Voiko itsekkyydestä "parantua",?
Mun mies on elänyt aina itselleen. Nyt meillä kriisi ja tauko.. Sanoo rakastavansa mutta se ei ole näkynyt teoissa. Älkää kysykö miksi olen hänen kanssaan vielä. Kerron vain että rakastan häntä. Avioliittoa takana yli 20v. Hän on ollut töykeä ja kävellyt ylitseni. Moni tuttumme ihmetellyt asiaa joten kokemus ei ole vain harhaa.
Nyt puhalsin pelin poikki. Mies lähti ulkomaille matkoille. Sanoi haluavansa muuttua, ennen ei ole sanonut noin. Snoi ettei halu menettää minua.
Epätoivoissani purkaudu tänne joten älkää sanoko että miksi täällä vongut. Olen ahdistunut.
Kysynkin onko muilla kokemusta ja voiko itsekkyydestä parantua?
Mun mies on elänyt aina itselleen. Nyt meillä kriisi ja tauko.. Sanoo rakastavansa mutta se ei ole näkynyt teoissa. Älkää kysykö miksi olen hänen kanssaan vielä. Kerron vain että rakastan häntä. Avioliittoa takana yli 20v. Hän on ollut töykeä ja kävellyt ylitseni. Moni tuttumme ihmetellyt asiaa joten kokemus ei ole vain harhaa.
Nyt puhalsin pelin poikki. Mies lähti ulkomaille matkoille. Sanoi haluavansa muuttua, ennen ei ole sanonut noin. Snoi ettei halu menettää minua.
Epätoivoissani purkaudu tänne joten älkää sanoko että miksi täällä vongut. Olen ahdistunut.
Kysynkin onko muilla kokemusta ja voiko itsekkyydestä parantua?
Vastaukset 10
Vanhimmat
En osaa sanoa…ehkä kun miehelle tulee ikää lisää. Alkaa näkemään metsän puilta.
Olkaa puoli vuotta erillään.
Mies on nyt 2 viikkoa ulkomailla aluksi. Katsotaan miten etenemme.
Muuttuminen näkyy heti. Näet sen muuttuuko. Kyllä asenne on tekoja. Jos lapsia niin ikävä juttu, mutta olet nyt ottanut askeleet jotka olisi pitänyt ottaa jo aikoja sitten. Niin se minullakin menee ihan samalla tavalla. On aika ihmetellä, että mitä on tullut tehtyä ja miten jatkossa. Se on tervettä vaikka tuntuu kurjalta. Suunta on kuitenkin vain parempaan suuntaan.
Kyllä, lapsia on mutta ovat jo teini iässä. Hekin ovat sanoneet olleensa melkein isättömiä. Kiitos, kirjoituksesi oli järkevä ja lohdullinen samalla
2.Timoteuksen kirje:3
Tottelemattomilla on aina samat kysymkset, joten tämäkään sukupolvi ei eroa muista.
Kuin myös kirjoitettu on että se joka ei huolen pidä aukukunnastaan on pakanaakin pahempi
Kokemuksesta päätellen eipä ne siitä mihinkään parane. Vaativat vaan toista muuttumaan.
Ehkä poikkeuksiakin on. Mutta liian kauaa ei kannata sitä muutosta odotella.
SUurinta itsekkyyttä on se, että vaatii myös sitä toista huomioimaan minun tarpeeni ja toiveeni ensin. KUn taas suurinta epäitsekyyttä on se, että panee toisen toiveet ja tarpeet omien edelle, kuitenkaan uhrautumatta tai uhriutumatta.
Marttyyrius on asia erikseen ja jos antaa miehen "olla töykeä ja kävellä ylitse", ei voi muuta kuin ihmetellä, missä on ylikävellyn itsearvostus?
Molemmat sanotte rakastavanne toisianne ja kumpikin toimii eri tavalla - kumpi siis on oikeassa, vai onko kumpikaan?
Ei ole kyse oikeassa olemisesta. Ehkä turhaan toivon. Kumpikaan ei ole onnellinen jos vain toinen rakastaa. Sen pitäisi olla tasapuolista. Rakkaus ei ole itsekäs. Ja jos mies on itsekäs ei hän rakasta kukaan. Ja jos noin on niin päästän menemään. Ehkä hän löytää naisen jota arvostaa ja rakastaa niin paljon että jaksaa ajatella myös tuon naisen parasta.
On vain vaikea luovuttaa.olen surullinen. Tiedän silti realiteetit.
Eiköhän se ole osa luonnetta ja siten sanoisinko sisäänrakennettu ominaisuus. Lähtee ulkomaille voidakseen muuttua, eikö se ole jo taas itsekäs teko. Miten hän pystyy muuttumaan itsekseen, yksin? Tekemällä lisää itsekkäitä ratkaisuja? Kuulostaa huonolta reseptiltä. Täytynee toivoa parempaa