Tuntui vähän oudolta, kun anoppini oli hoitamassa 1-vuotiasta poikaamme, niin hän oli ostanut minulle äitienpäiväkukkia ja oli leikannut sydämen muotoisen kortin, jossa luki Piipin äidille toivoo Piip (eli siis tietenki lapsen nimi). Eli siis hän osti lapseltani minulle kukkia? Ylittikö hän mieletänne rajansa meidän reviirillä vai olenko vain yliherkkä? Aikoinaan, kun menimme naimisiin, hän osti kaasolleni lahjan, mikä oli mielestäni toisen reviirille tulemista. Tai sitten vika on minussa. Ei hän siis pahaa tarkoita, mutta tuntuu vaan vähän oudolta ja sekaantumiselta meidän elämään.
Mitä mieltä olette?
vivi
152605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tuohan oli tosi kivasti tehty! Minusta hän selvästi arvostaa sinua äitinä. Rakastaa myös lapsenlastaan. Itse olisin ikionnellinen tuollaisesta huomaavaisuudesta.
aika turhasta valitat..miten edes viitsit,,kuulr
e, muilla on sellaisia anoppeja joita ei edes lapsenlapset kiinnosta..olisin ikionnellinen jos lapsellani olisi tuollainen välittävä ihminen.
kuvittelen ymmärtäväni miltä sinusta tuntuu. Anoppi ei kuitenkaan halua mitään pahaa. Kysehän on muistamisesta, hän haluaa varmasti hyvää. Anoppisi pitää sinusta! Aina ei vaan osata näyttää sitä oikein.
Oma edesmennyt anoppini antoi aikoinaan minulle ensimmäisenä äitienpäivänäni kultaisen ranneketjun. Hän antoi sen omasta puolestaan. Hyvä niin. Ketju on ajat sitten kadonnut, mutta kaunis ajatus jäi...
Minusta tuo on tosi kauniisti tehty anopiltasi. Hänhän vain halusi ilahduttaa sinua, ja osti kukkia sen takia kun yksivuotiaasi tuskin sitä itse osaa tehdä.
Samaten kaason lahja, ehkä hän halusi omasta puolestaan kiittää kaasoa siitä, että hän teki sinun päivästäsi sinulle niin ikimuistoisen. Tuohan vaan osoittaa että olet anopillesi tärkeä ihminen!
Älä niin kovasti huolehdi siitä yrittääkö anoppi tunkea reviirillesi, vaan mitä jos pitäisit huolta siitä että anopin ei tarvitse kokea olevasi ulkopuolinen tunkeilija sinun reviirilläsi. Hänhän kuitenkin on rakastamasi miehen äiti, eli melko tärkeä henkilö sinun ja perheesi elämässä. En tarkoita että pitäisi väkisin koittaa tuntea läheisyyttä, mutta turhaa itsensä kiusaamista loukkaantua tuollaisista puhtaasti hyvää tarkoittavista eleistä, joilla ei ole mitään haittaa kenellekään. Tuskin sinua noin yleensä ottaen harmittaa se että saat kukkia, tai kaasoasi se että saat lahjoja. Miksi juuri se että ne ovat anopiltasi, pistää noin risomaan?
upeasti tehty, tuo äitienpäiväkukka ja -kortti, anoppisi ymmärsi, ettei pieni 1-vuotiaasi osaa vielä kiittää sinua!
Kaason lahja sitten taas oli mielestäni kovin eriskummallinen juttu, mutta taustoja tietämättä mulla on fiilis, että sekin taidettiin tehdä puhtaalla sydämellä. Tosin tiedän kokemuksesta että ne "puhtaalla sydämelläkin" tehdyt jutut saattaa tuntua tunkeilulta. Itsekin olen ottanut parista jutusta nokkiini, vaikka järki on sanonut, että anoppi on tehnyt ne vaan hyvää ajatellen.
Kyllä pitä olla naisella mielikuvitusta, että yrittää vääntää sääliä itselleen, voi prrrr, häpeä ja vielä kun oli hoitamassa lastasi , tosi sääliä meidän pitäisi.
Yleensä naiset onnittelelevat toisiaankin äitienpäivänä, ei tässä liikaa iloa elämässä voi olla.
Jos minä olisin anoppisi, toista olisi sinunkin elämäsi . Kunnioita häntä niin hänkin näyttää tekevän.
Meidän naapurin vaari 70 toi minulle kävelyretkeltään valkovuokkoja ja toivotti hyvää äitienpäivää, pitäisikö nyt minun miettiä, onko hän tunkeutunut reviirilleni tai lasteni ja mieheni kysellä ohjeita täältä. Toivottavasti olit provo.
jos olen loukannut sinua. Olen tehnyt kymmeniä kortteja, poiminut lukuisia kukkakimppuja ja leiponut sinulle kolmen lapsesi kanssa kaikkina mahdollisina juhla- ja arkipäivinä. En ole halunnut tulla reviirillesi, en halua syyllistää, enkä alistaa, mutta lasten kanssa tehdyt yllätykset tuovat sellaista iloa lapsille, heidän äidilleen ja myös minulle anopille. Toivon, ettei näitä ilonpisaroita tulkita väärin.
Olet varmasti antanut miniällesi paljon lahjoja, mutta viestisi perusteella se tärkein on jäänyt antamatta: ymmärrys.
Kirjoittajan teksti on pohdiskeleva ja tutkiskeleva, ei ole mitään syytä vastata noin ivallisesti.
Usein nimittäin ne hyvästä tahdosta tehdyt palvelukset ovat juuri niitä, jotka eniten aiheuttavat pahaa mieltä.
Hienoa, että olet huomioinut omat miniäsi, mutta ei sitä tarvitse heti hyökätä, jos juuri sinun tapasi huomioida ei ole jonkun toisen mielestä se, miten hän toivoisi itseään huomioitavan.
Siis, ei tulkintaa ja oletuksia, vaan avointa keskustelua ja pohdiskelua. Parempaa kuin kakku - lapsillekin.
Herraiijumala sentään.
"Usein nimittäin ne hyvästä tahdosta tehdyt palvelukset ovat juuri niitä, jotka eniten aiheuttavat pahaa mieltä."
Lue nyt hyvänen aika tuo mitä kirjoitit.
Mitä miniät oikein haluavat? Anoppina en voi ajatella, että minun on mentävä meren jäälle ja kuoltava pois kuin inuiitit kuulemma tekivät vanhuksilleen.
Mitä ymmärrystä nyt vielä olet vaatimassa. Jos ei saa muistaa kukilla miniäänsä, niin miksei saa?
Keneltä se ymmärrys oikein puuttuu?
Älä nyt liioittele. Kuka tässä on käskenyt sinua meren jäälle kuolemaan?
Minä esimerkiksi ihan hyvää hyvyyttäni lähetin omalle äidilleni aina merkkipäivinä ison ruusupuskan lähettipalvelun kautta (asumme kaukana toisistamme). Ruusut maksoivat opiskelijan kukkarolle melkoisesti, mutta kun halusin ilahduttaa äitiäni.
Äitini ei koskaan kehdannut sanoa kukista mitään, ja kiitti kukista aina.
Kerran oli sisareni sattunut olemaan kylässä, kun kukkapuska tuotiin.... ja äiti oli saanut kauhean astmakohtauksen avattuaan kukkapaketin. Minun vielä kotona asuessani astma ei ollut niin paha.
Sen sijaan, että oletin äidin ilahtuvan juuri kukista, olisin voinut KYSYÄ ÄIDILTÄNI, miten hän toivoo itseään muistettavan?
Niin, että voisiko siltä miniältä sitten kysyä, miten hän haluaa itseään huomioitavan, jos anoppi haluaa oikeasti huomioida??
Ei sitä nuorena ja ujona uskalla sanoa anopilleen, että minä inhoan näitä punaisia kukkia, joita sinä tuot. Pelkää, että loukkaa, kun tietää, että toinen hyvää hyvyyttään tuo.
Ystävälläni on sellainen tilanne, että anoppi päätti kerätä perheeseen astiastoa tuomalla aina silloin tällöin tullessaan jonkin sarjaan kuuluvan astian. Mielestäni idea on aivan loistava, ja sillä hoituu myös mahdolliset tuliaisongelmat kivuttomasti. Mutta kun se anoppi tuo sellaista sarjaa, mistä itse pitää, eikä se satu olemaan sen miniän mielestä yhtä hieno astiasto. Eikö tosiaankaan voisi siis kysyä ja puhua?? Nyt miniällä on huono omatunto, kun ei voi kiittää täydestä sydämestään ja tietää että anoppi ihan hyvää tarkoittaa. Astioita ei voi poiskaan laittaa, tiedät kyllä miksi...
Luin joskus tarinan pariskunnasta, jotka olivat kymmeniä vuosia jakaneet aamusämpylänsä niin, että kumpainenkin antoi toisen syödä sen palasen, jonka olisi itse halunnut (päällinen ja pohja). Kun asia sitten selkeni, vaihdettiin palasia ja naurettiin koko asialle... sitä en tiedä onko tarina totta vai satua.
Pelkään kovasti, että jos huomauttaisin anopilleni hänen tuomistaan tuliaisista, niin vastaus olisi juuri samanlainen kuin tuo viestisi alun Herraiijumala sentään. Enpä sitten enää uskaltaisi sanoakaan mitään mistään.
JOS ko. anoppi marssisi jäälle kuolemaan, ei häntä miniät estäisi.
Siitähän tässä on kysymys noin anopin kannalta, että teet niin tai näin, aina väärin päin. Paras on silloin anopin kuolla tai muuttaa maasta.
Yksi loukkaantuu lapsensa puolesta ostetusta kukkakimpusta, toinen lohduttaa, että hyvänhyvyyttään tehdyt palvelukset loukkaavat eniten.
Lukemalla näitä vuodatuksia voi todeta, että papin aamen muuttaa pojan äidin sarvipäiseksi olennoksi, jonka edesottamuksia ei ihminen kestä.
Yksi valittaa, ettei saa tukea, toinen ettei saa yhtä hyviä lahjoja kuin käly, kolmas että anoppi sekaantuu kaikkeen, neljäs että anoppi syyllistää milloin mistäkin jne. Lueppas. Mitä oletat pojan äidin tekevän, kun hän toivoo, että pojalla olisi hyvä avioliitto? Monen syytöksen edessä on avuton.
Komunikoinnissa voi toki olla katkoksia ihan yllättäen, kuten itsekin omassa tarinassasi kerrot. Tyär ei ymmärrä kysyä ja äiti ei kehtaa valittaa. Allergia iskee. No, asia on selvinnyt ja varmaankaan ette syyttele toisianne.
Mutta entäs jos olisitte olleet anoppi ja miniä? Mikä haloo, miniä olisi loukkaantunut kun hienot ruusut eivät kelpaa ja anoppi olisi pitänyt murhayrityksenä.
Näin se palstojen valossa olisi ollut.
Eikö niin?
Mutta astiastosta olen samaa mieltä: jos kerran haluaa ilahduttaa toista ostamalla hänelle kalliin astiaston, niin toki mallista on palaveerattava miniän ja pojan kanssa. On se sen verran pitkäikäinen hankinta. Kallis myös.
Herraiijumala sentään!
mistä vihamielisissä viesteissäsi on kyse?
Onko sinusta aivan mahdotonta ajatella tehdä niinkin päin kerran, että anoppi kysyy miniältä, mistä hän pitää?
Onko "normaalia" vain aina se, että miniä kysyy anopilta, mikä olisi mukavaa saada huomionosoitukseksi?
Siitähän tässä nyt on kyse.
Toi kuulosti ihan harmittomalta ja söpöltä jutulta.
anoppisi oli hoitamassa lastasi, se siis kelpasi reviirillesi, mutta kun hän ajatteli ilahduttaa nuorta äitiä ja keksi mielestään hauskan tavan laittaa 1-vuotiaan nimi äitienpäiväonnitteluun, niin hän tunki reviirille. Jos olisi laittanut lapsen kädenjäljen, olisitko hyväksynyt? Tällä ennusteella sinulla tulee olemaan niin vaikeita reviiriongelmia, että saat etsiä toisia lapsenvahteja!