Jos Suomessa luovuttaisiin palvelualoilla pakollisesta suomenkielentaitoisuuden osaamisvaatimuksesta niin esimerkiksi uusia lääkäreitä ja hoitajia olisi paljon helpompaa palkata kun kielitaito ei olisi enää este
Suomalaisilla on jo valmiiksi hyvä englannin kielen taito, jota on harjoitettu ja kehitetty omatoimisesti vielä peruskoulussa opetetun jälkeen. Osa taas on opetellut englannin itse tai kansalaisopistoissa, eikä englannin osaaminen ikäihmisten keskuudessakaan ole enää niin harvinaista kuin 20 vuotta sitten. Ja osittain suomalaisten kielitaitoisuuden ansiosta ulkomailta Suomeen muuttaneet ihmiset pärjäävät hyvin Suomessa pelkällä englannilla ilman, että paikallista kieltä joutuu opettelemaan.
Mutta samaan aikaan useat eri työpaikat ovat edelleen täysin suomenkielisiä ja vaativat työntekijöiltä hyvää suomen kielen osaamista muun muassa siksi että näissä töissä ollaan tekemisissä asiakkaiden kanssa jolloin työntekijät joutuvat kommunikoimaan ja kielitaito on tärkeässä asemassa. Tämä nähdään suureksi ongelmaksi ja hidasteeksi joka vaikeuttaa työllisyyden nostamista Suomessa kun kielivaatimus tekee uusien työntekijöiden palkkaamisesta vaikeaa ja tervaista kun kaikki töitä hakevat eivät ole suomen kielen taitoisia kuten saattoi olla vielä joku 20 vuotta sitten. Maailma nimittäin muuttuu.
Ratkaisuksi tähän nähtäisiin turhasta kielivaatimuksesta luopuminen, jolloin uuden työvoiman palkkaamisesta tulisi nykyistä paljon paljon helpompaa ja sujuvampaa ja siten voitaisiin esimerkiksi ratkaista nopeammin Suomea pahasti vaivaava lääkäri- ja hoitajapula ja sillä englannin kielen tasolla ja osaamisella, joka suomalaisilta jo nykyisellään löytyy pärjää vaikka tulevaisuudessa palvelua ei täällä Suomessa aina saisikaan suomeksi. Mutta joskus elämässä joudutaan tekemään uhrauksia, jotta voidaan edistyä ja mennä eteenpäin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sanna Marin johtaa Suomea tuhoavaa salaliittoa mitä Kokoomuksen Orpo ja Lepomäki tukevat , haluaa romuttaa julkisen terveydenhuollon estämällä vierastyövoiman alalla.
Monella on vaikeuksia ymmärtää lääkärin puhetta suomen kielelläkin. Eivätkä kaikki tosiaankaan osaa englantia. Tosiasiassa suurin osa englantia puhuvistakaan ei pysty käymään englanniksi lääketieteellistä keskustelua.
Olet oikeassa.
Huono provo persutilta jälleen kerran.