Pariterapia eron jälkeen

Parisuhdeterapia oli meillä silkkaa teurastusta. Kokemus suoraan helvetistä.
En suosittele kenellekään.

Edes se ns. terapeutti ei kertonut totuutta terapian tarkoituksesta.
Sinne muka mentiin korjaamaan ja keskustelemaan
Äkkiä selvisi noin 10 minuutissa, ettei tarkoituksena suinkaan ollut korjata mitään, vaan helppo ero maksajalle.
Omat kommentit sivuutettiin kokonaan
Pask... satoi päälle ettei mitään rajaa.

Ainoat positiiviset kokemukset koettiin 2 minuutissa, kun terapeutti kysyi, onko alkoholilla osuutta eroon? Olenko väkivaltainen?

Vaimon pettämiset, tai juomiset, eivät olleet yhtään kiinnostavia terapeutista.

Terapiat on diibadaabaa ja naisia varten, kun haluavat jauhaa ja löpistä turhia asioita, uhriutua ja saada myötätuntoa. Se on AINA mies syyllinen kaikkeen. Tämän olen kuullut liian monen miehen suusta, jotka ovat leikkimiseen suostuneet menemään mukaan. Se on kuin avioero-oikeudenkäynti. Mies on maksaja AINA kaikessa.

siinäpä pari katkeraa esimerkkiä,huomautan ,että ihan onnistuneitakin terapioita löytyy ja yhteinen ongelmien ratkaisukyky ja yhteinen taival.terapeuteissa on eroja mutta niin myös siinä odottaako saavansa kaiken tarjottimelta ja menee sinne vaan purkamaan omat paskansa vai haluaako oikeasti ymmärtää myös sitä toista osapuolta.

Kuulostaa samalta kuin söis e-pillerin positiivisen raskaustestin jälkeen....

Aikoinaan, nuorena kollina, yhden jo päätetyn eron alkumetreillä olisin halunnut mennä pariterapiaan silloisen puoliskon kanssa, mutta hän ei kokenut sitä omakseen joten ei menty. Kun ero sitten aktualisoitui tosissaan, menin yksin ns. pariterapiaan, jota voisi ennemminkin kutsua eroterapiaksi.
Koen saaneeni hyvin vastinetta rahoilleni, sain purkaa tuntojani, mutta samalla terapeutti haastoi hyvin ajattelemaan toisen osapuolen näkemyksiä milloin mihinkin sekä sitä, tulkitsinko omaa toimintaani suhteen aikana riittävän neutraalisti. Sanoisin, että opin paremmaksi kumppaniksi seuraavaan suhteeseeni, miksei myös yleisemmin paremmaksi ystäväksi.
Mutta kaikki riippuu omasta vastaanottavuudesta ja terapeutista, yhtälö ei ole helpoin mahdollinen.

Omasta erosta reilut 7 v., yhdessä oltiin vajaa 20v. Exä oli jo päättänyt erosta, joten hieman turhaa terapiasessiot oli, mutta hän ainakin sai sieltä vahvistuksen, että ero oli oikea ratkaisu hänelle. Itse en olisi halunnut erota. Kävin samalla terapeutilla myös itsekseni muutaman kerran ja ne olivat paljon avaavampia kertoja kuin pariterapia. Silloin selvisi, että exäni on narsisti ja vähintään hyvin narsistinen henkilö. Hän ei ollut mikään lehtien kauhutarinoiden narsisti, vaan hyvä äiti, ahkerasti opiskellut ja osaamisensa kautta työmaailmassa edennyt johtajaksi, sosiaalinen ja muutenkin mukava. Jälkeenpäin silmät avautuivat, kun terapeutti asiasta mainitsi. Maailmassa oli hänelle vain yksi totuus, se miten hän asiat näkee. Varsinkin eron jälkeen sen on huomannut. Muut ovat pahoja, jos eivät "alistu" hänen ajatusmaailmaan. 20 vuoden aikana ei hirveesti riidelty, kun olimme asioista yleensä aika samoilla linjoilla. Sillon harvoin, kun jotain oli, niin lopulta syy oli aina minussa, vaikka hän olisi aloittanut. Sama jatkuu edelleen. Ensimmäiset 5v. eron jälkeen olivat aika riitaisia, nykyään ei käytännössä olla missään väleissä. Onneksi lapset ovat jo täysikäisiä.

Mitähän järkeä tuossa ny enään eronjälkeen on kun todella harvoin auttaa ennen eroakaan mutta johtunee siitä että jompikumpi tai kumpikin on pettänyt toinen toistaan pitäs mennä ennen sitä pettämistä pariterapiaan niin siitä saattais jopa jotain apua ollakkin