Kuuma yö nuoremman miehen kanssa

Olin Helsingin reissulla käymässä ravintolassa josta minua 15 vuotta nuorempi mies sai puhuttua minut hänen luokse.

Jo se itsessään oli outoa että en harrasta yleensä sellaista, kenties tuore erilleen muutto vanhan kumppanin kanssa toi omaan elämään läheisyyden puutteen ja siksi lähdin.

En tiedä mitä tapahtui, tai miksi kaikki tuntui ihan mielettömän hyvältä, paremmalta kun kenenkään kanssa aiemmin.
Suutelut, lähellä olo ja seksi yleensä.
Kaikki oli sellaista mistä vain olen ajatellut että mitä haluaisin sen olevan.
Läheisyys ja muu jatkui seuraavana aamuna ja hän kertoi minun olevan myös kaunis, selvinpäin.

Minä en harmikseni ole tottunut siihen että mies Huomioi noin paljon ja myös sanoo asioita, niinkun hän teki.
Ihmisenä aivan valloittava, iloinen ja ihana, sen kuvan hänestä sai.

Myös hän nautti läheisyydestä ja muusta ja niinhän se pitää ollakin.
Kaikki tuntui vaan niin hyvältä, hänen läheisyys ja tuntui että olisin nauttinut siitä hetkestä vaikka kuinka kauan.

Olin aamulla pelännyt jotenkin vaivaannuttava tunnelmaa, olenhan häntä noin paljon vanhempi. Hän alle 30 v. Minä yli 40 vuotta.
Mutta ei sellaista ei ollut ollenkaan.
Hän kysyi mitä minä haluan suhteelta, sitä että se olisi tälläistä, sanoin. Ja se oli totta.

Juuri tuollaista haluan ja en enää tyydy vähempään.

Nähtiin vielä seuraavana iltana samaisessa paikassa ja juttelimme vielä.

Hän lähti sukulaistensa kanssa kotiin kun minä olin ystäväni kanssa nyt.

Jotenkin hän jäi kummittelemaan mieleeni järisyttävällä voimalla.

Myös hänen sanansa kun kehuin hänen läheisiä että ovat ihania,
Kyllä, ihania niinkuin sinä hän vastasi.

Ei vaihdettu numeroita ja en tajua miksi en sitä edes kysynyt, olisi voinut edes kysyä, haluatko nähdä joskus uudelleen?

Tämä kaikki jäi tekemättä ja tiedän hänestä vain etunimen, enkä löytänyt suomesta hänen näköistään.

Jos hön olisi halunnut vain tuon, eikä ikinä uudestaan mitään, se olisi ollut ok.
Mutta nyt eniten harmittaa että en edes kysynyt eikä tietoa hänestä sen enempää.

Mutta jotenkin olisin halunnut tuon tietää, niin ihanaa minulla hänen kanssaan oli.

Mitä teen?





Onko minun kohdalle

1

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja lähti hieman kesken, onko minun kohdalleni vaan osunut vääriä miehiä kun etsin syvempää yhteyttä vai mitä tapahtui?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3523
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3394
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3338
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2920
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe