Heippa. Sain tuossa muutama kuukausi sitten kuulla että mieheni on ollut ihatunut yheiseen ystäväämme, pari vuotta sitten.
Olemme olleet yhdessä nyt yli 10 vuotta, kaksi yhteistä lasta ja suhde ollut aina omasta mielestä melko vakaalla pohjalla.
Miehen selitys siis ihastumiselle oli että kyllä hänkin on ollut joskus ihastunut tähä ystäväämme ja se kesti noin kuukauden kuitenkin myönsi myöhemmin että ihastus kesti ainakin parikuukautta, sanoi myös ettei koskaan miettinyt vaihtoa mutta seuraavassa lauseessa sanoi kun siitä ei olisi kuitenkaan tullut mitään. Ääh.. pää on ihan sekaisin tuonteistani.. tekisi mieli olla vihainen muttakun ihastumiselle ei vaan voi mitään, pahalta tuntuu että kun olen puhun "ilkeästi" ystävästämme niin mieheni on aina puolustellut tätä enkä silti nähny että minulle rakkain henkilö on ihastunut toiseen. Mitä te tekisitte tässä tilanteessa.. oonko ihan hullu kun ajatukset laukkaa aiheesta jatkuvasti ja rinnasta ahdistaa aina kun tätä miettii.
Mies ollut ihastunut toiseen
3
377
Vastaukset 3
- Anonyymi
Jos hän kerran myönsi asian niin en olisi huolissani.
- Anonyymi
Tylsä homma, mutta pitkissä suhteissa pieniä ihastumisia joskus tulee. Jos se tosiaan on jäänyt vaan ihastumisen tasolle, hyvää niin. Huoli varmaan herää että onko suhde sittenkään niin. hyvä kun on luullut. Monenlaiset tunteet ja ajatukset varmasti pyörii mielessä nyt, mutta tasoittuvat kyllä aikanaan ja luottamus yhteiseen tulevaisuuteen löytyy toivottavasti taas.
Itse en ole kovin helposti ihastuvaa sorttia, niin on välillä vaikea ymmärtää sitä miten voi noin vaan ihastua. Ehkä joskus sattuu omalle kohdalle ja sitten ymmärrän. - Anonyymi
Ompa typerä mies! Miksi kertoa asia, jolla ei nykyhetkellä ole mitään merkitystä, paitsi että saa sinut loukkaantumaan ja sinulle pahan mielen.
Inhoan tuollaisia junttieinareita, jotka päästelevät suustaan mitä sattuu ja vahinkoa ei voi enää korjata!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS571900Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13840Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.44718Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43631
- 80606
- 47604
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 47514