Kommunismiin kuului korruptio ja laiskuus

Venäjä on läpikorruptoitunut maa edelleen, ja samaa ongelmaa löytyy myös venäjä/neukkulan entisistä alusmaista.

"Venäjän hallinnossa ja asevoimissa kaikilla tasoilla rehottavan korruption on arvioitu heikentäneen merkittävästi hyökkääjän kykyä taistella Ukrainassa.

Vanhentunutta muonaa, viallisia ajoneuvoja, puuttuvia radioita, alivahvuisia yksiköitä jne.

Venäläiset bloggaajat keräävät parhaillaan joukkorahoituksella varoja hankkiakseen varusteita etulinjassa taisteleville sotilaille.

– On ironista, että monet tavaroista, joita he ostavat, varastettiin alun perin venäläisiltä varustevarastoilta. Nämä ovat hyviä aikoja korruptoituneille varustevastaaville."

Ja tuosta roskamaasta jotkut vielä pitävät.
472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksei Suomi saa päättää ITSE kellojen siirron lopetuksesta?

Miksei Suomi voi päättää itse, rajojen sulkemisesta, jos mamuja tunkee sinne laumoina?

Miksi EU päättää Suomen asioista, eikä Päättäjämme?

Miksei Itsenäisessä Suomessa tehdä päätöksiä itse?

Miksi kaikkeen päättäjät kysyy mielipiteet ja ohjeet EU lta, ja Yhdysvalloilta?

Kuka Suomea Johtaa?

Äänestä

Miksi Suomen pitää elättää Viron loisia ja Ukrainan oligarkkeja. Miksi Italia imee Suomen rahat remotteihin

Äänestä
  • Miksi Venäjän kansan täytyy sietää hullua tyrannia Kremlissä?

    Äänestä

Slaavit on mitä on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Venäjä on läpikorruptoitunut maa edelleen, ja samaa ongelmaa löytyy myös venäjä/neukkulan entisistä alusmaista.

"Venäjän hallinnossa ja asevoimissa kaikilla tasoilla rehottavan korruption on arvioitu heikentäneen merkittävästi hyökkääjän kykyä taistella Ukrainassa.

Vanhentunutta muonaa, viallisia ajoneuvoja, puuttuvia radioita, alivahvuisia yksiköitä jne.

Venäläiset bloggaajat keräävät parhaillaan joukkorahoituksella varoja hankkiakseen varusteita etulinjassa taisteleville sotilaille.

– On ironista, että monet tavaroista, joita he ostavat, varastettiin alun perin venäläisiltä varustevarastoilta. Nämä ovat hyviä aikoja korruptoituneille varustevastaaville."

Ja tuosta roskamaasta jotkut vielä pitävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu