Mistä lisätietoja Mormonien uskosta?

Mormonien uskosta ei niinkään kannata kysyä Mormoneilta itseiltään, koska heidän intressinsä on joko salata tai vääristellä historiallisia faktoja. Tai antaa sellainen aihetta kiertävä yleismallinen vastaus mikä ei tosiasiassa vastaa kysymykseen ollenkaan.

Esimerkkinä joitain historiallisia faktoja joista et välttämättä kuule MAP-kirkossa:

Joseph Smith joutui väkijoukon murhaamaksi siksi koska hän oli, Nauvoon kaupungin pormestarina, julistanut "Nauvoo Expositor" lehden painokoneen tuhottavaksi vain siitä syystä että ei tykännyt sen julkaisemista artikkeleista. Jotkut näistä artikkeleista olivat tuoneet esiin nuorten naisten syytöksiä siitä kuinka Joseph oli pakottanut heidät mm. "taivaalliseen avioliittoon" kanssaan.

Mitä tulee rasismiin, Joseph Smithin luoma "Mormonin kirja" sisältää kohtia jotka tukevat rasismia mustaihoisia kohtaan vaikka joitain näistä on sittemmin kirjoitettu uudelleen jotta ne eivät vaikuttaisi niin pahoilta. Esimerkiksi Mormonin kirjassa olevan "Mooseksen kirjan" kohta 7:22 sanoo että Kainin jälkeläiset olivat mustaihoisia (siis heidän mukaansa Kainin synnin takia).

Joseph Smithin seuraaja Brigham Young oli myöhemmin Utahin osavaltion kuvernöörinä ja sinä aikana sääti lakeja jotka tekivät valkoihoisen ja mustaihoisen ihmisen väliset sukupuolisuhteet lailla rankaistavaksi (The Utah Territory Slave Code of 1852). Vaikka orjuus lakkaudettiin v. 1862, tämä laki oli Utahissa voimassa vuoteen 1963. Vaikka tämän rikoksen osapuolet olivat naimisissa (harvinaista ehkä mutta ei täysin mahdotonta toisissa osavaltioissa) osapuolet saattoivat lain mukaan saada $1000 sakkoja ja vankeutta 3 vuoteen asti.

Mormonien uskonto lepää paljolti oman historiansa salaamisessa ja vääristelyssä ja sivustot kuten fairlatterdaysaints.org ovat heidän keinonsa värittää kirkkonsa historia uudelleen. Kirjat kuten Richard Abanesin "One Nation Under Gods","CES Letter" (cesletter.org), ja suomenkielinen mormonismi.net ovat varmempia lähteitä jos haluaa tietää heidän historiastaan enemmän.
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu