Putinille on nyt paljon selitettävää kansalleen

Suomen Natoon liittyminen on Putinille kova isku vasten kasvoja. Putin joutuu selittämään kansalleen, että miksi Suomi liittyy Natoon? Miksi näin kävi? Putin ei voi olla silleen "ihan muina miehinä", kun häneltä aletaan tivaamaan, että mitä Putin on Suomelle tehnyt, kun Suomen pitää liittyä Natoon.

Josko Venäjän kansa alkaisi vihdoinkin pikkuhiljaa ajattelemaan, että kaikki ei olekaan siten, miten heidän on annettu ymmärtää.
354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No venäläiselle musikalle putin voi sanoa ihan mitä tahansa. Niinhän hän on tähän mennessä hoitanut kaiken muunkin " selittelyn" ja venäläinen musikka kannattaa tsaarin politiikkaa .

Venäläinen media on täysin tämän hallinnon käskyläisenä ja puhuvat ihan puhdasta puutaheinää päivästä toiseen. Voi Venäjän kansa parkaa , minkä ristin on saanut niskoillensa , jällleen kerran.

Mitäpä tuollaisessa maassa poliitikolta vaadittaisiin , kun siellä ei ole edes alkeellista kansalaisyhteiskuntaa olemassakaan. Totalitäärinen hallinto tukahduttaa kaiken kansalaisten vastarinnan heti alkuunsa , joten vaikea tuolla on mitään poikkipuolista sanaakaan kenenkään sanoa tsaarin touhuista.

Nyt voipi laittaa käsiä kyynärpäitä myöten ristiin , että nämä sekopäiset putinistit eivät laajenna typeryyksissään tätä sotaa ydinaseisiin asti. Putinisteillä ei ole mitään pidäkkeitä olemassa tällä hetkellä ... siis ei mitään!

Meidän ainokainen toivomme on , että venäläiset itse saavat putinistit jotenkin kaadettua ja ainoa tapa miten sen voisi tehdä on YLEISLAKKO Venäjällä. Kukaan ei mene töihin , eikä myöskään toreille , ei mihinkään muutamaan päivään. Putinistit eivät voi jokaista kansalaista lähteä erikseen noutamaan hakattavaksi jokaisen kotoa , joten kaikki pysähtyisi oikeasti Venäjällä.

Äänestä

putinhan aloitti jo sen pohjustamisen että hänen megalomaanisen suuri virhe, eli hyökkäys Ukrainaan ja hänen valtakaudellaan aikaansaatu Venäjän vaikutusvallan ja talouden taantuminen sekä tuleva talouskaaos saisivat kansan hyväksynnän.

Kaikki kärsimys ja kurjuus johtuu siitä, että putin toimii kuten Pietari Suuri ja palauttaa Venäjän mahdin. Kansa joutuu kärsimään siitä johtuen, mutta kärsimyksen jälkeen heitä kohtaa suuri onni.

Näin toimittiin Neuvostoliitossakin - kansa kärsi ja jaksoi odottaa sitä suurta kommunismin heille vielä joku päivä tuomaa onnea.

Äänestä

ei+tarvitse+selitää+mitään,+uusi+putin+on+varmasti+valittu.+kiina+on+se+joka+on+maailmassa+se+super+valta+joka+ei+usa+pidä+eikä+ketään+kunnioita.kiina+voi+laittaa+usa+taloudellisesti+matalaksi,+sen+jälkeen+kyllä+tulee+sotilaallinen+yhteenotto+kumpaakaan+ei+ole+sen+jälkeen.+eurooppa+säästyy,+ainakin+osa+ihmisistä.vääjäämätön+yhteydenotto,+se+koska+en+tiedä?toisaalta+venäjä+sekä+kiina+että+muutama+muu+maa+jos+ne+pelaa+yhteispeliä+siloinkaan+ei+mikään+nato+auta.olisin+huolissani+suomen+taloudesta,+kuinka+kovin+se+sukeltaa+2022/2023+oma+veikkaus+20-30%+alaspäin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomen Natoon liittyminen on Putinille kova isku vasten kasvoja. Putin joutuu selittämään kansalleen, että miksi Suomi liittyy Natoon? Miksi näin kävi? Putin ei voi olla silleen "ihan muina miehinä", kun häneltä aletaan tivaamaan, että mitä Putin on Suomelle tehnyt, kun Suomen pitää liittyä Natoon.

Josko Venäjän kansa alkaisi vihdoinkin pikkuhiljaa ajattelemaan, että kaikki ei olekaan siten, miten heidän on annettu ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu