"death grip syndrome eli ehkäpä suomeksi kuolonkourasyndrooma."

Anonyymi

"Niinpä ihan huomaamatta monen nuoren ja miksei vanhemmankin miehen elämään on ilmaantunut tapa katsella puhelimesta mieleistään pornoa ja runkata paljon.

Siis niinkuin, todella, todella paljon. Itse asiassa niin paljon, että itsetyydytyksestä tulee ajan myötä monelle miehelle enemmän vain arkipäiväinen tapa, eikä niinkään asia, jota tehdään vain kiihottuneena. Ja kun tavaksi tulee masturboida vaikka vain saadakseen unen päästä kiinni, hommasta puuttuvaa kiihottumista korvaa runkkaamalla rajummin ja kovakouraisemmin.

Ja siitä seuraa death grip syndrome, eli se että rankan ja runsaan runkkaamisen ja pornon katselun seurauksena miehet pikku hiljaa törmäävät parisuhteissaan kiihottumis- ja laukeamisvaikeuksiin. Sellainen taas heijastuu usein parisuhteeseen myös muilla, esim. tunnetasoilla."
"Vastaanotollaan hän kohtaa keskimäärin parikymppisiä miehiä, joille yhdyntä tuottaa vaikeuksia: kiihottuminen ei onnistu, erektiota ei tule ja laukeaminen on vaikeaa. He tulevat vastaanotolle kysymään, mikä heissä on vikana."

”Nuori näkee seksiä, joka on pelkkää näy­telmää. Siinä on vaginaa­lista yhdyntää, suihin­ottoa ja anaali­yhdyntää. Siitä tulee standardi, joka ei kuiten­kaan päde tosi­elämässä”, Piha sanoo.

"Seurauksena nuoret aloittavat pornon katselun entistä aiemmin, Pihan mukaan jopa 10–12 vuoden iässä.

”Ihminen alkaa vaatia aina isompaa ja isompaa stimulaatiota, että kiihottaminen tapahtuu. Pojat ja tytöt katsovat yhä kovempaa seksiä. Sitten kun tulee ensimmäinen oikea poika- tai tyttöystävä, mahdollinen seksi ei olekaan sitä, mitä sen on vuosien aikana olettanut olevan.”

https://www.hs.fi/nyt/art-2000005943079.html

77

1475

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen silloin tällöin törmännyt tuollaisiin miehiin. Tai no.. kahteen. Potku tuli ahteriin välittömästi. Haluan seksuaalisesti normaalin miehen. Vähän kammoksun pitkään sinkkuna olleita asian takia.

    • Anonyymi

      Tyypillinen klikkiotsikko ja aihe, joka on tehty vain lukijoiden kalastelemiseksi. Seksi myy. "Epidemiasta" ei liene kyse, pikemminkin toimittajan omasta mielikuvituksesta..

      • Anonyymi

        Piha on erikoislääkäri.

    • Anonyymi

      Tämä on niin totta! Ja jotka tätä eivät myönnä eivät ole kohdanneet ongelmaa.

    • Käsittääkseni kyse on lähinnä ympärileikattujen miesten ongelmasta. Kun ei ole esinahkaa, niin sitten pitää käyttää liukasteita. Ja että saa jonkinlaista tuntumaa, sitä kalua pitää sitten runnoa voimalla. Tätä vielä pahentaa se kun ole esinahkaa suojaamassa, niin arat paikat parkiintuu esim. housuja vasten hankaessa. Tämä luonnollisesti vie tunnon peniksestä, eikä normaali stimulaatio enää riitä.

      Se on sama kun nenä amputoitaisiin ja sitten ihmeteltäisiin miksei ihminen enää haista kunnolla.

      • Anonyymi

        Usko huviksesi, ei ole. Sinä heteromiehenä (?) tuskin olet näihin törmännyt ja harva mies juttelee näistä kaveriporukassa tai edes parhaalle ystävälleen. Mutta porno on pilannut yllättävän monen miehen kyvyn normaaliin seksiin, valitettavasti.

      • Anonyymi

        Ei Suomesta noita ympärileikattuja niin paljoa löydy, että tuo olisi suurikaan ongelma, jos olisi vain heidän ongelmansa. Usko pois, tuota ongelmaa on paljon ihan "luomu" miehillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä olen sitten vaan ollut väärässä luulossa. En oikein ymmärrä, että miten joku voi itsetyydytyksellä noin itsensä pilata? Olisi kiva tietää, että onko taustalla psyykkisiä ongelmia, vai mikä ajaa moiseen? Tuhota nyt tieten tahtoen se kaikkein tärkein elin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Suomesta noita ympärileikattuja niin paljoa löydy, että tuo olisi suurikaan ongelma, jos olisi vain heidän ongelmansa. Usko pois, tuota ongelmaa on paljon ihan "luomu" miehillä.

        En vain käsitä miten moinen on edes mahdollista. Luulisi kivun estävän tuottamasta itselleen pysyvää vahinkoa.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Eihän tässä maailmassa juuri mikään asia tapahdu kerralla. Ei kukaan mahalaukkuaankaan venytä tolkuttomiin mittoihin kertasyömisellä.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        En vain käsitä miten moinen on edes mahdollista. Luulisi kivun estävän tuottamasta itselleen pysyvää vahinkoa.

        eIvätkä nuo ongelmat onneksi pysyviä ole. Tilanteen saa kyllä palautettua, mutta vaatii itsensä vierottamista siitä tolkuttomasta runkkaamisesta. Psyykkinen puoli on toki eri mutta fysiikka kyllä palautuu, ajan kanssa kuten ongelma on syntynytkin.

        Oletko aivan varma. Käsittääkseni ongelman ydin on juuri "death grip", eli liiallinen voiman käyttö. Kuka tietää millaista peruuttamatonta vahinkoa moinen toiminta voi aiheuttaa.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Oletko aivan varma. Käsittääkseni ongelman ydin on juuri "death grip", eli liiallinen voiman käyttö. Kuka tietää millaista peruuttamatonta vahinkoa moinen toiminta voi aiheuttaa.

        Olen aivan varma. Ympärileikatunkin elimen tuntoaisti parantuu, jos sitä suojataan, Tosin valtaosa ympärileikatuista tuntuu itse pitävän sitä hieman vähempää tuntoa positiivisena asiana, kun se parantaa kestoa. Näin ainakin kyselyissä.

        Kestoa voi treenata treenaamalla psyykkistä puolta. Turha pilata tieten tahtoen elintään, jos muitakin keinoja on saavuttaa sama lopputulos.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Kestoa voi treenata treenaamalla psyykkistä puolta. Turha pilata tieten tahtoen elintään, jos muitakin keinoja on saavuttaa sama lopputulos.

        Tuokin on miten sen ottaa. Se psyykkisen puolen "treenaaminen" tekee seksin helposti turhan poissaolevaksi. Sellanen partneri osaa olla ihan hiton raivostuttavakin.

        Itse olen esim. sitä koulukuntaa, että mielummin vaikka vain minuutti intensiivistä, kun puoli tuntia osin poissaoleva mies. Multa loppuu siinä kohtaa mielenkiinto, jos mies on poissaoleva. Homman voi silloin lopettaa siihen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin on miten sen ottaa. Se psyykkisen puolen "treenaaminen" tekee seksin helposti turhan poissaolevaksi. Sellanen partneri osaa olla ihan hiton raivostuttavakin.

        En ymmärrä miten nämä kaksi asiaa korreloivat? Siis että opettaa itsensä olemaan laukeamatta ennen aikaisesti olisi jotenkin pois läsnäolosta? Treenaaminen tapahtuu yksin ollessa, ei partnerin kanssa.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        En ymmärrä miten nämä kaksi asiaa korreloivat? Siis että opettaa itsensä olemaan laukeamatta ennen aikaisesti olisi jotenkin pois läsnäolosta? Treenaaminen tapahtuu yksin ollessa, ei partnerin kanssa.

        Kyllä se on usein poissa henkisestä läsnäolosta. En mä voi tietenkään kaikkien puolesta asiaa sanoa, mutta itselläni on palanut pinna jokaisen tuollaista harjoittaneen partnerin kanssa. Mun kanssani pitää olla läsnä täysin, ei ajatuksia missään muualla. Mä haluan sen toisen olevan juuri siinä ja reagoivan kaikkeen.

        En edelleenkään ymmärrä miten nämä kaksi asiaa korreloivat? Miten se ettei ammu reisille tekee miehestä poissaolevan? Tarkoitatko nyt tilannetta, jossa mies ajattelee sängyssä ollessa jotain muuta kuin seksiä tai sinua? Se on aivan eri asia.

        En mä pysty pakottamaan sua tajuamaan mistä puhun. Reisille tuleminen on taas ihan oma asiansa.

        Tuo tuollainen nyt on vain asia, joka saa mut hyvin nopeasti tympääntymään. Joko otan tossa kontrollin ja pidän huolen, että se toinen tasan tarkaan sitten on intensiivisesti paikalla tai lopetan.

        Joo, ei kaikkea tarvitse aina ymmärtää. Aina voi koittaa, mutta siitä huolimatta aina ei voi saavuttaa yhteisymmärrystä. Me taidetaan puhua ihan eri kieltä. Mutta se on ok.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Joo, ei kaikkea tarvitse aina ymmärtää. Aina voi koittaa, mutta siitä huolimatta aina ei voi saavuttaa yhteisymmärrystä. Me taidetaan puhua ihan eri kieltä. Mutta se on ok.

        Jep, siltä vaikuttaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen esim. sitä koulukuntaa, että mielummin vaikka vain minuutti intensiivistä, kun puoli tuntia osin poissaoleva mies. Multa loppuu siinä kohtaa mielenkiinto, jos mies on poissaoleva. Homman voi silloin lopettaa siihen.

        Näin mäkin ajattelen. Kysehän ei ole fossiilisesta polttoaineesta vaan uudistuvasta luonnonvarasta, joten ajan mittaaminen munakellolla tuntuu liioitellulta. Luulis monenkin miehen ilahtuvan jos tietäisi että intensiteetti on tärkeämpää kuin kesto.

      • MaximiIIian kirjoitti:

        Pikapano silloin tällöin on ok, mutta ei siinä kerkeä paljoa nauttia. Ite nautin enemmän pidemmistä sessioista, joka toki on paljon muutakin kuin vain pelkkä penetraatio. Orgasmikin on sitten paljon intensiivisempi.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Pikapano silloin tällöin on ok, mutta ei siinä kerkeä paljoa nauttia. Ite nautin enemmän pidemmistä sessioista, joka toki on paljon muutakin kuin vain pelkkä penetraatio. Orgasmikin on sitten paljon intensiivisempi.

        Kuka nyt pikaisen mitenkin määrittelee.

      • Palstakamu kirjoitti:

        Pikapano silloin tällöin on ok, mutta ei siinä kerkeä paljoa nauttia. Ite nautin enemmän pidemmistä sessioista, joka toki on paljon muutakin kuin vain pelkkä penetraatio. Orgasmikin on sitten paljon intensiivisempi.

        Muistelen kyllä lukeneeni palstalta, että tosimiehen seksi sisältää 3 työntöä, siemensyöksyn, munan pyyhkimisen verhoon ja äkkiä pois 🤔

      • Anonyymi
        MaximiIIian kirjoitti:

        On se sitten hyvä, etten ole vielä törmännyt yhteenkään tosimieheen 😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        On se sitten hyvä, etten ole vielä törmännyt yhteenkään tosimieheen 😁

        Onneksi olkoon, sulla on vielä paras edessäpäin 🔥😊

      • MaximiIIian kirjoitti:

        Muistelen kyllä lukeneeni palstalta, että tosimiehen seksi sisältää 3 työntöä, siemensyöksyn, munan pyyhkimisen verhoon ja äkkiä pois 🤔

        Jokainen taplaa tyylillään. Joskus pitää saada vaan kassit tyhjäksi ja se onnistuu parilla vedolla. Mutta se on mielestäni jotain mitä tehdään yksin, ei partnerin kanssa.

      • Anonyymi
        MaximiIIian kirjoitti:

        Onneksi olkoon, sulla on vielä paras edessäpäin 🔥😊

        Onneksi voi itse ottaa aina ohjat. Kyllä mä olen tähän asti saanut halutessani vähän herkemmänkin miehen "joutumaan" kestämään hiukan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi voi itse ottaa aina ohjat. Kyllä mä olen tähän asti saanut halutessani vähän herkemmänkin miehen "joutumaan" kestämään hiukan.

        Juu, liikkeenhän voi vaikka pysäyttää hetkeksi ja sillä aikaa lussuttaa morsiammen töröhuulia ja rusoposkia 💋

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on usein poissa henkisestä läsnäolosta. En mä voi tietenkään kaikkien puolesta asiaa sanoa, mutta itselläni on palanut pinna jokaisen tuollaista harjoittaneen partnerin kanssa. Mun kanssani pitää olla läsnä täysin, ei ajatuksia missään muualla. Mä haluan sen toisen olevan juuri siinä ja reagoivan kaikkeen.

        Jaha, taas tämä itsekäs "minä minä ja minulla on paljon miehiä ja minua vain pitää huomioida" aktivoitui normaali yöaikaansa palstalle. Huoh!

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        En ymmärrä miten nämä kaksi asiaa korreloivat? Siis että opettaa itsensä olemaan laukeamatta ennen aikaisesti olisi jotenkin pois läsnäolosta? Treenaaminen tapahtuu yksin ollessa, ei partnerin kanssa.

        Kestoa voi lisätä treenaamalla lantionpohjan lihaksia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kestoa voi lisätä treenaamalla lantionpohjan lihaksia.

        Totta. Yksi keino on myös keskeyttää juuri ennen laukeamista ja jatkaa sitten kun pahin tarve menee ohi. Ajan myötä laukeamista oppii hallitsemaan ja kesto kasvaa.

      • Palstakamu kirjoitti:

        Totta. Yksi keino on myös keskeyttää juuri ennen laukeamista ja jatkaa sitten kun pahin tarve menee ohi. Ajan myötä laukeamista oppii hallitsemaan ja kesto kasvaa.

        PS: Niin ja tuossakin harjoituksessa käytetään juuri lantionpohjanlihaksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaha, taas tämä itsekäs "minä minä ja minulla on paljon miehiä ja minua vain pitää huomioida" aktivoitui normaali yöaikaansa palstalle. Huoh!

        Niin, onhan se TODELLA itsekästä vaatia seksiaktissa henkistä. Suorastaan ihmeellistä varmaan sinusta. Ja ihan varmasti aivan kamalaa jokaisen miehen mielestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, onhan se TODELLA itsekästä vaatia seksiaktissa henkistä. Suorastaan ihmeellistä varmaan sinusta. Ja ihan varmasti aivan kamalaa jokaisen miehen mielestä.

        Eihän sellaiseen poissaolevaan ja muita asioita mietiskelevään seksiin kannata edes ryhtyä. Täysin tyhjänpäiväistä puuhaa. Siinä joko ollaan molemmat täysin mukana tai tehdään jotain muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän sellaiseen poissaolevaan ja muita asioita mietiskelevään seksiin kannata edes ryhtyä. Täysin tyhjänpäiväistä puuhaa. Siinä joko ollaan molemmat täysin mukana tai tehdään jotain muuta.

        Juuri näin. Tajusin just, että miten yksi rakastaja tuntuikin niin poissaolevalta… no se oli treenannut sitä psyykeä, eli vaikka sainkin isoa munaa koko aktin ajan, ei se tuntunut yhtä tyydyttävälle kuin toisen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Tajusin just, että miten yksi rakastaja tuntuikin niin poissaolevalta… no se oli treenannut sitä psyykeä, eli vaikka sainkin isoa munaa koko aktin ajan, ei se tuntunut yhtä tyydyttävälle kuin toisen kanssa.

        Niinhän se on. Muutama tuollainen mies on osunut kohdalle ja seksi on ollut, rehellisesti sanoen, hiton huonoa. Itse tykkään juuri siitä intensiivisyydestä. Siitä, kun molemmat ovat läsnä ja tuntevat täysillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on. Muutama tuollainen mies on osunut kohdalle ja seksi on ollut, rehellisesti sanoen, hiton huonoa. Itse tykkään juuri siitä intensiivisyydestä. Siitä, kun molemmat ovat läsnä ja tuntevat täysillä.

        Olis kiva tietää, onko miehellä sama, jos nainen vaikka ratsastaessa tutkis kännykkää tai katsoisi itseään peilistä... vai onko miehelle sit "ihan sama", kunhan tissit myös pomppii silmien edessä.

        Ja täällä taas sama leveilijä joka ei miestä näe muuta kuin haaveissaan ja puhuu kuin olisi jotain kokemusta samalla haukkuen jokaisen vuorollaan. Onko kukaan sua koskaan narsistiksi sanonut?

        Sulla on erikoinen käsitys leveilystä. Paskassa seksissä ei paljon leveilyn aihetta ole. Siksipä sellaiseen ei kannata aikaansa tuhlata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olis kiva tietää, onko miehellä sama, jos nainen vaikka ratsastaessa tutkis kännykkää tai katsoisi itseään peilistä... vai onko miehelle sit "ihan sama", kunhan tissit myös pomppii silmien edessä.

        Kai nyt edes telkkaria saa katsoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olis kiva tietää, onko miehellä sama, jos nainen vaikka ratsastaessa tutkis kännykkää tai katsoisi itseään peilistä... vai onko miehelle sit "ihan sama", kunhan tissit myös pomppii silmien edessä.

        Ainahan nuo täälläkin valittelevat lahnailusta, joka on sukua ihan samalle asialle. Se on vain vielä passiivistakin, poissaolevan lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja täällä taas sama leveilijä joka ei miestä näe muuta kuin haaveissaan ja puhuu kuin olisi jotain kokemusta samalla haukkuen jokaisen vuorollaan. Onko kukaan sua koskaan narsistiksi sanonut?

        Onko persuätmi kade, kun jollain naisella on ollut enemmän seksiä?

        Ja se on oikeasti tosi sääli. Niin moni mies tekee kuvittelee kehittävänsä "seksitaitojaan" ja samalla tekee itsestään entistäkin huonompaa seksiseuraa. Sitten ihmetellään miksi pariseksi vähenee ja masturbointi lisääntyy. No juuri tuosta syystä, että porno tekee oikeasta seksistä täyttä paskaa, itsensä kehittämistä, suorittamista ja tunne ja hetkessä eläminen katoavat kokonaan. Ei tarvitse ihmetellä nykykehitystä.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        PS: Niin ja tuossakin harjoituksessa käytetään juuri lantionpohjanlihaksia.

        En ymmärrä miksi se kesto on ongelma miehlle, jos se ei ole sitä naisellekaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä miksi se kesto on ongelma miehlle, jos se ei ole sitä naisellekaan?

        Oman nautinnon kannalta.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Oman nautinnon kannalta.

        Eikö se saaminen ole kuitenkin nautinnollisinta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko persuätmi kade, kun jollain naisella on ollut enemmän seksiä?

        Sinullahan sitä seksiä tunnetusti ei ole, kun vihaat miehiä. xD Toista se on meillä parisuhteessa elävillä. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinullahan sitä seksiä tunnetusti ei ole, kun vihaat miehiä. xD Toista se on meillä parisuhteessa elävillä. ;)

        Kyllä. Parisuhdehan on tunnetusti tehokkainta ehkäisyä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se saaminen ole kuitenkin nautinnollisinta?

        Ei se ole niin intensiivistä, jos hommat ovat ohi ennen kuin ne ovat kerenneet alkaakaan.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Ei se ole niin intensiivistä, jos hommat ovat ohi ennen kuin ne ovat kerenneet alkaakaan.

        Se nyt on tietysti eri juttu jos heti reisille tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinullahan sitä seksiä tunnetusti ei ole, kun vihaat miehiä. xD Toista se on meillä parisuhteessa elävillä. ;)

        Persuätmi kuvittelee miestenkin vihaavan miehiä, jos ne kannattavat tasa-arvoa.

    • Anonyymi

      Ei kai ihan niinkään aina mene että menon pitää olla kovinta mahdollista. Tarkasti suunnattua pornoa toki löytyy tarkoilla hakusanoilla ja kun löytää omia mieltymyksiä vastaavia videoita niin todellisuus voi olla siihen nähden vähän latteaa. Jos vaikka tykkää pornosta jossa nainen pakottaa miehen nuolemaan häntä niin eihän sitä normaali seksi yleensä tarjoa.

      • Anonyymi

        Vaan kun ihmisen toleranssi vähän kaikessa tuppaa aina ajan kanssa nousemaan. Se mikä eilen vielä kiihotti, voi olla ens viikolla jo turhan pehmoa.

      • Anonyymi

        Joo, jos tykkää juurikin katsoa tuota, niin ei sitä ihan pelkässä parisuhdeseksissä saa. Tarvii vähintään kolmannen osapuolen mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, jos tykkää juurikin katsoa tuota, niin ei sitä ihan pelkässä parisuhdeseksissä saa. Tarvii vähintään kolmannen osapuolen mukaan.

        Ei kai nyt kolmatta osapuolta sentään mutta jos kiihottuu naisista jotka ovat edes hieman dominoivia niin eipä sitä moni mies varmaan saa oikeassa elämässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai nyt kolmatta osapuolta sentään mutta jos kiihottuu naisista jotka ovat edes hieman dominoivia niin eipä sitä moni mies varmaan saa oikeassa elämässä.

        Ja siihen dominointiinko tarvitaan jotain nuolemista? Aika outoa, kun se nuoltava osapuoli on aina kuitenkin heikomassa ja haavoittuvammassa asemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja siihen dominointiinko tarvitaan jotain nuolemista? Aika outoa, kun se nuoltava osapuoli on aina kuitenkin heikomassa ja haavoittuvammassa asemassa.

        Nyt ei oikein ajatukset osu maaliin. Nuoleminen tarkoitti tässä tapauksessa suuseksin antamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ei oikein ajatukset osu maaliin. Nuoleminen tarkoitti tässä tapauksessa suuseksin antamista.

        Juu tajusin ja juuri sitä tarkoitin. Vaikea sitä kenenkään on dominoida heikossa ja haavoittuvassa asemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu tajusin ja juuri sitä tarkoitin. Vaikea sitä kenenkään on dominoida heikossa ja haavoittuvassa asemassa.

        Kannattaa katsoa videoita, kyllä sieltä löytyy vinkkejä tähänkin ongelmaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa katsoa videoita, kyllä sieltä löytyy vinkkejä tähänkin ongelmaan.

        Mihin ongelmaan? Ei tuossa mitään ongelmaa ole. Kylmä fakta vain. Tai no saa jokainen toki kuvitella dominoivansa, toisen naama haarovälissään. Kyllä ne dominointikuvitelmat katoaa, jos toinen alkaa pureskelemaan paloja irti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin ongelmaan? Ei tuossa mitään ongelmaa ole. Kylmä fakta vain. Tai no saa jokainen toki kuvitella dominoivansa, toisen naama haarovälissään. Kyllä ne dominointikuvitelmat katoaa, jos toinen alkaa pureskelemaan paloja irti.

        Jotenkin arvasin että tällaisista pelkotiloista on kyse vaikka leikkiä sen pitäisi olla. Voisit heti kertoa ne niin ei menisi muiden aikaa hukkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotenkin arvasin että tällaisista pelkotiloista on kyse vaikka leikkiä sen pitäisi olla. Voisit heti kertoa ne niin ei menisi muiden aikaa hukkaan.

        Kuka pelkotiloista on puhunut. Faktat ovat faktoja. Suuseksissä vastaaottava osapuoli on aina haavoittuvassa asemassa. Dominointia se on vain harhakuvitelmissa. Kysymys on aina siitä, että vastaanottaja on aina se, jolta vaaditaan luottamusta. Antaja taas on aina se, jolla on lopulta täysi valta.

        Eiköhän kaikki roolileikit olekin jonkinlaista harhakuvitelmaa. Tarkoituksellista ja yhdessäsovittua sellaista. Sitä en tiedä miten tämä liittyy alkuperäiseen aiheeseen.

        Liittyy siihen dominointiin, josta tuossa joku puhui (jos se et ollut sinä).

        Minähän se olin mutta eihän näissä asioissa ole mitään kuolemanvakavia valta-asetelmia vaan kyse on aikuisten leikeistä. Onhan keittiössäkin veitsiä ja silti siellä syödään leppoisia aamiaisia.

        Itse sinä jostain dominoinnista puhuit noin höpsössä paikassa.

        Kyllä sitä vaan sillä nimellä kutsutaan joten se oli ihan oikein sanottu.

        No saahan sitä toki leikkiessä kutsua itseään vaikka muffinssiksi. Ei sillä silti mitään tekoa todellisuuden kanssa ole.

    • Kurjaa tuollanen. En minä siitä mitenkään kärsi, mutta kun ajattelen noita tyyppejä niin heille ja heidän kumppaneilleen tuollanen "turtuminen" on varmasti kurjaa.

    • Anonyymi

      Nämä on taas näitä, kun tarpeeksi hakkaa hanskaan alkaa käsissä kasvamaan karvoja yms juttuja🙄 Luulin että tämä itsetyydytys häpäisy jäi johonkin 1980 luvulle, mutta ei.

    • Anonyymi

      Karva kämmen syntyy, enpä luule noin.

      23 ulko näytti, lupaavasti näin pilviä taivaanrannassa jospa tulisi ukkosta ja rakeita, olisi mukavaa kun raikastuisi ilmanala hiemankin.

    • Anonyymi

      Miten niin ei päde tosielämässä?! Joo seksiä vain peiton alla pimeässä ja yhdessä asennossa. No thanks.

    • Anonyymi

      No mihinkä ne sitten vetäis, jos ei saa lähimpää akkaa kumauttaa nuijalla kivikauden tyyliin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1184
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe