"Mä en pärjää kauneuskisoissa."

Feministit usein vastustavat kauneuskilpailuja kuin kulkutautia. Syynä ei ole aina yleinen kilpailunvastustus. Sen ymmärtäisi hyvin. Syynä on myös itseltä huomaamatta jäävä vertailu, kuinka MINÄ pärjäisin näissä kisoissa.

Feministien selitys kauneuskilpailujen vastustukselle, kuin myös laajemmalle naiskauneuden vastustukselle, on kuitenkin: Kun naisen HENKISIÄ ominaisuuksia ei mainita, ne jäävät varjoon.

Jos tämä olisi ainoa todellinen syy, feministit eivät pukeutuisi kauniisti, meikkaisi, eivätkä muutenkaan huolehtisi ulkonäöstään, vaikka sanovatkin tekevänsä sitä 'itsensä vuoksi'.

EREHDYS. Feministit ovat yhtä kauniita kuin normaalitkin sisaret, mutta karkottavat miehet kamalalla luonteellaan. Kärjistäminen, kuvittelu ja riidanhalu - feministit itse puhuvat 'vahvoista naisista', joita miehet muka 'pelkäävät' - karkottaa normaalimiehet.

Vain epätoivoiset luuserit rohkenevat lähestyä, mutta hehän eivät feministeille kelpaa.

Feministeille syntyy pakostakin kuva, kuin he olisivat ulkonäöltään jotenkin vajaita. Kun he eivät näe oikeaa syytä, luulevat että syy on ulkonäössä.

Kun joku mies uskaltaa sanoa, että naisen sukupuolielimet ovat kiihottavat ja kauneimmat, mitä mies on koskaan nähnyt, feministit luulevat, että se on vain kiero keino päästä seksiin tai pervon mielipide..

Kun siihen yhdistyy alemmuudentuntoinen käsitys omien naisellisten elinten puutteellisuudesta, syntyy halu kieltää koko kauneuden merkitys. Naisen hurmaavat sukupuolielimet ovatkin rumat, korkeintaan neutraalit, mutta eivät kauniit.

Tämäkin on täydellinen erehdys. MIEHEN silmin ne ovat kauneinta, mitä mies on koskaan nähnyt. Vain luuserimiehet epätoivoissaan feministejä liehitellessään sanovat toisin.

Feministit ovat yhtä kauniita kuin normaalitkin naiset, mutta luonne on liian vaikea normaalin miehen kestää näitä 'VAHVOJA' naisia, jotka rakentavat riidan vaikka mistä. 🌹👀

23

248

Äänestä

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä on kyllä täysin käsittämätöntä. Hyvä, että otit aiheen puheeksi.

      Yksi oleellinen syy siihen, miksi vihaan feminismiä niin paljon.

      Nykyään ei saa olla edes uimapukukierrosta. Jos valitaan pelkästään esteettisistä syistä Suomen kaunein, niin kyllä siihen kuuluu myös kaunis vartalo. Sitä ei saa helpolla. Pitää kieltäytyä kaikesta hyvästä, ja treenata salilla.

      Tämä ei feministeille käy.

      On oltava oikeus syödä itsensä sydänvikaiseksi ja yhteiskunnan piikkiin (polvileikkaus, diabetes jne.) työkyvyttömäksi syöttösiaksi, joita miehet eivät huoli.

      Sitten ajetaan pää siiliksi ja värjätään se siniseksi. Kukaan muu ei saa olla millään tavalla kaunis.

      • Anonyymi

        Mutta eihän kauneuskisoissa yleensä treenattuja näe. Enemmänkin vain hoikkia, siihen riittää usein vain vähäinen syöminen. Kun on pitkä, on helpompi näyttää hoikalta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän kauneuskisoissa yleensä treenattuja näe. Enemmänkin vain hoikkia, siihen riittää usein vain vähäinen syöminen. Kun on pitkä, on helpompi näyttää hoikalta.

        Treenaus ei lisää kauneutta, vaan rumentaa. 🌹👀


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eihän kauneuskisoissa yleensä treenattuja näe. Enemmänkin vain hoikkia, siihen riittää usein vain vähäinen syöminen. Kun on pitkä, on helpompi näyttää hoikalta.

        Ne treenaavat kevyillä painoilla.

        Kiinteyttää, mutta ei tule isoja lihaksia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ne treenaavat kevyillä painoilla.

        Kiinteyttää, mutta ei tule isoja lihaksia.

        Kiinteytys on rumaa. luonnollinen pehmeys nättiä. Kiinteytys aiheuttaa ikäytyneen näkösyyttä. Kantsii olla oman ikäisensä näköinen. 🌹👀


    • Anonyymi

      Ja mene nevadaan las vegasiin, heillä voi olla vasnhojakin hauskoja pelejä :D

    • Anonyymi

      Jos kauneuskilpailu on kammottava jos ynslyntyessäänkin.

    • Anonyymi

      Ja ehkä eikannata mennä asunaan nonnekin amerikkalaisten kuoleman laaksoonkaa,k paahruu kun auerin paistraaa.

      ;ityse kyllä oxtin uudet UV.-xuoja asurinkolasxit kyllä.

    • Anonyymi

      Lä,möyils ulkons sutinkodds r43 ja sisällä w28

    • Anonyymi

      Josd didälämpökn on noin kobs rli 28 niin tartteee juo karsalskin kuin hreikki kinnunrn.

    • Anonyymi

      Vastustavat koska se heidän oma parasta ennen päiväyksensä meni ikäluokasta ja tehdyistä valinnoista riippuen jo 10-50 vuotta sitten.

    • Anonyymi

      En oo feministi mut en vaan ymmärrä miks pitää kilpailla kauneudesta. Mun mielestä jokainen on kaunis tavallaan. Tietty jokainen tyylillään, mut mun mielestä se on vähän hömppä touhua.
      Mut mun maku on aina ollu vähän erikoinen, tykkään ei niin perinteisen näköisistä tyypeistä, mitä persoonallisemman näköinen, sitä enempi mun makuuni. Sekä naisissa että miehissä.

      • Anonyymi

        Olet ruma. Siinä syy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ruma. Siinä syy.

        Kauneus vaatii helvetinmoista kurinnäköä ja rahaa nykypäivänä. Pitää olla rakennekynnet jne. Jos sinä et tuohon pysty, niin ok. Minä arvostan ihmisiä, jotka tuohon pystyvät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ruma. Siinä syy.

        En oo, oon ollut ihan nätti koko ikäni mut tykkään vaan vähän persoonallisemmasta tyylistä. Sellasta on kivempi katella kadullakin, kun joku on pukeutunut erikoisemmin ja kampauskaan ei oo ihan perinteistä tyylii.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauneus vaatii helvetinmoista kurinnäköä ja rahaa nykypäivänä. Pitää olla rakennekynnet jne. Jos sinä et tuohon pysty, niin ok. Minä arvostan ihmisiä, jotka tuohon pystyvät.

        Eihän toi oo kauneutta. Se on feikkihommaa kaikki. Ja jokainen on ihan toisensa kopio. En ymmärrä ees tän päivän kauneusihanteita, ihan samanlaisia kaikki, ykskään ei jää mieleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän toi oo kauneutta. Se on feikkihommaa kaikki. Ja jokainen on ihan toisensa kopio. En ymmärrä ees tän päivän kauneusihanteita, ihan samanlaisia kaikki, ykskään ei jää mieleen.

        Joku sieltä aina ponnahtaa julkisuuteen.

        Miltä sinä näytät?


    • Anonyymi

      Siten jooo kauhuelokuva, olet pilutunut jonkin toisen ihmisen sängyn allle säykäyätät ielä ihmistä kun herää :D

    • Anonyymi

      muttsniin jos menee jotenkin piiloon dxängyn sllr nukkumssn niin ystjosidin stmsdyikin prhmrän prfin

    • Anonyymi

      Niin, mitäpä kaltaisesi ukot nuorten tyttöjen ulkonäköpaineista piittaisivat.

      • Anonyymi

        Ja mitä missikisoihin tulee, niin ne nyt on nykyään niin marginaalissa, että jaksaisi ketään kiinnostaa, ehkä joskus 50 vuotta sitten niilläkin oli jokin merkityksensä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä missikisoihin tulee, niin ne nyt on nykyään niin marginaalissa, että jaksaisi ketään kiinnostaa, ehkä joskus 50 vuotta sitten niilläkin oli jokin merkityksensä.

        Plus että nykyään ulkonäköpaineet koskevat myös poikia ja miehiä. Ovatko aloittaja ja komppaajat liian rumia? Yrittävät rumuuttaan kääntää katseen vain naisiin? Mutta tasa-arvo koskee myös negatiivisia asioita. Et voi pyllistää ja kumartaa samaan suuntaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Plus että nykyään ulkonäköpaineet koskevat myös poikia ja miehiä. Ovatko aloittaja ja komppaajat liian rumia? Yrittävät rumuuttaan kääntää katseen vain naisiin? Mutta tasa-arvo koskee myös negatiivisia asioita. Et voi pyllistää ja kumartaa samaan suuntaan.

        Olin nuori 30v sitten. Jo silloin tytöillä oli kovat ulkonäköpaineet. Ihan hyvä, että se on siirtynyt myös miehiin.

        Olen kanssasi täysin samaa mieltä!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe