Venäjää arvostetaan paljon, kun unohdetaan länsi

Näkökulma Venäjästä on hyvin polarisoitunut, koska länsimedia suoltaa yhtä ja samaa tuubaa. Tosifakta kuitenkin on, että yli puolet maapallon väestöstä arvostaa Venäjää ja sen "poliittisesti epäkorrekteja" otteita maailmanpoliitikassa, eli maa ei turhaan kumartele eikä kysele keneltäkään mitään, vaan toimii juuri niin kuin haluaa. Esimerkiksi Kiina, Brasilia ja Iran ihailevat suuresti Venäjää ja jopa ottavat siitä oppia, sekä virheistä että onnistumisista. Ihminen ei ole lähtökohtaisesti mikään joutavanpäiväistä roinaa kaupasta ostava lattakahvihippi, joka tykkää pussailla samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa, vaan rujo, väkivaltainen, itsekeskeinen ja omaa etua tavoitteleva eläin, jolla tappaminen ja sotiminen on veressä. Tätä lähtökohtaa ei yksikään länsimainen demokratia, sivistys, humanismi ja muu ympäristön luoma hömppä pysty muuttamaan. Venäjällä lähinnä nauretaan yrityksille.

Positiivista on, että kolmas maailmansota todennäköisesti palauttaa ihmiskunnan juurilleen, eli tilaan mihin Jumala sen alun perin loikin. Luontoa lähellä olevaksi keräilijä-metsästäjäksi, jonka elämään ei kuulu rap-musiikki, netti eikä LGBT-hössötykset.
269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Kuten reaganin aikana"!!!

Äänestä

Ihmiskunnassa on potentiaalia kumminkin. On yhteishenkeä ja välittämistä. Halutaan parantaa elinoloja ja tukea lähimmäisiä. Eivät kaikki ole alkukantaisia rösteleviä ja raikaavia petoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Näkökulma Venäjästä on hyvin polarisoitunut, koska länsimedia suoltaa yhtä ja samaa tuubaa. Tosifakta kuitenkin on, että yli puolet maapallon väestöstä arvostaa Venäjää ja sen "poliittisesti epäkorrekteja" otteita maailmanpoliitikassa, eli maa ei turhaan kumartele eikä kysele keneltäkään mitään, vaan toimii juuri niin kuin haluaa. Esimerkiksi Kiina, Brasilia ja Iran ihailevat suuresti Venäjää ja jopa ottavat siitä oppia, sekä virheistä että onnistumisista. Ihminen ei ole lähtökohtaisesti mikään joutavanpäiväistä roinaa kaupasta ostava lattakahvihippi, joka tykkää pussailla samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa, vaan rujo, väkivaltainen, itsekeskeinen ja omaa etua tavoitteleva eläin, jolla tappaminen ja sotiminen on veressä. Tätä lähtökohtaa ei yksikään länsimainen demokratia, sivistys, humanismi ja muu ympäristön luoma hömppä pysty muuttamaan. Venäjällä lähinnä nauretaan yrityksille.

Positiivista on, että kolmas maailmansota todennäköisesti palauttaa ihmiskunnan juurilleen, eli tilaan mihin Jumala sen alun perin loikin. Luontoa lähellä olevaksi keräilijä-metsästäjäksi, jonka elämään ei kuulu rap-musiikki, netti eikä LGBT-hössötykset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu