Montako planeettaa aurinkokunnassamme on?

Anonyymi

Jos omaa palloamme ei lasketa, vain taivaalla näkyvät planeetat

10

245

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Viisi silmin havaittavaa ja kaksi etäisempää.

    • Anonyymi

      9 planeettaa.

      • Anonyymi

        Yhdeksättä ei ole kai vielä voitu varmistaa. Vai joko planeetta X on löydetty?


      • Anonyymi

        Pluto ei ole enää planeetta joten 8 yhteensä, eli 7 + maa, tosin kaikki eivät näy taivaalla paljain silmin kuten edellä jo sanottiin.


    • Anonyymi

      Riippuu planeetan määritelmästä. Yleisimmin hyväksytyn määritelmän mukaan avaruuden kappale on planeetta jos se
      - 1) kiertää tähteä. (Ei siis esimerkiksi ole toisen planeetan kuu.)
      - 2) on sopivan kokoinen. (Riittävän suuri muotoutuakseen pallomaiseksi oman painovoimansa vaikutuksesta, mutta ei niin suuri, että aiheuttaisi itse vetyfuusion syttymisen ytimessään.)
      - 3) on siivonnut omalta kiertoradaltaan muut suuret kappaleet pois. (Eli esimerkiksi asteroidivyöhykkeen pallomaiset kappaleet eivät ole planeettoja.)

      Tällä määritelmällä aurinkokunnassamme on yhdeksän (tunnettua) kappaletta, jotka potentiaalisesti voisivat olla planeettoja, ja useimmat näistä ovat selkeitä tapauksia:

      - Merkurius. Täsmää kaikkiin kohtiin. Selvästi planeetta.

      - Venus. Täsmää. Selvästi planeetta.

      - Maa (Tellus). Kohdat 1) ja 2) täsmäävät selvästi. Kohta 3) vaatii tarkastelua, koska Maalla on suurikokoinen kuu. Maan ja Kuun yhteinen massakeskipiste kuitenkin asettuu mukavasti Maan sisäpuolelle, joten asiassa ei ole ongelmaa. Maan kiertoradalla ei ole muita suuria kappaleita, joten myös kohta 3) täsmää. Maa on planeetta.

      - Mars. Kaikki täsmää. Kuutkin ovat merkityksettömän pieniä. Selvästi planeetta.

      - Saturnus, Uranus ja Neptunus. Kaikki selvästi planeettoja, vaikka kuita onkin paljon. Kaikki kuut ovat merkityksettömän pieniä kaasujättiläisiin verrattuna.

      - Pluto. Kiertää Aurinkoa ja on pallomainen, mutta mutta... Plutolla on iso kuu (Kharon), joka on lähes yhtä suuri kuin Pluto itse. Niiden yhteinen massakeskipiste on Pluton ja Kharonin välissä (ei kummankaan sisällä). Kohta 3) ei siis täyty ja näinollen useimmat eivät tämän määritelmän mukaan pidä Plutoa planeettana.

      Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä:
      - Jupiter. 2) On pallomainen. 3) Kiertoradalla on roskaa, mutta ei mitään läheskään Jupiterin kokoluokassa. Kiertorata voidaan siis katsoa riittävän siivotuksi. Mutta yllättäen kohta 1) aiheuttaa ongelman. Jupiter ei kierrä Aurinkoa. Jupiter on niin suuri, että sen ja Auringon yhteinen massakeskipiste on Auringon ulkopuolella, vastaavasti kuin Plutolla ja Kharonilla keskenään. Jupiter ei siis ole planeetta.

      Pikaisella laskutoimituksella siis meidän Aurinkoamme kiertää seitsemän planeettaa, joista yksi on Maa, joten muita planeettoja on kuusi. Kaikkia ei voi nähdä paljain silmin, mutta taivaalla näkyviä ne silti ovat kaikki.

      • Anonyymi

        Itse ajattelisin että yli kilometrin kokoiset pallot avaruudessa on planeettoja.
        Sitä pienemmät on pelkkiä meteoriittejä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse ajattelisin että yli kilometrin kokoiset pallot avaruudessa on planeettoja.
        Sitä pienemmät on pelkkiä meteoriittejä.

        Voit ajatella ihan itse mitä huvittaa.
        Planeetan yksi määritelmä on koko, jossa gravitaatio muokkaa kappaleen pyöreäksi. Lisäksi planeetan on kierrettävä keskustähteä.
        Pluto nimitettiin pitkän kiistelyn jälkeen uudelleen kääpiöplaneetaksi ja se sai kunnian antaa nimensä uudelle ryhmälle; plutoidit.
        Asteroidit saattavat olla yli kilometrisiä, mutta pysyvät asteroideina.

        Meteoriitti taas on kivenmurikka joka löytyy meteori- tai boloidi ilmiön jälkeen maasta. Meteoroidi on avaruudessa liikkuva asteroidia pienempi kappale, joka maan ilmakehään osuessaan aiheuttaa meteoriitti ilmiön.

        Ps. Pikaisella laskutoimituksella Aurinkoa kiertää 8 planeettaa ja Maa yhtenä niistä. On viitteitä yhdeksännestä "planeetta X", mutta tietääkseni sitä ei ole vielä ainakaan varmistettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voit ajatella ihan itse mitä huvittaa.
        Planeetan yksi määritelmä on koko, jossa gravitaatio muokkaa kappaleen pyöreäksi. Lisäksi planeetan on kierrettävä keskustähteä.
        Pluto nimitettiin pitkän kiistelyn jälkeen uudelleen kääpiöplaneetaksi ja se sai kunnian antaa nimensä uudelle ryhmälle; plutoidit.
        Asteroidit saattavat olla yli kilometrisiä, mutta pysyvät asteroideina.

        Meteoriitti taas on kivenmurikka joka löytyy meteori- tai boloidi ilmiön jälkeen maasta. Meteoroidi on avaruudessa liikkuva asteroidia pienempi kappale, joka maan ilmakehään osuessaan aiheuttaa meteoriitti ilmiön.

        Ps. Pikaisella laskutoimituksella Aurinkoa kiertää 8 planeettaa ja Maa yhtenä niistä. On viitteitä yhdeksännestä "planeetta X", mutta tietääkseni sitä ei ole vielä ainakaan varmistettu.

        Korjaan: "...ilmakehään osuessaan aiheuttaa meteori-ilmiön."


      • Anonyymi

        Ihan kiva muuten, mutta päätelmä ettei Jupiter olisi planeetta on kyllä ihan vain omasi. Auringon ja Jupiterin massakeskipisteen sijaitseminen Auringon ulkopuolella (pitkän välimatkan vuoksi) ei muuta sitä seikkaa, että Jupiter kiertää vain ja ainoastaan Aurinkoa.


      • Anonyymi

        Noin tuntomerkeillä aurinkokunnassa on tuhansia planeettoja.

        Siksi planetologit muuttivat määritelmää.

        Plutoa ja Kharonia olisi järjevää pitää kaksoisplaneettana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Hakulinen on kuollut - YÖ yhtyeen hittien tekijä

      https://www.is.fi/viihde/art-2000008994171.html Vielä ei ole kerrottu kuoleman syytä. Jussi Hakulinen loi YÖ yhtyeen kuuluisimmat hit
      Maailman menoa
      204
      4186
    2. Loiri on kuollut.

      Poistui kuvioista.
      Maailman menoa
      164
      2671
    3. Kirja: Martina Aitolehti näki narkomaani-siskonsa piikitetyn käsivarren: "Sillä hetkellä tajusin..."

      Hyvinvointiyrittäjä ja triatlonisti Martina Aitolehti avautuu rehellisesti mm. pikkusiskonsa-Steffin huumehöyryisestä elämästä uudessa elämäkertakirja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      31
      2073
    4. Yön Jussi Hakulinen on Kuollut

      Näin kertoo lehdet, esim satakunnankansa. R.I.P. Jussi. Olit hyvä laulaja ja sanoittaja.
      Pori
      129
      1391
    5. Törkeä ryöstö Hyrynsalmella

      Törkeä ryöstö Hyrynsalmella – miehet tunkeutuivat aamuyöllä taloon, otsikoivat lehdet. Kenen sakkija ovat tunkeutujat olleet ja missä??
      Hyrynsalmi
      41
      1339
    6. Martinan vastenmielinen menneisyys

      Martinan kirjasta julkaistujen otteiden perusteella hän on vastenmielinen sarjapettäjä ja epävakaa persoona. Kukaan normaali ihminen ei huuda kuutta t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      154
      1162
    7. Joko kadonnut?

      Onko löytynyt jo?
      Hyrynsalmi
      6
      952
    8. Miksi Martina puhuu kirjassaan

      …muunneltua totuutta. Hän ei ole ollut apuvalmentajana hevostallilla nuoruudessaan. Hän on ollut ihan tavallinen tallityttö muiden tallityttöjen jouko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      924
    9. Kiinasta taas uusi virus maailman iloksi

      Kiinassa on tunnistettu uusi Langya henipavirus (LayV), johon on sairastunut jo kymmeniä ihmisiä. Tutkijoiden mukaan virus on todennäköisesti tarttun
      Maailman menoa
      39
      889
    10. Käynköhän mä vielä siellä

      lähiaikoina.. 🤔 Jaa-a, siinäpä mietittävää meille molemmille.
      Tunteet
      64
      821
    Aihe