikkikritiikit rantaudu tänne..."
Itse olen huomannut lähinnä päinvastaisen ilmiön mediassa, siis muussa kuin suomalaisessa. Mutta ilmeisesti ne artikkelit eivät sitten ole "asiantuntevia"? Suomen musiikkilaiva menee eteenpäin ja nopeampaa kuin koskaan ennen. Ensimmäistä kertaa suomalaisella musiikilla on mahdollisuus tehdä läpimurto ulkomailla, kuinka moni suomalainen musiikinystävä uskalsi realistisesti haaveilla tuollaisesta joskus kymmenen vuotta sitten? Totta kai kaupallisempiakin bändejä mahtuu joukkoon (en nyt mainitse mitään nimiä) mutta ne yleensä putoavat yhtä nopeaa kuin nousivatkin. Jos kaikelle hypetykselle ei löydy vastinetta, niin se yleensä loppuu pian, siihenhän nykyinen kertakäyttökulttuuri perustuu. Tilalle tulee aina uusi American Idol, mutta niille jotka etsivät jotain muuta löytyy kyllä keinoja löytää hyvää musiikkia.
Olen huomaavinani tiettyä nostalgiaa "takaisin 70-luvulle"-hengessä, kyllä silloinkin tehtiin paljon "paskaa" musaa, mutta ajan myötä ne kaameimmat tähdenlennot ovat karsiutuneet joukosta. Nykyisin tehdään paljon hyvää musiikkia, ja nykyisin sen levittämiseen on huomattavasti paremmat mahdollisuudet kuin ennen. Uskon että muutaman kymmenen vuoden kuluttua on sama tilanne, osa etsii nykypäivän suosittuja bändejä sieltä divareista...
nyt tulee just sitä juttua, minkä takia mä luulen et tää koko keskustelu on alotettu. et sä perustele mitään, sä vaan hehkutat aivottomasti samaa mitä kaikki muutkin. jos ei oo mitää sanottavaa ni älä kirjottele tänne.
bändies sivuille voit mennä löpertelemään.
Kun ylikansallisten levy-yhtiöiden edustajat ja menestyneiden bändien managerit ovat esiintyneet julkisuudessa, he ovat aivan suoraan sanoneet, että esimerkiksi kappaleiden säveltämisellä ole minkäänlaista yhteyttä artistin menestymiseen. "Bändithän tekee ne samat Beatlesin biisit uudestaan". Tätähän aina hoetaan.
Kaikki H.I.M.in kappaleet, jotka olen kuullut,ovat minusta alkeellisimpiin sävellystekniikoihin perustuvia juttuja. Keskiverto suomalainen humppabasisti vääntää jonkun "Funeral of Heartsin" vaikka paskalla ollessaan. Varovaisesti mateleva, intervalleja välttelevä, rytmisesti köyhä melodia, täysin ennalta-arvattava sointukierto-yhdistelmä (säkeistö-kertosäe). Lopussa kokosävel-ylöspäin-modulaatio, ja olkaa hyvä, musiikillinen latteus on valmis. Ilman kunnon kuorrutusta tällaista silkkoa ei kaupaksi saa.
Beatlesin menestyminen perustui kaupallisiin ratkaisuihin, se on totta. Mutta silloin levy-yhtiöiden toiminnan perusidea oli nimenomaan tarjota niin laadukasta musiikkia kuin mahdollista. Vasta myöhemmin keksittiin, että pelkällä imagollakin voi musiikkia myydä. Beatles hankki niin valtavan aseman, että se teki lopulta täysin "epäkaupallisia" kokeiluja. Joku H.I.M. on niin tiukassa taloudellisessa ohjauksessa, että se ei pysty siihen.
Jos nyt sitten spekuloidaan näillä uudemmilla mainitsemillani yhtyeillä. *Yksikään* Beatlesin jäsen ei voisi soittaa mitään soitinta näiden yhtyeiden levyillä yhtä kovalla energialla tai rytmisellä tarkkuudella kuin ne tekevät. Nämä yhtyeet ovatkin vieneet musiikkia eteenpäin.
Toisaalta H.I.M.in musiikki on niin yksinkertaista, että herra McCartney vetelisi 60-vuotiaana vaivatta yksin *kaikki* soittimet bändissä.
Nirvana muutti koko rockin vuosikausiksi. Sen kokonaisvaikutus täysin uusien musiikillisten ideoiden tuomisesta valtavirtaan on ehkä jopa kaikkein merkittävin.
Ja niistä arvoista vielä. Ei "selkeä tyyli" kuulunut keskustelun aloittajan mainitsemiin musiikillisiin arvoihin. Siksi sä puhut eri asiasta kuin me muut. Sä puhut siitä, että sä tykkäät H.I.M.istä ja mä yritän nyt varovaisesti perustella itse *musiikissa* olevia heikkouksia.
Sun perustelut on: "Sanat, musiikki, ääni". "Musiikki"-kohdan olen jo mielestäni teilannut riittävissä määrin. "Äänestä" olen sanonut, että Valolla on hyvä, karismaattinen ääni. Sanoituksista en sano mitään. Olen vain huomannut, että tietynlaiset sanoitukset vetoavat alaikäisiin tyttöihin. Sanoitukset ovat osa kaupallista strategiaa, tietysti.
Se, että H.I.M.iltä julkaistaan jo tässä vaiheessa tällainen "Archives"-boksi minusta vain osoittaa fanituksen tihentymän tähän lyhyehköön jaksoon joka on juuri nyt meneillään, koska vaikkapa viiden vuoden päästä sitä boksia ei enää kaupaksi saisi.
Niin, edellinen kirjoittaja kai tarkoitti "tyyliseikoilla" ulkoisia tunnusmerkkejä, jotka eivät kuulu musiikkiin. BS:n Iommi (ja osin Osbourne) toivat rock-musiikkiin tonaalisuudeltaan poikkeavia elementtejä, Doorsin soitossa oli käsittämättömän hienoa groovea, johon ei nyky-yleisö enää jostain ihme syystä valitettavasti jaksaisi syttyä.
Black Sabbathilla on musiikillisia seuraajia: Nirvana, Metallica, Therapy? esimerkiksi. Ei H.I.M.in musiikilla ole minusta mitään tekemistä Black Sabbathin kanssa. Sen verran mitä minä tunnen metallimusiikkia, niin ei myöskään metallin kanssa. Eikö tämä "love metal" nimike ole aika härski markkinointikikka?
Poikkean nyt harhapolulle, mutta Black Sabbathia ei sen suosion aikoina käsittääkseni arvostettu juurikaan esimerkiksi lehtikritiikeissä. Vaikka bändi lanseerasi käsitettä "heavy metal", niin aivan muut yhtyeet silloin korjasivat arvostuksen hedelmät. Vasta speedin ja trashin myötä 80-luvun puolella Iommin nerokkaat kokeilut alkoivat versoa jälkikasvua ja arvostusta.
Mitäs uusia asioita H.I.M. on kokeillut? Kerro nyt sekin asia, että muutkin käsittää. Se, että lauletaan matalammalla äänellä kuin yleensä, ei ihan kyllä taida riittää...
Ja miten niin musiikin levittämiseen on paremmat mahdollisuudet kuin ennen. Kyllä ylikansallisen ylikaupallisen julkaisutoiminnan ote musiikkimarkkinoista on niin kova, että kaikki "musiikilliset sivuäänet" vaimennetaan viimeistään radion soittolistoissa. Sitähän tässä keskustelussa myös on sivuttu.
Hyvin sanottu.
Tulen puuttumaan aiheeseen vielä, Nightwishin ja muiden vastaavien osalta... :)
"Sen verran mitä minä tunnen metallimusiikkia, niin ei myöskään metallin kanssa."
Sen verran mitä minä tunnen metallimusiikkia niin on kyllä hyvinkin tekemistä sen kanssa, vaikka nykyisin HIMin miellänkin enemmän rock-bändiksi.
"Eikö tämä "love metal" nimike ole aika härski markkinointikikka?"
Musiikki on pakko pystyä tunkemaan johonkin kategoriaan jotta ihmiset saisivat siitä jonkinlaisen kuvan. Bändi ei pitänyt levy-yhtiön ehdotuksista joten keksi oman termin.
"Poikkean nyt harhapolulle, mutta Black Sabbathia ei sen suosion aikoina käsittääkseni arvostettu juurikaan esimerkiksi lehtikritiikeissä."
Kuten ei nyt niitäkään bändejä joita itse haukut... *krhm*
"Mitäs uusia asioita H.I.M. on kokeillut? Kerro nyt sekin asia, että muutkin käsittää. Se, että lauletaan matalammalla äänellä kuin yleensä, ei ihan kyllä taida riittää..."
En käsittääkseni ole väittänytkään HIMin aloittaneen kokonaan uuden musiikkigenren tai mitään vastaavaa. Bändi on luonut oman tyylinsä yhdistelemällä erilaisia jo olemassa olevia asioita.
"Ja miten niin musiikin levittämiseen on paremmat mahdollisuudet kuin ennen."
Internet. Se on aika hemmetin tehokas apuväline musiikin levittämisessä.
"Kyllä ylikansallisen ylikaupallisen julkaisutoiminnan ote musiikkimarkkinoista on niin kova, että kaikki "musiikilliset sivuäänet" vaimennetaan viimeistään radion soittolistoissa."
No se on selvä että suurten levy-yhtiöiden markkinoiduimmat artistit dominoivat isojen kaupallisten radio-asemien soittolistoja, mutta tuskin kukaan NRJ:tä kuunteleva muuta odottaakaan. Samat hitit uudestaan ja uudestaan... onneksi muitakin radiokanavia on olemassa, jotka soittaa myös sitä vaihtoehtoisempaa musiikkia.
Tämä keskustelu ei edisty oikein mihinkään, joten ei ole syytä sanoa tästä enää mitään. Lähestyn nyt asiaa siis toista kautta.
Kun Ruotsista aikanaan alkoi tulla näitä isoja bändejä, niin kyllä ne leimasivat koko Ruotsin musiikkikenttää, koska ne (Roxette esim.) olivat tällaista meikkinaamalistapoppia. Rehellisesti ainakin minä uskoin, että Ruotsissa ei kunnon rockia tulla tekemään koskaan. Myöhempi kehitys on osoittanut tämän harhaluuloksi. Ainakin itse ostan ruotsalaisten bändien levyjä silloin tällöin.
Ruotsilla on muuten se etu puolellaan, että se on muutenkin tunnetumpi maa, Suomesta maailmalla ei tiedetä juuri mitään. Suomi on maailmalla ehkä yhtä tunnettu kuin joku Armenia.
Suomalaisten supertähtien julkisuusarvo maailmalla olisi nyt juuri sopiva, bändejä "joista kukaan ei tiedä", mutta joita voi kuitenkin jossain kuulla. Nämä suomalaiset menestyjät vain valitettavasti vahvistavat sitä mielikuvaa, minkälaista musiikkia jostakin itäeurooppalaisesta syrjäkolkasta voi tulla: kansainvälistä valtavirtaa heikoin eväin apinoivaa listapoppia, jossa ei ole minkäänlaista särmää eikä omaa ilmettä.
Jos nyt otetaan sitten vertailuksi Armenia. System of a Down... Hmm... mielenkiintoista musiikkia.
TriplaTupla tietää mistä puhuu. Kommentoin muutamia kijoituksessaan olevia kohtia.
"Kun ylikansallisten levy-yhtiöiden edustajat ja menestyneiden bändien managerit ovat esiintyneet julkisuudessa, he ovat aivan suoraan sanoneet, että esimerkiksi kappaleiden säveltämisellä ole minkäänlaista yhteyttä artistin menestymiseen. "Bändithän tekee ne samat Beatlesin biisit uudestaan". Tätähän aina hoetaan."
Ei pidä paikkaansa. Köyhä tekosyy olla yrittämättä mitään. Beatles oli Beatles juuri biisintekotaitonsa vuoksi. Biisien harmoniat eivät olleet joka biisissä samat. Beatles käytti nerokkaasti aivan tavallisissa rock-biiseissä yksinkertaista tonaliikkaa tyyliin "Eleanor Rigby", jossa Doorinen melodiikka dominoi, toisaalta esim. "I saw her standing there" nojaa vahvasti Miksolyydiseen sävyyn.
Nyt kärkkäämpi musiikin kaikkitietäjä voi tietysti sanoa, että kommenttini on täysin toissijainen ja turha, ja että musiikissa on kaikkia moodeja käytössä koko ajan, mutta hyvät ihmiset: esim. HIM:n ja Rasmus:n ja ennenkaikkea Nightwish:n tekeleissä ei löydy oikeastaan mistään biisistä muuta savyä kuin Aiolinen eli luonnollinen molli tahi harmoninen molli. Kysymys on tuiki ankeasta suomalaisharmoniasta. Siitä samasta, joka jo ala-asteella opitaan kitaralla tai urkuharmoonilla soittamaan. Kun ala- ja yläastehevarit tekevät ylidramaattisia tunnemetallibiisejään, he yleensä unohtavat, että ensimmäisten kokeilujen jälkeen olisi hyvä löytää jotain uuttakin. Ei riitä, että sävelletään Am-F-C-G- kiertoon slaaviriffejä, säkeistöön kitaranäppäilyjä ja kertosäkeeseen voimasointuja munattomine surinasärösoundeineen. Melodiat kulkevat em. sointujen ja sävellajien ahtaissa kehyksissä puolen tai kokosävelaskelen hyppäyksiä, joita nykylistamusiikin epälaulajat pystyvät jo ensimmäisillä haparoivilla rippileirikokeiluillaan suurinpiirtein mölisemään.
Miksi yrittääkään enempää, kun idolitkin ovat korkeintaan samaan yltäneet? Kun esim. Nightwishin tapauksessa alkeelliseen treenikämppäheviin sovitetaan sinfoniaorkestereita ilman pienintäkään musiikillista tarkoitusta ja sisältöä, alkaa lopputulos olla kuulijalle todella kiusaannuttava. Tulos voi kiinnostaa korkeintaan nykymetallimusiikkiin fanaattisesti vihkiytyneitä yhden aatteen periaatehevareita. On kertakaikkiaan huvittavaa, että jotkut Nightwish-, Stratovarius-, Sonata Arctica-, Rasmus-, HIM-, Apocalyptica- Meiju Suvas-, ja Taiska- fanit musiikillisessa teini-iässään uhoavat esimerkiksi Nirvanaa vastaan kyseenalaistamalla em. bändin soittotaidon ja biisit. Kukaan moiseen ryhtyneistä ei ole taatusti tutkinut Nirvanan biisien rakennetta ja harmonioita. Opetelkaa Taiskan "Moi moi vain" ja osaatte tehdä levyllisen Stratovariuksen "Forever"- biisejä, mutta Nirvanan tonaliikka ei tuosta vain taitukaan. Kunnioitetuimmista muusikoista esim. John Scofield on ilmaissut useaan otteeseen arvostuksensa Nirvanaa ja Rage Against The Machinea kohtaan. Näin siksi, että näissä bändeissä on kaavamaisia standardiratkaisuita välttäen onnistuttu luomaan uutta ja ennakkoluulotonta rock-musiikkia.
Takapajuisessa ja heikompi-itsetuntoisessa, esim. Suomen musiikkibusineksessa riittää, jos osuu oikeaan saumaan oikeaan aikaan, ja on riittävän hyvännäköinen, sekä yhteistyökykyinen(lue: alistuva tyhjäpää). Tästä johtuu musiikillisten ideoiden köyhyys. Korostan, että tämä leimaa erityisesti rock- ja pop-musiikkia Suomessa. Tietyt harvat Verneri Pohjolat pitävät lippua pystyssä, mutta samaa kaivattaisiin myös listamusiikin puolella. Toisaalta, me, suomalaiset, aivokääpiöt, olemme vastuussa siitä, mitä ostamme(eli mikä on listamusiikkia).
Suljetaan radiot, kun sieltä tulee yle x:ää, eikä osteta paskaa. Siten voimme vaikuttaa. Silloinkin hitaasti.
Kyllä, näin on!
Musiikillinen alennustila on päällä Suomessa.
Mielestäni tämä palsta on ollut suorastaan uranuurtajan asemassa tämänsortin keskustelussa Suomessa. Tässä maassa on kertakaikkiaan humalluttu tämän hetkellisen suosion aallonharjalla kaikki itsekritiikki unohtaen. Silmät kannattaisi avata jo ihan oman itsen kannalta.
Kuulen tuttavapiirissäni jatkuvasti kommentteja siitä, miten se ja se bändi on paskaa. Noin 100% tapauksista tämä paskaksi haukuttu bändi ei ole sopinut haukkujan ahtaaseen käsitykseen musiikista. On omaksuttu jokin musiikinlaji(tai harmonia, niinkuin joku täällä sanoi), eikä olla valmiitä muuhun paneutumaan. Musiikissa, niinkuin kaikessa muussakin, on tehtävä työtä rajojaan venyttääkseen. Miksi sitten pitäisi venyttää rajojaan? Siksi, ettei kaikki musiikki muutu sisäsiittoiseksi mössöksi, jossa kaikki ideat kopioidaan toinen toisiltaan, niinkuin esim. metalligenreissä tunnutaan pitävän miltei lakina.
On helppoa vihata kaikkea, mihin ei itse pystytä. Jos en osaa jazzia, jazz on paskaa. Jos en osaa rockia, rock on paskaa. Tunnen musiikin (puoli)ammattilaisia, jotka jatkuvasti syyllistyvät tähän. Sillätavoin ei Suomen musiikkia kehitetä.
Seuratkaa musiikkia. Tutustukaa eri aikakausien ja eri tyylien musiikkeihin. Miettikää, mikä on jäänyt elämään. On olemassa loogiset, ja myös tunneperäiset syyt, miksi esim. kimalle- ja tukkahevi katosi maan päältä kokonaan.
Sisältö on kaikki kaikessa.
Terveet Kädet, ei ehkä sano monille juuri mitään mutta kyseinen Torniolais bändi loi käsitteen Hardcore. Samoissa jalanjäljissä seurasi sitten Black Flag ja Dead Kennedys. Ja Terveitten Käsien loppupään metallipainoitteisesta musiikista on ottanut vaikutteita esim. Max Cavalera (Sepultura, Soulfly) joka sanoo olevansa vannoutunut Terveet Kädet-fani. Ja vielä tänäkin päivänä Teriveitä Käsiä arvostetaan Hardcore/Punk-piireissä. Jos nyt vaikka verrataan Himiin tai The Rasmukseen niin tokkopa nämä bändit pystyvät pääsemään yhtä kovaan arvostukseen ikuna päivänä.
Ihminen, joka on vasta viime vuosien aikana alkanut kuuntelemaan musaa, on kokonaan tän päivän musiikintuottajien armoilla. Sitä kuuntelee sitä mitä syötetään. Joku kirjoitti täällä vastuusta. Sitä justiinsa on tuottajien vastuu, että pidettäisi laatua yllä, että tavallinen kuuntelijakin törmäisi hyvään musaan. Vaikka sitten listalla. Nyt musiikillinen puoli menee kai koko ajan alaspäin. Jonkunlainen imago tai profiili nousee ehkä mutta laatu heikkenee.
Olen aivan samaa mieltä.
Ajattelepa itseäsi tässä tilanteessa: Sinulla olisi pääomaa, jota haluaisit tuottaa johonkin musiikkiin. Valittavanasi olisi joko musiikillinen nero, oikukas, särmikäs, ulkonäöstään piittaamaton ja yhteistyökyvytön tyyppi, jonka ainoa ansio on maailman parhaan musiikin tekeminen tai sitten hiukan kitaraa rämpyttävä, hyvännäköinen kaveri joka osaa jonkin verran laulaa, mutta jolla on ns. "asennetta" tehdä ihan mitä tahansa menestyäkseen.
Satsaisit siihen jälkimmäiseen.
Ylikansalliset mediayhtiöt ovat luoneet jättimäisen markkinointiverkoston, jonka avulla näitä musiikillisia keskinkertaisuuksia viedään listoille yhä varmemmalla ja varmemmalla prosentilla. Radiosoitto on ratkaisevaa. Musiikin on täytettävä kaksi kriteeriä: siinä on oltava jokin "tuote", joka menee kaupaksi, mutta jonka on oltava sillä tavalla mitäänsanomatonta ja hiottua, että mahdollisimman harva vaihtaa radion kanavaa. Kun pop-musiikki joutuu tähän tilaan, latistumisen ja laimentumisen kierre jatkuu niin syvälle, että koko bisnes kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
Kun omaehtoinen, luovuuteen ja taiteelliseen ilmaisuun pyrkivä musiikki ei enää saa ääntään kuuluviin oikeastaan missään mediassa, valtavirtakaan ei saa enää uusia musiikillisia virikkeitä. Toistaiseksi on tapahtunut niin, että silloin uusi sukupolvi musiikin kuluttajia on ottanut vallan "omiin käsiinsä" ja löytänyt milloin jazzin,rock'n'rollin, bluesin, punkin ja grungen. Toivottavasti niin tulee käymään nytkin.
Täyskaupallisen musiikin ongelma on se, että se ei pysty ottamaan riskejä. Kuluttajilla ja vaihtoehtoisilla artisteilla puolestaan ei ole mitään mentettävää.
Juuri näin.
Muuten, kannattaa huomata, että tämä keskustelu on tullut sitä luetummaksi, mitä enemmän sitä on luettu. Lause saattaa ensin kuullostaa oudolta, jopa hassulta, mutta juuri näin käy musiikinkin puolella.
Nyt kun tämän keskustelun edessä on "hittimerkkinä" tulen kuva, useammat uskovat, että tätä kannattaa lukea.
Heh, seuraavaksi on odotettavissa keskustelun tason laskeminen...
Niin!! Suomalainen musiikki on niin tylsää eikä sitä kuunnellessa saa minkäänlaisia fiiliksiä. Suomalaisille, jotka kuuntelevat suomalaista musiikkia, niille taitaa kelvata mikä vain. Muutenkin voi vain kauhistella tämän päivän albumilistoja. Kuunteleeko joku oikeasti jotain Private Linea tai vielä pahempaa- POETS OF THE FALLIA!!!!!
Nightwishia huonompaa ei ole maailmassa. Latteampaa soinnutusta ei ole.
Kuunnelkaa klassista ja harvalukuista hyvin tehtyä viihdemusiikkia.
Him on 2000-luvun huonoin vitsi suomalaisessa rockissa. Kaikki biisit samasta muotista.