paljastuu silloin kun sairastut pahasti. Vähiin on käyneet: puhelimeen ei vastata, samoin kuin tekstiviesteihinkään, näkyyhän soittaessa kuka yrittää. koeta tässä nyt toipua, kun kohtelu on tällaista.
Todelliset
Ystävät
4634
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Totta, että monet hämmentyy kun pitää kohdata vaikeita asioita, kuten vaikea sairaus. Tuntuu, ettei osaa sanoa mitään ja ettei ole tarpeeksi. Luulee, ettei mistään tavallisista asioista voi puhua enää ollenkaan. Varmaan kaikki haluaisivat, mutta eivät tiedä miten olla ja toimia.
Toisaalta, miten kauan olet ollut sairas? Millä mielellä soitat ystävillesi? Puhutko aina pelkästään itsestäsi ja omasta sairaudesta, tai kääntyvätkö kaikki keskustelut siihen?
Sitäkään ei jaksa, jos ystävyys on ihan yksipuolista ja kaikki koskettaa vain toisen ystävän asioita.
olen normaali. käyttäydyn ihan tavallisesti, paljon on muitakin puheenaiheita kuin sairaus, en tahdo jankuttaa siitä. sairaus on ollut muutaman vuoden, mutta toisinaan joudun olemaan sairaslomalla, operaatioissa jne. tällä sairasloma-ajalla kohtelu on tällaista paskaa.
nyt on puhelin kiinni, mitä tuhlata akkua, kun kukaan ei kuitenkaan soita...
kun/jos palaan töihin, alkaa hillitön utelu, mitenkä on mennyt. kun ei kiinnosta nyt, en kyllä kerro sittenkään.
En väheksy sairauden sinulle tuomaa tuskaa. Ystävien menettäminen on kuin pieni kuolema. Itse koin saman erottuani miehestäni. Ystävät käänsivät selkänsä. Menivät ex-miehen "puolelle". Pettäjän, jonka kanssa en halunnut jatkaa yhteistä elämää hänen kaksoiselämänsä paljastuttua. Ero rakkaasta oli katkera ja kipeä. Olisin kaivannut ystäviä rinnalleni. Tukivat jätettyä miespoloani. Minua ei tukenut kukaan. Jäljelle jäi vain rikkirevitty sydän ja hirvittävä yksinäisyys.
Kevään tullen elämä on alkanut jälleen voittaa. Talven jäljiltä jyvät erottuivat akanoista ja nyt tiedät ketkä ovat niitä todellisia ystäviä. Niitä jäi jäljelle vain yksi kymmenestä...
Kaikkea hyvää alkuperäisen viestin kirjoittajalle! =)
Minun sairastukseni on myös vienyt läheltäni ihmisiä, joita luulin ystäväkseni. Nykyään jos nähdään niin moikataan kohteliaisuudesta. Kuolemalta se tuntuu, enkä voi käsittää miksi yhteydenpito on toiselta osapuolelta loppunut ja itse ei jaksa yrittää aina olla se, joka ottaa yhteyttä. Onneksi kuitenkin pari tosiystävää jäi. Harmi että he asuvat toisella puolella Suomea. Elämä jaksaa yllättää myös iloisesti ja joskus löytyy uusia ystäviä - jotka myös tiukan paikan tullen osoittautuvat todellisiksi :) Tuskaa menetetystä ystävästä ei voi poistaa uudella ystävällä, mutta onneksi se kuitenkin lievittää tilannetta. Kiitos kaikille ystäville, jotka osaavat olla ystävilleen todellisia ystäviä!