Pride kulkue vähentää homofobiaa?

Televisossa, tuossa totuuden mottoritiessä, esitti pride kulkueessa oleva olevansa siellä siksi, että on vielä niin paljon homofobiaa jäljellä.

Kulkueet ovat voimannäyttöjä. Hyviä esimerkkejä ovat vappumarssit, lakkolaisten kulkueet, katujen valtaukset ja puolustusvoimien paraati. Niiden tehtävä on näyttää joukkovoimaa.

Fobia on taas liiallinen tai perusteettoman voimakas pelko jotain asiaa kohtaan. On päivänselvää, että voimannäyttö ei vähennä pelkoa vaan lisää sitä. Voidaan perustellusti sanoa, että Pride-kulkue lisää homofobiaa.

Rehellisyyden nimissä Pride-kulkueen tarkoitus on lisätä vastakkainasettelua ja luoda mielikuva yhteisestä vihollisesta. Sillä pääsee mediaan. Mediaan pääsy taas on hyvä ponnahduslauta poliittisele uralle tai vaikka menestykseen tinderissä.

Pride-kulkueen tilalle voi laittaa minkä tahansa muun julkisuutta haluavan joukkonäyttäytymisen ja kaava on sama. Haetaan julkisuutta kärjsitämällä vastakkainasettelua ja toivotaan, että joku sekopää tekee jotain, jolla pääsee lehteen.

Onneksi ei ole olemassa sellaista asiaa, jolle ei löytyisi aina vähintään yksi latvakakkonen, joka ärsyyntyy siitä. Sen yhden hullun avulla voidaankin perustella koko tapahtuma kaikkinen lisukkeineen. Jos vastustajia ei löydy, niin sitten lisätään provosoinnin määrää.

Suomessa kukaan ei vastusta päästöjen vähennystä. Elokapinakin sai näkyvyyttä vain haitatessaan ihmisten elämää, ei siksi, että joku vastustaisi sen tavoitteita. Sama pätee moneen muuhunkin.

Seksuaalisuuden eri ilmenemismuodoista on puhuttu jo viimeset 40 vuotta suvaitsevaisesti. Hyvin harva suhtautuu negatiivisesti ja jossain vaiheessa nekin loppuvat ja loput ovat Niuvanniemessä. Alakaako Pride sitten vaikka myrkyttämään kaivoja "hyvän asian" edistämiseksi :D
15170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sairaan himon kulkueet. Noin paljon noita perkeleitä on. Ihan ensin kaikki apurahat pois Seta lta ja prideiltä ja viherpunikeilta. Töihin koko porukka niin alkaa eheytysprosessi.

Äänestä

On kyllä nin friikkiä porukkaa että aivan varmasti lisää vaan ennakkoluuloja tai osoittaa ne todeksi. Miksi kukaan normaali hetero tai homo menisi tuohon porukkaan ja miehiä eivät halunneetkaan mukaan kun eivät halua tasa-arvoa miehille.

Äänestä

tällä menolla apinarokko on pian kansantauti nro 1. Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä

Näköjään löytyy latvakakkosia, joita pride ärsyttää.

Äänestä
  • Varmasti löytyy, se on ehtymätön luonnonvara.
    Tosin se, ettei pidä pridesta ei ole merkki mistään älyyn tai seksuaalisuuteen liittyvästä. Ei fiksu homokaan välttämättä pidä siitä eikä se tee hänestä vähemmän homoa tai vähemmän älykästä.

    Ihmisiä on useampaa sorttia ja yksi sortti on sellainen, joka haluaa spektaakkeleita. Sitten on niitä, jotka eivät halua. Asiaa voisi verrata vaikka rauhanmarssiin. Se, ettei halua marssia, ei tarkoita, että haluaisi sotaa tai ettei arvostaisi rauhaa.

    Äänestä

Tuliko tuossa kulkueessa naisten tasa-arvo paremmaksi mitä se on ?
Pride kulkueessa ei ollut niitä naisia jotka joutuvat alistumaan ja pukeutumaan mustiin kaapuihin ja peittämään päänsä ja kasvonsa hunnuilla.
Naisten tasa-arvo on erittäin huono verrattuna miehiin jotka voivat pukeutua vapaasti ilman mitään rajoituksia.
Suomessa tasa-arvo on huonosti hoidettu asia ja vaatisi eduskunnassa säätää laki joka antaisi naisille samat oikeudet mitä miehilläkin on.

Äänestä
  • Mene hullu suvakki vaatimaan oikeuksia musumaihin. Täällähän femakot ovat säätäneet pelkästään epätasa-arvoisia lakeja, poikia saa silpoa mutta tyttöjä ei, naisilla oikeus mennä inttiin, mutta miehillä pakko jne.

    Äänestä

  • Onko noin?

    Miten vertaat 15-vuotiasta poikaa, joka pakotetaan sotaan 15-vuotiaan tytön kanssa, joka pakotetaan naimisiin?

    Maailmassa on paljon vähemmän naisten alistamista kuin miesten, jos lasketaan mukaan myös se, että miehet pakotetaan alttiiksi kuolemalle sotavoimissa. Velvollisuudet ovat stereotyyppisiä, mutta on tyhmyyttä katsoa vain yhdestä näkökulmasta.

    Äänestä

Cristal Snow ilmoitti kärsivänsä heterofobiasta. Jos Pride ei ole häntä vielä fobiasta parantanut, ei Pride kyllä toimi homofobiasta kärsivillekään.

Äänestä
  • Sinun täytyy siis löytää jokin muu keino.

    Äänestä

Sinähän se tässä olet tekemässä vastakkain asettua, koska jostain syystä pelkäät homoja. Mistä tämä sinun pelkosi on lähtöisin?

Äänestä
  • Miksi kukaan pelkäisi homoja?

    Onko sinulla jotain selvittämättömiä asioita?
    Normaali ihminen ei heti ajattele pelkoa motiiviksi asioille. Pelko on itse asiassa hyvin harvinainen syy.

    Äänestä

  • Homofobia out. Heterofobia in.

    Äänestä

Homot ja lesbot on ratkaisu ilmastonmuutokseen ”jos on ihmisen aiheuttamaa” eivät ainakaan lisäänny ja helvetillinen väestönkasvu loppuisi.

Äänestä

Totta. Fobiademokratia muistuttaakin ajattelun vapaudesta, ei mielen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Televisossa, tuossa totuuden mottoritiessä, esitti pride kulkueessa oleva olevansa siellä siksi, että on vielä niin paljon homofobiaa jäljellä.

Kulkueet ovat voimannäyttöjä. Hyviä esimerkkejä ovat vappumarssit, lakkolaisten kulkueet, katujen valtaukset ja puolustusvoimien paraati. Niiden tehtävä on näyttää joukkovoimaa.

Fobia on taas liiallinen tai perusteettoman voimakas pelko jotain asiaa kohtaan. On päivänselvää, että voimannäyttö ei vähennä pelkoa vaan lisää sitä. Voidaan perustellusti sanoa, että Pride-kulkue lisää homofobiaa.

Rehellisyyden nimissä Pride-kulkueen tarkoitus on lisätä vastakkainasettelua ja luoda mielikuva yhteisestä vihollisesta. Sillä pääsee mediaan. Mediaan pääsy taas on hyvä ponnahduslauta poliittisele uralle tai vaikka menestykseen tinderissä.

Pride-kulkueen tilalle voi laittaa minkä tahansa muun julkisuutta haluavan joukkonäyttäytymisen ja kaava on sama. Haetaan julkisuutta kärjsitämällä vastakkainasettelua ja toivotaan, että joku sekopää tekee jotain, jolla pääsee lehteen.

Onneksi ei ole olemassa sellaista asiaa, jolle ei löytyisi aina vähintään yksi latvakakkonen, joka ärsyyntyy siitä. Sen yhden hullun avulla voidaankin perustella koko tapahtuma kaikkinen lisukkeineen. Jos vastustajia ei löydy, niin sitten lisätään provosoinnin määrää.

Suomessa kukaan ei vastusta päästöjen vähennystä. Elokapinakin sai näkyvyyttä vain haitatessaan ihmisten elämää, ei siksi, että joku vastustaisi sen tavoitteita. Sama pätee moneen muuhunkin.

Seksuaalisuuden eri ilmenemismuodoista on puhuttu jo viimeset 40 vuotta suvaitsevaisesti. Hyvin harva suhtautuu negatiivisesti ja jossain vaiheessa nekin loppuvat ja loput ovat Niuvanniemessä. Alakaako Pride sitten vaikka myrkyttämään kaivoja "hyvän asian" edistämiseksi :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu