Putin kumppaneineen on avannut sodan ratkaisemaan ajatustahtonsa tuhota eurooppalainen toimintatapa sopimuspohjainen talousjärjestelmä, jotta hänen suosima vahvemman voimalla eteenpäin, järjestelmä voittaisi maailman toimintajärjestelmäksi tulevaisuuden. Suurvallat sen jälkeen alistaisivat pienet naapurivaltiot kynnysmatoksi , jota riitatilanteessa pommitetaan tarvittaessa kuten Ukrainaa nyt tehdään. Oma maa säästyy sodalta, vaikka nuoria miehiä kuoleekin kynnysmaton alueella , ei se haittaa, kunhan suurvallan omat tiet ja talot säästyy tuholta. Vahvemman voimalla tultaisiin määräämään tavaranvaihdossa hinnat. Pienet valtiot tuon ajatuksen mukaan tuottaisivat tavaraa ulkomaan myyntiin alipalkatuin hinnoin, maan elintaso pysyisi aina alhaisena ja siten ohjattavissa suuremman ja voimakkaamman valtion johdolla. Mikäli jokunen pienvaltio/ kynnysmattomaat kykenisi tuottamaan omassa maassa arvokkaita maankuoren antimia ( öljyä, metalleja, metsätuotteita, ruokaa) todennäköisesti isompi valtio ne tuotteet ottaisi omakseen "pientä maksua" vastaan, eli ryöstäisi omakseen. Tällaista Puttinin muutos halukkuutta vastaan Ukraina taistelee oman itsenäisyytensä säilyttämisen lisänä. Ja Eurooppa vain sivusta katselee aseita Ukrainalle lähettämällä ja odottamalla itäisen laajan maan kansainvaellusta eurooplaan kuten näin tapahtui muutama tuhat vuotta sitten. Silloin Eurooppa syntyi, ensimmäiset valtiot tänne perustettiin Rooman valtakauden päätyttyä. Rooma oli jakanut satoja vuosia sosiaaliturvana kansalleen ylimääräistä viljaa, kansa laiskistui ja hävisi olemassaolonsa sen vuoksi nälkäisten itäisten tuntemattomien kansojen vaellukselle. Attilan temput tiedetään, hän oli kuin Putin tänään. Jospa europpalaiset, hyvän sosiaaliturvan laiskistamat kansakunnat, nyt olisivat voimakkaampia trone-laumojen, tietokoneiden ja coca-colan turvin vahvempia itäisille kansoille. Ja välttelisivät fyysistä yhteenottoa, kellareissaan näpläiväät tablet seurannassa oman tronen pudottamia "koktail-bensapulloja" vihollisen niskaan.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pitää paikkansa juuri näin toimii puskurivaltio periaate, suomi on myös puskurivyöhyke valtio jo kokonsa ja väestöpohjansa puolesta.