Kun siellä on joku köyhyystutkija ja kassatyttö hoitamassa asioita, niin eihän siitä mitään tule.
Myös talousprofessori Matti Virén vaatii ratkaisuja: "Mitä enemmän vaikeita päätöksiä vältellään, sitä enemmän kasautuu ongelmia”
– Suomessa ajatuskuvio rakentuu sille, että jokin tyhjästä tuleva positiivisten uutisten joukko veisi meitä eteenpäin ja auttaisi ratkaisemaan ongelmat. Suomen tilanne on kuitenkin niin hälyttävä, että tulevaisuutta ei voi rakentaa toiveiden varaan, Virén sanoo.
Esimerkkinä esille voidaan nostaa hillitön velkaantuminen: valtion budjetin alijäämä on 6,9 miljardia euroa ensi vuodelle, eikä pääministeri Marinin hallitus ole valmis leikkaamaan edes toissijaisista menoista.
Eli Marin ei halua leikata, koska se tietäisi demarien kannatuksen rajua laskua - siis näin hullua tämä on. Oman puolueen etu menee kaiken edelle.

Vastaukset 30
Vanhimmat
Totta haastat.
– Suomessa ajatuskuvio rakentuu sille, että jokin tyhjästä tuleva positiivisten uutisten joukko veisi meitä eteenpäin ja auttaisi ratkaisemaan ongelmat. Suomen tilanne on kuitenkin niin hälyttävä, että tulevaisuutta ei voi rakentaa toiveiden varaan, Virén sanoo.
– Poliittinen järjestelmä näyttää epäonnistuneen, eli päätöksiä lykätään aina yksi vaalikausi eteenpäin. Lisäksi epämiellyttäviä päätöksiä yritetään visusti välttää. Päällimmäinen ongelma onkin, että mitä enemmän vaikeita päätöksiä vältellään, sitä enemmän kasautuu ongelmia ja sitä hankalammaksi muutos tulee.
Äläs muuta sano.
Poliitikon intressissä on potkaista purkkia eteenpäin kun vielä voi ja Sannahan on voinut, kun velkaa vielä saa.
Joko seuraavaksi valitaan, ei pääministeri, vaan konkurssipesän hoitaja?
Samaa porukkaa Orpokin on.
Niin on, mutta tulee vain pahentamaan tilannetta.
Lyödäänkö vetoa, ettei pahenna? Siis leikkauksia varmasti joutuu tekeen, ja joihinkin se sattuu.
Totta koska kokoomus leikkaa aina pienituloisilta eikä varakkailta vaan antaa niille lisää.
Katsotaan.
Juurikin niin se menee.
Venäjän suhteet on tuhottu. Ei Orpo niitä pysty korjaamaan.
Se ei tässä nyt niin paina.
No kun se on ainut, joka painaa.
Kun venäjä lopettaa sotansa, niin hommat normalisoituu.
Urpoko korjaisi kassatytön aiheuttamat vahingot?
Urpo olisi toiminut pääministerinä tismalleen samoin.
No ei tietenkään olisi.
Suomen politiikan isot linjat tulee Brysselistä.
Urpo on viimeinen mies, joka vastustaisi Brysselin sanelua.
Olet+100%+oikeassa.+Nukke+mikä+nukke.
Jos Suomessa olisi nyt porvarihallitus eli kokoomus, PS ja kepu sekin olisi ottanut lisää velkaa valtiolle koronakriisin hoitamiseksi. Valtion lisävelalla on tuettu yrityksiä jotta ne eivät menisi konkurssiin koronan takia ja tuettu kuntia jotka ovat hoitaneet koronapotilaita.
Valtion lisävelalla on tuettu Italiaa, Espanjaa, Afrikkaa, Lähi-itää.
Pääministeri Marin sanoi jo keväällä, että Suomi on rikas maa. Tältä pohjalta me sosiaalidemokraatit johdamme kansaa oikeaan suuntaan, ja se on köyhyys ja leipäjonojen rikastuttamaa politiikkaa.
Kalsari-Sanna sanoo mitä sylki suuhun tuo.
Ketjun aloitus on tyypillistä porvaripropagandaa ja onneksi tuota oppositiokitinää kukaan ei noteeraa tällä palstalla.
Joko Suomeen seuraavaksi valitaan pääministerin sijasta konkurssipesän hoitaja?
Ei vaan maakunta suomelle pormestari. Maata nimeltä Suomi ei kohta ole.
Kyllä kansalle on alkanut selvitä Marinin sekoilut ja taka-ajatukset. Todella halpa ja vastenmielinen tapa ostaa itselleen ääniä.
Kansa muistaa. kokoomuksen vaaliteeman.."emme leikkaa koulutuksesta", heti kun pääsivät hallitukseen leikkasivat koulutuksesta, , eikä siinä vielä kaikki,,3<
Tämä hallitus ei kai ole leikannut koulutuksesta, mutta Pisa pisteet ne vaan jatkaa laskuaa...
JUURI NÄIN!"!
Kannattaa lopettaa äänestäminen kokonaan. On turhaa äänestää ja ylläpitää suomelle ja Suomen kansalaisille haitallisia puolueita ja epädemokraattisia hallintohimmeleitä. Kansa ei loppuviimein saa eikä voi päättää omista asioistaan vaikka kuinka yrittäisi.